Keskustelut Harrastukset Me keskustelemme taas!

Esillä 10 vastausta, 17,801 - 17,810 (kaikkiaan 33,059)
  • Me keskustelemme taas!

    Merkitty: 

    Tänä iltana kymmenen jälkeen palasimme taas keskustelupalstalle! Tuliko joku järkiinsä vai pitikö tilapäisesti palauttaa entinen versio, jonkun bugin korjaamisen ajaksi?

    Joka tapauksessa tervetullut muutos jos jää pysyväksi!

    Terveisin: Korpituvan Taneli

  • jees h-valta

    Gla oikeassa, on tuo kumma vouhotus noissa taajamissa jonkun satunnaisen läpikulkijan nähdyksi tulemisesta. Visankin havainnot oikeanlaisia. Jopa minun jo jäljillä ollessa ja kiirettäkin pitäessä alaoksia oli vielä keritty syödä. Mutta ihan taimelta toiselle ei sentän tuossa ajotilanteessa riskeeranneet. Vanha kulkureitti kuitenkin joka kertoo paikallisista monivuotisista riesoista. Eli emä-vasa säästöjä jätetään samoilla alueilla.

    Gla Gla

    Visakallon kommenttiin, totta. Ja kun tunnin pari istuu hiljaa paikoillaan, kokee luonnon ihan uudella tavalla. Suosittelen. Etenkin hämärät aamulla ja illalla ovat vaikuttavia. Kunhan on niin kaukana teistä, ettei liikenteen melu pilaa fiilistä.

    jees h-valta

    Ja lähtee niitä komeita metsojakin ihan talousmetsistä kun aika äänettömästi siellä kuitenkin nyt kuleksii. Todella, nyt metsään ja hirvieläimet pois taimikoista.

    kim1

    Tänään olisi tarkoitus testata uusia liukulumisuksia..,pihasta pellon poikki metsän laitaan on 200m..,jos nyt sen verta ainakin…,ja ehkä jopa takaisinkin…,heh

    Gla Gla

    ”Todella, nyt metsään ja hirvieläimet pois taimikoista.”

    Turhaa on työ. Päivä ne makaa paikoillaan, illalla ja yöllä ne tulee takaisin. Ei auta hätistely. Jos auttaisi, hirvi- tai peurajahdin luulisi hoitavan saman homman. Mutta kun ei hoida. Kaikkia ei kuitenkaan voida ampua tai saada ammuttua. Mutta jokainen ammuttu on yksi vähemmän. Hätistelty ei ole sitäkään. Aivan kuten sudet, jotka alueellaan liikkuvat.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Kts. Jees: Tiede Luonto nro 8/2022, suden kuva kannessa. Vaasasta etelään on montakin laumaa ja kaksi paria. Ne ovat levittäytymässä avuksesi!

    Jannike Räikkönen tutki väitöskirjassaan Keski-Ruotsin susien terveyttä. Noin sadan suden populaatio on sisäsiittoinen ja sairaalloinen. Tarvitsisi lisää verta idästä. (em. Lehdessä).

    suorittava porras suorittava porras

    Taas näkyi suden pärstä UC:n kartalla varsin lähellä. Se ”hyöty” siitä sen edellisestä kyläkierroksesta oli ,että hirvijahti loppui ,kuin seinään näillä kulmilla.

    Metsuri motokuski

    Niinhän se on. Meidänkin alueella viimeinen hirvi ajettiin miesajolla. Yhden miehen voimin (minun) . Sitä se tekee kun valtion koirat alkaa pyörimään alueella. Nyt on taas sellaiset kelit metsässä että lumessa on vahva kuori ja kohta alkaa kotieläimiä häviämään kun sudet tulee nälissään pihoihin.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Jarkko Hantulan puheenvuoro.uusisuomi.fi lukemisen väärti!

    Reima Muristo

    Eikö ala mennä kaaliin että kun hirvikanta pienenee samalla pienenee myös susikanta.

Esillä 10 vastausta, 17,801 - 17,810 (kaikkiaan 33,059)