Keskustelut Harrastukset Me keskustelemme taas!

Esillä 10 vastausta, 15,581 - 15,590 (kaikkiaan 37,198)
  • Me keskustelemme taas!

    Merkitty: 

    Tänä iltana kymmenen jälkeen palasimme taas keskustelupalstalle! Tuliko joku järkiinsä vai pitikö tilapäisesti palauttaa entinen versio, jonkun bugin korjaamisen ajaksi?

    Joka tapauksessa tervetullut muutos jos jää pysyväksi!

    Terveisin: Korpituvan Taneli

  • jees h-valta

    Koittakaa ny pysyä nahoissanne. Ei meitä kukaan uhkaa hyökkäyksellä maaperällemme mutta pommeja voi taivaalta isompiin kaupunkeihin tulla kyllä. Jos teemme valintoja jotka eivät miellytä valmiiksi ärsytettyä idän pikkukarhua. Kotipuolustus ja yleisten apujen anto rintamaväelle on tämän palstan sakin ehkä tärkein ja yleiseksi hyödyksi tehty työmme. Uskon että huono sotamenestys antaa meille aikaa vuosikymmeniä ilman selkkausvaaraa kunhan emme turhaan enempää ärsytä. Nyt jos koskaan on pidettävä suut supussa ja toiminnat vielä enemmän. Jätkän kommenttiin senverran että juuri eilen illan istuin naapuripitäjässä yrittäjyyteen valmistavassa tilaisuudessa. Asiat olivat jo suht tuttuja mutta pääsinpä jokusia esteitä heille luettelemaan. Ja yksi on ettei maailma näytä normalisoituvan, eikä toimitiloja ole nyt sopivia tarjolla sopivassa paikassa. Muut asiat kunnossa jo.

    Teufelin Zumi

    Esla voisi tehdä maastokuviolla olevia potkupyöriä ja rollaattoria, markkinat käy sen verran kuumina. Todellisuudessa sitten kurkitaan maastokuviollisen verhon takaa ja annetaa nettiin itsetuntoa kohottavia komentoja.

    jees h-valta

    Zumi kertoo omaa elävää elämäänsä rollaattorin takaa.

    Puu Hastelija

    Jeessi jatkaa palkanmaksajansa propakandaa. ”Ei natoon, tai muuten.  Ollaan hiljaa, niin meitä ei huomata moneen vuoteen.”

    jees h-valta

    Kyllä minun palkanmaksajani on ihan suomalaista laatua. Mutta tosi on että nyt profiilin alentaminen ei pahaksi ole. Sieltä tarvitaan kuitenkin edelleen energiaa. Emmekä ehkä halua pommituksia isoihin kaupunkeihimmekaan.

    Visakallo Visakallo

    Teukka: ”annetaa nettiin itsetuntoa kohottavia komentoja.”

    Siitä on kyllä Teukalle annettava rehti tunnustus, ettei tämä ole koskaan sortunut tällä minkäänlaiseen itsetunnon kohotukseen. Teukan luontainen vaatimattomuus estää sen täydellisesti. Sen kun Teukka vielä oivaltaisi, ettei toisten mollaaminen tee Teukkaa yhtään viisaammaksi, vaan lähinnä päinvastoin.

    Metsänmies

    Teukka:”Esla voisi tehdä maastokuviolla olevia potkupyöriä ja rollaattoria, markkinat käy sen verran kuumina. Todellisuudessa sitten kurkitaan maastokuviollisen verhon takaa ja annetaa nettiin itsetuntoa kohottavia komentoja.

    Teukalla hyvä idea noista apulaitteista. Verhot ovat vielä Marimekon kuosia. Itsetunto ja luottamus omiin kykyihin korkealla. Vajaa kaksi metriä syvä juoksuhauta kiertää jo taloa, kova homma routaiseen maahan. Katolla ilmatorjunta-asemat. Seuraavaksi alan kunnostelemaan pihan perällä olevaa perunakellaria miehistöbunkkeriksi vaimolle ja itselle. Myös sen katolle olen rakentanut asemat, ovat lähitorjuntaa varten.Kestää jo nyt kevyemmät ilmaiskut, mutta täytyy vielä vahvistaa. Ilmanvaihtoon suodattimet kaasuiskua varten ja isosta kurkkupöntöstä kamina lämmitykseen. Pottuja riittää syötäväksi,  siellä on myös mehuja hilloja ja sieniä säilössä. Vettä tulee keväisin pohjalle, olen sitä aina kiroillut, mutta tässä tilanteessa se on vaan hyvä. Ei lopu juomavesi.

    Tolopainen Tolopainen

    Pääkaupunkiseudun vetovoima himmenee, kun ajattelee mitä riskejä siellä asumisessa on verrattuna pieniin paikkakuntiin syrjäseudulla. Täällä ei ole varaa riisteilyohjuksista eikä laskuvarjojoukoista. Kameroilla on helppo järjestää kulunvalvonta, niin ei tule yllätetyksi.

    Taloudellisen kasvun ja energian kulutuksen lisäämisen tie on kuljettu loppuun. Se nyt on ainakin selvä asia. Sen tien päässä on maailman sota.

    jees h-valta

    Varmasti kulkeekin loppuun jos yksi suurimmista energian tuottajista ja myyjistä yritetään eristää ja tuhota. Tämänkin tien päässä saattaa odottaa maailmansota. Ja ehkä vielä paljon nopeammin.

    Metsänmies

    Jees”Varmasti kulkeekin loppuun jos yksi suurimmista energian tuottajista ja myyjistä yritetään eristää ja tuhota

    Totta jees puhuu. Kannattaisi siis Putinin miettiä, mitä on tekemässä Venäjälle. Yrittää eristää maansa muusta maailmasta ja ohjaa sen Pohjois-Korean tielle. Energiaa saadaan muaaltakin kuin Venäjältä. Tietysti se on aluksi kalliimpaa, mutta kun järjestelmät saadaan toimimaan, hinta tasoittuu ajan myötä.

     

Esillä 10 vastausta, 15,581 - 15,590 (kaikkiaan 37,198)