Mikä metsässä puhuttaa juuri nyt? Kuukausittain ilmestyvässä Metsälehden uutiskirjeessä perehdymme metsäalan kuumimpiin puheenaiheisiin. Kun tilaat Metsälehden uutiskirjeen, annat samalla luvan Metsälehdelle lähettää sinulle muita metsään liittyviä viestejä. Voit muuttaa suostumustasi milloin tahansa.
Tänä iltana kymmenen jälkeen palasimme taas keskustelupalstalle! Tuliko joku järkiinsä vai pitikö tilapäisesti palauttaa entinen versio, jonkun bugin korjaamisen ajaksi?
Joka tapauksessa tervetullut muutos jos jää pysyväksi!
Pärmin pataljoonasta 1941 häippäs päivässä 77 jsänmaanpetturia neukkujen puolelle ja murhauttivat suomen isänmaan sotilaita kavaltamalla suomalaisten asemat neukuille.Et tälläisiä petturit tekivät.
Tuollainen Mikko Korhonen pitäisi kouluttaa lääkintämieheksi, joka aseettomana hakee haavoittuneita etulinjasta ja sitoo haavoja , lastoittaa – ja kuljettaa kantamalla vetäen tai työntäen heitä turvaan.
Se olisi oikean sivarin työtä, josta selviäisi, jos vika päässä ei olisi liian paha.
Jätkän linjoilla. Yleensäkin, jos maasta ja sen vapauksista on nauttimassa, kyllä velvollisuus on olla sen myös sen puolesta. Ymmärrän vain sairauden tai syvän vakaumuksen olla olematta aseettomasti.
Onhan nätä Mikko Korhosia jokaisessa maassa. Luulevat olevansa jonkinlaisia älykköjä. Todellisuudessa ovat pelkureita, tuosta kommentistakin sen voi huomata.
Vai pitää Mikko sotimista pöljänä hommana. Luuleekohan tämä pöljä-Mikko, että armeijan käyneet ja muut isänmaalliset suomalaiset pitävät sotimista kivana hommana?
Jos Suomi olisi kykenemätön tai haluton pistämään hanttiin Venäjälle, olisi vain ajankysymys, milloin suomalaiset olisivat maihinnousemassa Baltteihin ja sodassa Natoa vastaan. Ei varmaan Valkovenäjälläkään mitään intressiä lähteä Kremlin sotiin.
Keskisuomalainen JR 48 oli valmistautumassa jatkosodan alussa hyökkäämään Karjalan kannakselle. Isä, silloin hänellä 2 lasta, näki joukkueenjohtajan karttalaukun sellofaanin läpi, että hänet oli määrätty 3-henkiseen porukkaan, jonka tehtävä oli selvittää vanjojen asemat. Ei ollut siis mitenkään mieluisa tehtävä. Totesi myöhemmin kertoessaan asiasta, että sodassa ei kysellä. Mennään mihin käsketään.
Ensiksi lähetettiin yksi sotamies edellä. Häntä ammuttiin, mutta meni vain käsi. Joukkueenjohtaja ei uskonut, että siinä olisi vihollista. Väitti, että kaveri oli itse ampunut.jotta pääsisi siviliin. Sitten joukkueenjohtaja ja isä hiipparoivat vihollista kohti ja löysivätkin. Vanja väijyi puussa pikakiväärin kanssa. Yritti osua kerralla molempiin, mutta ampui ohi. Pääsivät ehjinä pakoon. Isä sanoi, että se kohti ampuvan pikakiväärin ääni kuului aika ikävältä.
Venäläiset olivat paikallistaneet puolestaan suomalaisten majoitusalueen. Isä nukkui teltassa, mutta hänelle tuli aamuyöllä joku pahoinvointikohtaus. Pääsi teltasta, kun kuuli että nyt tulee tykin kranaatti kohti. Heittäytyi maahan. Teltassa kuoli heti kaksi ja joku myöhemmin. Kaikki loukkaantuivat. Isä sai korvan taakse 7×7 mm:n sirpaleen, joka aikanaan koteloitui. Haittasi hajuaistia ja aiheutti joskus päänsrkyä. Oli puoli vuotta sotasairaalassa. Myöhemmin johti Jyväskylästä tykkien kuljetuksia rintamalle. Sai vielä tuon jälkeen 3 lasta. Eli 81-vuotiaaksi.
Siis sodassa ei kysellä vaan tehdään se, mitä käsketään ja säilytään hengissä, jos tuuria on.
Tuo Mikko tosiaan sulki itseltään monia ovia. Jottu löytyy somesta. Toisaalta hyvä. Ei tuollaisesta olisi mitään hyötyä työelämässä.
Toisessa maailmansodassa oli Neuvostoliiton panssareita hitsattu umpeen, eli oliko noissa panssareissa porukkaa, jotka olivat itseasiassa ukrainalaisia tai vastaavia hieman Neuvostoliiton ulkokehältä ja täysin ilman taistelutahtoa osallistuakseen kremlin sotaan. Mukavampi puolustaa vapaaehtoisesti omaa maata, jossa kuitenkin mahdollista sivistys ja onni.
Kaksi setääni kaatui ja kolmas jäi vangiksi talvi ja jatkosodassa, ainoastaan isäni selvisi melkein ehjin nahoin savotasta. Vankina ollut setäni oli palatessaan vain 28 kiloinen, tuomisina vaikea ihminen, jonka kanssa oli vaikeuksia riittämiin. Eli kylläkin 93,5 vuotiaaksi melkein tälle vuosikymmenelle asti. Tuollaiset Mikot ovat mielestäni siivelläeläjiä, oma etu etusijalla.
Kyllä siinä silmä kostui, kun talvisodassa ja Kaukasuksella haavoittunut ukki pistettiin multiin itsenäisessä Suomessa Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen saate sanoin: esimerkkisi velvoittaa ja muistosi elää. Mutta jokainen kykjensä mukaan, tärkeintä on se tahtotila ja tunne.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
Kirjaudu sisään