Keskustelut Harrastukset Me keskustelemme taas!

Esillä 10 vastausta, 37,161 - 37,170 (kaikkiaan 37,171)
  • Me keskustelemme taas!

    Merkitty: 

    Tänä iltana kymmenen jälkeen palasimme taas keskustelupalstalle! Tuliko joku järkiinsä vai pitikö tilapäisesti palauttaa entinen versio, jonkun bugin korjaamisen ajaksi?

    Joka tapauksessa tervetullut muutos jos jää pysyväksi!

    Terveisin: Korpituvan Taneli

  • Rukopiikki

    Suomi on jo luovuttanut alueensa kontrollin. Nato esikunta USA:ssa ja DCA sopimus,.

    USAn sotilaat voi rellestää suomessa kuin kasakat ison vihan aikaan, eikä heitä voi suomessa tuomita.

    Tolopainen Tolopainen

    Miksi jaat disinformaatiota. Täällä ei rellestä mitkään ulkomaalaiset ei edes ryssät. Jenkkilässä on vankilatuomiot paljon pidempiä kuin Suomessa, jopa kuolemantuomio on käytössä. Kuten Raamatussa suositellaan murhamiehille.

    Rukopiikki

    Tapauksia on jo tullut julkisuuteen. Jäämme odottamaan mitä niistä kuuluu vai antaako USA meille niistä edes mitään tietoja onko mitään tuomittu. Pakkohan heillä ei ole tuomita jos eivät halua. Ei siinä suomi voi enää mitään vaikuttaa. Jos aiheuttavat jollekin suomalaiselle vahinkoa, niin saa nähdä kuinka helppoa on korvausten saaminen. Vaikeaksi menee eikä minkäänlaisesta oikeusvarmuudesta ole enää tietoakaan. Tosi huono sopimus Suomelle.

    Perassic Park Perassic Park

    Suomen kohdalla voi Venäjä katsoa ainoastaan peiliin.

    Suomalaiset alkoivat kannattaa Natoon liittymistä Venäjän Ukrainaan hyökkäyksen johdosta. Lisäksi ’monenkeskisen maailman’ – nimellä verhotun pyrkimyksen uhata naapureita ja alistamalla luoda etupiiri.

    Ihmettelen muuten ettei Venäjällä koskaan ole itsekritiikkiä.

    -Vaikka miksi kaikki, -siis aivan kaikki- naapurikansat haluavat eroon Venäjästä?

    Tämä koskee entisiä Neuvostotasavaltoja, Varsovanliiton maita ja Keski-Aasiaa. Poikkeuksetta.

     

     

    Nostokoukku

    Italiassa yhdysvaltalainen sotilaskone törmäsi köysirataan, 20 ihmistä kuoli. Todettiin, että kone oli lentänyt liian matalalla ja liian kovaa. Italia halusi vastuussa olevat oikeuteen. Yhdysvallat ei antanut, syylliset jäivät tuomitsematta.

    Etelä-Koreassa kaksi yhdysvaltalaista sotilasta törmäsi autolla kahteen koulutyttöön. Molemmat kuolivat. Yhdysvallat halusi itse käsitellä asian. Ei tuomioita.

    Rukopiikki

    Natosta ei voinut keskustella. Vähänkään kielteinen mielipide leimattiin heti putinin rolliksi. Puhuttiin ydinasesateevarjon suojan alle pääsystä. Sitä suojaa ei sitten olekaan. Mutta kaikkeahan aina puhutaan jotta saadaan kansa hankkeen taakse.

     

    MJO

    Eihän tuossa tarvita valuuttaa, kuin välirahaan, ei koko summaan.

    Tiedän, mutta silti.

    narisija

    Kyllä USA Irakin sodan aikana tuomitsi erään naispuolisen aliupseerin, joka oli pissata lirauttanut maassa makaavan sotavangin kasvoille. Taisi olla koko sodan ainoa sotarikoksesta tuomittu amerikkalainen. Voi vain kuvitella oletetun muslimimiehen henkisiä kärsimyksiä tilanteessa.

    Rukopiikki

    Naton eurooppalaisten maiden pitäisi pyrkiä vahvistumaan, jotta koko Nato ei ole täysin USA:n varassa. Tätä tavoitetta ei tue se, että Suomen Nato esikunta viedään USA:han ja suurin osa aseista ostetaan sieltä.

    On vahvasti USA mielisiä piirejä, jotka haluavatkin että ihannemaan ”isukki” pysyy herrana natossa. Se USA mielinen ideologia on niin vahva.

    Visakallo Visakallo

    MJO:lle: Mistä sinä nyt sen 50 000 euroa otit, kun se auton hintahan on alle 40 000 euroa?

Esillä 10 vastausta, 37,161 - 37,170 (kaikkiaan 37,171)