Keskustelut Metsänhoito Laatupuu

Esillä 9 vastausta, 41 - 49 (kaikkiaan 49)
  • Laatupuu

    Tällä palstalla usein puhutaan männyn pystykarsinnasta, mutta mihin se laadukkaampi puu aikanaan menee ja millä hinnalla? Kuka ostaa kookkaita tyvestä oksattomia mäntyrunkoja ja onko hinta parempi kuin sillä rämeen reunassa kasvaneella oksakasalla? Saksaan vietiin aikanaan mäntyä isoina tukkeina. Vieläkin siellä halutaan puusepäntuotteissa myös terveoksaisen sijaan oksatonta hitaasti kasvanutta mäntyä.

    Puun kasvusta: Aikanaan piti opiskella kirja nimeltä Puun raaka-aineoppi. Pohjoismaisen havupuun lujuus oli paras silloin kun luston paksuus oli 1,8 mm. Jonkun verran olen kaadellut kuusia, joissa on lusto 10 mm, aika huonoa on polttopuunakin ja en lähtis telineille, jotka on kolmenvartinlaudasta noista tehty.

    Juuri tänään paloittelin naapurin pihalta kaadettua isoa kuusta, ihan höttöä, vaikka terveen kasvanutta onkin. Ei sahapuuksi sopivaa.

  • Puuki

    Nyt on taas esim. oksaton sisustuspaneeli ja myös muut puiset  sisustusratkaisut muotia.  Luin jostain lehdestä rakennusmessujen trendeistä.   Eli siis on odotettavissa mä-/ko-tyvitukkien hinnan nousua  (ainakin teoriassa)  puun käytön lisääntyessä arvokohteissa.  Lopputuotteen kysynnän lisääntymisesta ja arvolisän noususta kannattaa puun  myyjänkin olla vailla osansa.

    Jätkä

    Japine56: ”Kun olin 1970-luvulla sahahommissa suurin tukkikoko, mitä sahattiin oli latvasta 39 cm. Suurehko saha ja samaa kokoa sahattiin vähintään taukojen väli. Tuli 3 3×9 lankkua. Vieläkö jostain löytyy?”

    Tuossa on tapahtunut virhe, koska sydäntavaraa sahataan parillinen määrä. Noi lankut ovat olleet muuten ihan OK, mutta keskimmäisessä on ydin keskellä lankkua, eli se halkeaa ja helposti kieroutuu propelliksi. Usein ydin poistettiin tukista sahaamalla keskeltä ohuehko lauta. pyritään sydänvapaaseen tuotteeseen.

    Pannilan isäntä Pannilan isäntä

    Ensi keväänä, jos lumiolot ovat kunnossa (=hankikelit), on tarkoitus oksastaa 7 hehtaarin juuri työnalla oleva ensiharvennusmännikkö.

    Timppa

    Yhden sorttista laatutyveä ovat pylväspuut.  Maksetaan muutama euro enemmän kuin normaalista tukista, mutta minimimitta on vain 135 mm.  On  tietysti laatuvaatimuksiakin.  Suoruuden lisäksi pitää ohenemisen olla sopiva.  Ei tasapaksuja  eikä sokeritoppia.  Jonkun verran löytyy meidän väljennyskohteilta.  Havaintojeni mukaan nostavat kyllä leimikon muidenkin puiden yksikköhintoja.

    metsänkasvattaja

    nykyisin  eivät  taida  maksaa   tukea  pystykarsinnalle joskus  20-30  vuotta  sitten  maksoivat  monet  metsänomistajat  karsivat  ihan toivottomia   räkämäntyjä   toivoen joskus  laatupuuta   taisivat   tarkastajatkin   niin luulla  ja   maksoivat    tuen   mukisematta

    lintumies

    Onhan se kieltämättä masentavaa, kun itse on omaksunut aikanaan metsänhoidossa  Vuokilan ja muiden opit,  joiden mukaan männyn kasvatuksen tavoite on  hyvälaatuinen tukkipuu, ja  todellisuus puumarkkinoilla on mitä on.  Paskasta maksetaan käytännössä sama kuin huippuhyvästä.  Ammattiylpeyttä täytyy kaikesta huolimatta yrittää ylläpitää, kun mäntymetsiä  kasvattelee.  Keskinkertaista saa kuka tahansa aikaan. Ehkä  Rauman nousevalla sahalla lopultakin kiinnittävät huomiota mäntytukkien laatuun ja sen mukaiseen  hinnoitteluun.

    Stilhi

    Kantellista tehdää esimerkiksi ikkunanpokia. Tässä sahaustavassa kovat talvipuunsyyt tulevat kappaleen pintaa kohden viistottain tiheästi, jolloin pinta kestää säiden rasitusta.Tavallisesti sahatessa syiden halkaistua pintaa tulee leveästi näkyville jolloin pehmeää kesäsyytä on leveästi pinnassa.

    Tukki josta voi kantellia sahata.Tukin tyvellä, sydänmmestä 2-4   sm  säteenmitalla pitää olla vuosilustojen paksuus 1-3 mm. Tällöin  tyvitukki ainakin on oksaton, yleensä seuraavakin tukki voi olla oksaton pinnasta, mutta siinä on yleensä jo oksat lähellä pintaa. Tälläisessä puussa oksat ovat olleet hentoja nuorena.

    Tällaista tukkia löytyy kuivan ja kuivahkon kankaan männiköistä, jotka ovat nuorena kasvaneet tiheässä, jos vielä on ollut kuusi ja lehtipuu sekoitusta.

    Puuki

    E-Suomessa on ainakin pari sahaa jotka ostaa isohkoja A-luokan mä-tyvitukkeja. Vientiin menee suurin osa saheista erikoiskäyttöön.  Niistä tukeista pitäisi kasvattajan saada vähintään yli 100 € kuutiolta kannolta jotta olisi kannattavaa alusta pitäen pyrkiä ykköslaatuun kasvattamalla kuivahkoilla/kuivilla kankailla  ja alkuun ylitiheinä taimikkoina.  Kasvatusaika pitkittyy muutamia kymmeniä vuosia verrattuna esim. MT-kankaan tukkiin .

    Jätkä

    Huippulaatuinen männyt tyvitukki pitäisi olla VT- pohjalla kasvanut, tiheässä varttunut mänty, jonka tyvileikossa 25 ensimmäistä vuosirengasta mahtuu kahden euron kolikon alle. Tyvitukissa olevat oksat saavat olla max lyijykynän vahvuisia ja suoran – virheettömän tyvitukin pitäisi olla mahdollisimman pitkä, eli jopa 61 dm. Kun sellainen männikkö harvennetaan taimikonhoidossa, alkaa sen kuivat oksat tippua ensimmäisen talvena ja voihan niitä auttaa.

    Jos tehdää ikkunakantellia, niitä tulee pölkystä 4 kpl. Kun sahaus onnistuu oikein hyvin, jää ulommaisin nurkka hieman vajaaksi ja siihen Saksalainen puuseppä ajaa loven ikkunalasia varten. Vuosilustot kaartuvat ulkopinnassa alaspäin – ja jokainen kesäpuulusto muodostaa ”tippanokan”, joka pudottaa veden pois puus pinnalta.

    Näin sahatusta laatutukista jää kotimaiseen käyttöön huonolaatuinen ja heikkokestoinen sydänpuu, jolle ei oikein järkevää käyttöä löydy. Sen arvo on suunnilleen sama kuin sahauspintojen, eli kuorettomana hyvää selluhaketta.

    Jos tukissa vahvuutta riittää, siitä tehdään ihan pintapuusta neljä kpl soiroa, joista tehdään ns. liimakantellia, = kolme ohuempaa soiroa liimataan yhteen ja höylätään. Menee samaan osoitteeseen kuin ikkunakantellitkin.

Esillä 9 vastausta, 41 - 49 (kaikkiaan 49)