Keskustelut Metsänhoito ”Lisää tiheyttä – — pitempi kierto-aika”

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 72)
  • ”Lisää tiheyttä – — pitempi kierto-aika”

    Merkitty: 

    Uutiset -osiossa on tuollainen ”keksintö” hiilensidonnan tehostamiseen,  jolle maksajakin on heti tiedossa. Oikein isoilla pinta-aloilla voisi kierron suhteen jotenkin pelata,vaikka takkiin tulee sittenkin.

  • Jätkä

    Tutkijat tutkii, mutta ”Materiaali on suppea”, koska määrärahat ovat liian pienet. ”Myös alue, jolle koealat oli perustettu, oli liian heterogeeninen, joten vertailu niiden välillä on vaikeaa.

    Viimeaikoina on paljastunut suoranaisia huijauksia tutkimuksissa, joissa on muokattu tuloksia haluttuun suuntaan. Näin ollen tutkimuksilla ei aina ole minkään näköistä todellisuuspohjaa. Ainoa totuus on, että jotain on tehty, väitöskirja on hyväksytty ja rahat on kulutettu loppuun.

    Visakallo Visakallo

    Kyllähän tällaiset kiertoajan pidennykset ja tiheässä kasvattamiset ovat kuin suoraan Putinin pelikirjasta. Jos minä olisin Putin, niin vaikuttaisin kaikin keinoin juuri EU:n päätöksentekoon.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    No nyt. Koettakaa nyt ottaa rauhallisesti. Ei olla edes luettu tutkimuksia ja kilpaa teilataan… Siinä oli päähuomio hiilinieluissa. Käytännössä joudutaan huomioimaan paljon muitakin seikkoja, joten ei liene pelättävissä että tiheikkökasvatus yleistyisi haitallisiin mittoihin.

    Rukopiikki

    Pohjois-Pohjanmaalla valitellaan kun ei tahdo enää löytyä mäntytukkia jonka latvaläpimittä 20cm. Että varmsti kiertoajoissa olisi jatkamisen varaa. Metsähallitus voisi ensimmäisenä aloittaa kun ihan risukoita aukoksi hakkaa. Kyllähän uuden lain myötä alkoi aukkoja näkyä hyvin pienissä metsissä. Mutta se tuo ihmisen rahantarve ei odota 30 vuotta ja vouti vielä vähemmän.

    Rukopiikki

    Venäjältä vielä löytyy järeää keloa, sitä pohjoisen jalopuuta ja laadukasta järeää hitaasti kasvanutta tukkia. Kun vain saisi sitä rajan tälle puolelle. Se ei kilpaile Suomen puun kanssa. Suomessa kun sellaista ei enää ole.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Asetellaan ne tuottotavoitteet korkolaskelmissa alemmaksi, niin kiertoajat alkavat pidentyä.

    Kannattaa myös kuunnella käytännön puutuottajia; esimerkiksi Veli-Jussi Jalkanen sanoo että kun harvennukset tehdään ajallaan, puun kasvu säilyy hyvänä pitkään. Tarkoittaa että mikäli halutaan pitkä kiertoaika, kasvusto ei saa olla missään vaiheessa liian tiheä. Raivolan lehtikuusikkokin perustettiin hyvin harvana.

    Visakallo Visakallo

    Eipä  käytännön puuntuottajia juurikaan kuunnella, ei täällä Suomessa eikä EU:ssa. Hehän saattaisivat romuttaa hyvät teoriat ja vaarantaisivat päätöksenteon.

    mehtäukko

    Ei tarvitse asetella mitään tuottotavoitteita, jos ei jää mahdollisuuttakaan kuitata panoksia ennenkuin valot nupista sammuu.

    On nämä helekatti soikoon päättömiä kurjistusaikeita. Vai tutkiiko professoritkin jotain tilin tullessa ja pään ollessa houraustilassa?

    Rukopiikki

    Pörssisijoitukset on pikavoittoja varten. Metsässä tehdään töitä tuleville sukupolville. Metsänomistus on pitkäjänteistä toimintaa.

    Timppa

    Ei kait elämä lopu siihen, kun mänty on 40-vuotias.  Kyllä niitä hiilinieluja tarvitaan senkin jälkeen, mutta mistä ottaisi.  Ei ainakaan niistä tupsulatvariukumännyistä.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 72)