Keskustelut Harrastukset Me keskustelemme taas!

Esillä 10 vastausta, 29,471 - 29,480 (kaikkiaan 31,363)
  • Me keskustelemme taas!

    Merkitty: 

    Tänä iltana kymmenen jälkeen palasimme taas keskustelupalstalle! Tuliko joku järkiinsä vai pitikö tilapäisesti palauttaa entinen versio, jonkun bugin korjaamisen ajaksi?

    Joka tapauksessa tervetullut muutos jos jää pysyväksi!

    Terveisin: Korpituvan Taneli

  • MJO

    Suomessa ei niin isoa asiaa olekaan (vaaleja lukuunottamatta ) mistä tyhmän kansan pitäisi päättää. Kansanäänestykseen vedotaan, kun muuten ei idiootti ehdotusta voi saada läpi.

    olisihan Zelensky voinut allekirjoittaa lapun ja myöhemmin Ukrainalaiset olisi voineet kusta laittomalle sopimustekeleelle ja heittää Trumpin ulos.

    Tolopainen Tolopainen

    Jenkkilän suurin uhka ei ole Kiina, Venäjä eikä huumeet vaan Trumpin hallinto. Kun hölmöläinen valitaan pressaksi seuraukset järkyttää koko kansakuntaa. Nykyinen ulkoministeri on tyhmin ja röyhkein mitä on koskaan nähty.Hän ei tajua, että Venäjä käy hyökkäyssotaa Euroopassa. Trumpin hallinto ei edusta muuta kuin itseään, ei ole kiinnostunut jenkkilän tekemistä sopimuksista, millään ei ole väliä muulla kuin miljardööriien bisneksillä.

    Wans ei huomannut mainita mitään Venäjän tekemästä lennokki-iskusta Tsernobilin ydinvoimalan suojakuoreen. Se on vakava uhka koko Euroopalle. Ryssien piittaamattomuus mistään on tuossa kouriin tuntuvaa. Ei heille voi maa-alueita Ukrainasta luovuttaa, ovat terroristeja. Jokainen neliö on saatava takaisin ja ne saa aseilla ja kauppasodalla, menkööt vaikka 30v. Euroopassa on ennenkin sodittu 30v-sota huomattavasti köyhempänä aikana. Venäjän nykyhallinnon kanssa rauhantila on mahdottomuus, ei sellaista enää tule. Trumpin idiootti hallinto puhuu rauhasta Putlerin kanssa. On sitä aikoihin eletty.

    Venäjän asema on heikentynyt huomattavasti Ukrainan sodan aikana. Se tulee näkymään rauhan neuvotteluissa. Ryssä ei siellä pahemmin röyhistele vaatimuksineen. Ukrainan joukot on edelleen Kurskissa, eikä rintama enää liiku Itä-Ukrainassa, ryssän resurssit on lopussa.

    Puna-armeijan ei enää koskaan pääse Berliiniin asti, mutta Moskovan NATO voisi vallata muutamassa päivässä.

    Visakallo Visakallo

    Ei se vieraassa maassa sotiminen niin helppoa tahdo olla pitemmän päälle oikein kenellekään. Afganistan on siitä aika hyvä esimerkki. Kaikki sinne historian aikana sotimaan menneet ovat sieltä joutuneet myös pois lähtemään melko lailla tyhjin käsin. Ryssä ja Jenkki ovat olleet ne viimeisimmät.

    jees h-valta

    Niin, Visa oikeassa. Meillä täällä näyttää vallitsevan aika pikkusieluinen pienen kansan mielipide joka juontaa jostain ajoilta jolloin ihminen nyt käyttäytyi joka valloitusretkellä eläimen lailla kaiken hävittäen ja tappaen. Nyt aseteknologia kaikkine lennokkeineen tekee valloitusretkistä vaikeita ja tappioita hyökkääjälle tuottavia. Noita teknisiä vempeleitä tekee ja myy halusta kaikki ja oppivat ja vaurastuvat siinä samalla. Tosin ei kansa vaan tämä hallintoeliitti oli sitten uskontohihhuleita tai poliittisia kaheleita. Suomestakin rahdataan drooneja Ukrainalle ja Iran taas Venäjälle. Mitä sitten kun kaikilla on tuhoamiseen sopivaa sotakalustoa yli tarpeen. Noh, sitten aletaan hakea uusia vihollisia ja taas kauppa käy. Olisi ehkä maallemme hyväksi että pidättäytyisimme kovin innokkaasta sotaisan osapuolen auttamisesta velotuksetta koska se ruokkii sodan jatkuvuutta ja tietää meille ikävää jälkiselvittelyä tulevina vuosina. Jenkki on aikanaan löytänyt idän toverit, uskon että näin tulee nytkin loppupeleissä käymään. Natosta irtautuu tai ainakin heittäytyy ulkopuoliseksi jenkki ja euroopan eristäytyneisyys on tuleva tosiasia. Ei löydy ystäviä EU:lle idästä eikä lännestä, vähemmäksi edes sisältä siitä koalitiosta. Kauppasota toivottavasti riittää. Ei mahdottomuus etteikö tilanne kärjistyisi vielä Trumpin aikana myös sotaisaksi. Ainakin hyvin riitaisaksi.

    jees h-valta

    Tolopan mielestä Trump on hölmöläinen. Voisin sanoa että jenkeissä on sitten paljon samaa kanssahölmöläistä koska vaalivoitto oli erittäin selvä. Miksi siis? Noh ihan samasta syystä kuin suomessakin tuo on täysin mahdollista. Jos joku tarjoaa paluuta pikkasen takaisin järkevämpään suuntaan uskon että täälläkin ottaisi nopeasti tuulta. Täällä vain pitäisi sitä ennen palauttaa presidentin valtaoikeudet jotka kansalta kysymättä vietiin röyhkeästi. Maamme on tuuliajolla eikä mitään kunnon kohennusta näy. Aika surkeaa kun tällaisen maan pääministeri sitten alkaa neuvomaan ja läksyttämään huipputikissä olevaa talousmahtia. Jenkki kestää Trumpin kevyesti, mahtaako Suomi kestää Orpoa ja sen hännystelijöitä?

    Visakallo Visakallo

    Oliko se muuten niin, että Yhdysvallat leikkaa koko ajan enemmän hiilidioksidipäästöjään kuin koko EU yhteensä? EU:n ja USA:n ero on siinä, että toisessa puhutaan paljon, ja toisessa tehdään enemmän. Kumpikohan niistä on kumpi? Käyköhän Ukrainassa samoin?

    Tolopainen Tolopainen

    Epäillä sopii, keskiverto jenkin hiilijalanjälki on 20t/y ja eurooppalaisen vain puolet siitä. Jenkit käyttää aivan liian paljon maapallon uusiutumattomia luonnonvaroja. Trumpin hölmöt puheet ei muuta päästöjen vähennystarvetta.

    Hämeen pirtissä olisi syytä siirtyä tiedonlähteille.

    Metsuri motokuski

    Amerikka valitsi itselleen presidentin. Ei Euroopalle, lähi-idälle ei kenellekään muulle. Trump sai vielä suuren äänimäärän ylivoimainen enemmistön valitsijamiehistä. Amerikan kansa oli kyllästynyt demokraatteihin ja heidän woke politiikkaan. Pitäisi vain muistaa että Amerikka on numero yksi heille omille äänestäjille ennen kuin hirveästi arvostellaan. Toisaalta Trump ei ole mieleinen presidentti myös kaikille amerikkalaisille mutta parempi kuin Harris tai Biden.  Sen vuoksi suosio oli Trumpilla niin suuri. Hyvinhän Trump on aloittanut. Juuri niin kuin lupasi äänestäjilleen.

    Apli

    Juuri näin, Trump toteuttaa USA First politiikkaa minkä äänestäjilleen oli luvannut, ei siinä juurikaan ajatella euroopan ”liittolaisten” toiveita, esimerkki saatiin siitä heti kun heidän ehkä uskollisin liittolainen Tanska sai Grönlannin jäätä niskaan..

    Rane2

    ”Oliko muuten niin että Yhdysvallat leikkaa koko ajan enemmän …”

    Ei ole.Ajanjaksolla 1990-2022 USA on vähentänyt päästöjään 6,1 miljardista tonnista co2  6 miljardiin tonniin.EU on samassa ajassa vähentänyt 4,8 miljardista tonnista 3,3 miljardiin.Eli USA on vähentänyt päästöjään 1,63% ja EU 31,25%.Kun arvioidaan kumpi on enemmän puhumisen asteella on muistettava että USA:n korkeampi lähtötaso periaatteessa helpottaisi alkuun ns.helppojen prosenttien saavuttamista.

    Maailman kasvihuonekaasupäästöt kasvavat yhä | Ilmasto-opas

Esillä 10 vastausta, 29,471 - 29,480 (kaikkiaan 31,363)