Keskustelut Harrastukset Me keskustelemme taas!

Esillä 10 vastausta, 31,331 - 31,340 (kaikkiaan 31,347)
  • Me keskustelemme taas!

    Merkitty: 

    Tänä iltana kymmenen jälkeen palasimme taas keskustelupalstalle! Tuliko joku järkiinsä vai pitikö tilapäisesti palauttaa entinen versio, jonkun bugin korjaamisen ajaksi?

    Joka tapauksessa tervetullut muutos jos jää pysyväksi!

    Terveisin: Korpituvan Taneli

  • Rukopiikki

    Se tulee hyvin äkkiä pahoinvointivaltio ihan kaikille. Rikkaillekin. Supistamiset olisi ymmärtänyt paremmin jos samaan aikaan ei olisi tehty verohelpotuksia.

    Nykyään ihmiset arvostaa vapaa-aikaa enemmän. Verohelpotuksien myötä moni vähentää työntekoa mikäli se omissa hommissa onnistuu.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Itse en usko verotuksen kovin paljon vaikuttavan yksittäisen ihmisen halukkuuteen tehdä työtä, kun työn tekeminen ja uralla eteneminen on tärkeää muutenkin kuin rahallisesti. Yleisesti ottaen reilu ja kannustava periaate voisi kuitenkin olla, että palkasta ja myös tukien päälle ansaitusta lisätulosta (!)  jää aina vähintään puolet käteen.

    Kyllä hallituksen toimissa tietty logiikka on: valtion talous riippuu sekä valtion tuloista (talouskasvusta) että valtion menoista. Jos talous kasvaa, selvitään veloista helpommin.

    Korkojen alennuttua nousuun voisi olla jo edellytykset. Rakentaminen on jo viriämässä pääkaupunkiseudulla: uusia asuinrakennushankkeita on jo aloitettu. Vienti on aika lailla kysymysmerkki. Jonkin verran myönteisiä uutisia tulee, esimerkiksi Kesla sai tilauksen Kerberos-monikäyttöperävaunuista.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Visakallolle yxi koeajettava: uusi Mitsu hybridi.

    Rane2
    Metsuri motokuski

    Käpysonni kirjoittaa asiaa. Yli 10 000 euroa kuukaudessa ansaitsevien verotus on aivan kohtuuton. Ei kai typerämpää ole että valtio nykäisee puolet noiden palkasta.  Mikä huuto siitä syntyisi jos puunmyyntituloista pidätettäisiin veroina yli 50 %. Onhan se monelle lisätulo palkan päälle.

    Rukopiikki

    Ei ole mitään mieltä rinnastaa pääoma- ja ansiotuloja.

    Metsuri motokuski

    Aivan hyvin se on mahdollista.

    Rukopiikki

    Tietysti parasta olisi jos valtio maksaisi meidän kaikkien verot.

    Visakallo Visakallo

    Kyllähän joissain tapauksissa metsänomistaja voi joutua hyvinkin maksamaan todellisuudessa yli 50% puunmyyntituloistaan veroa.

    konstapylkkerö2

    Pinta-alaveron aikaan monilla meni puunmyynnistä yli 50% veroa. Marginaaliverotus oli syynä. Nykyäänkin osasta puunmyyntiä voi joutua maksamaan verot kahteen kertaan.

    Moni maksaa myös tulotasoonsa nähden liian korkeaa veroa puun myynnistä. Ilman verohelpotuksia myyvät puuta veroilla jotka vastaa palkkatuloverotusta ylemmissä palkkaluokissa.

Esillä 10 vastausta, 31,331 - 31,340 (kaikkiaan 31,347)