› Keskustelut › Harrastukset › Me keskustelemme taas!

Esillä 10 vastausta, 40,671 - 40,680 (kaikkiaan 40,682)
• Me keskustelemme taas!

Merkitty:

Tänä iltana kymmenen jälkeen palasimme taas keskustelupalstalle! Tuliko joku järkiinsä vai pitikö tilapäisesti palauttaa entinen versio, jonkun bugin korjaamisen ajaksi?

Joka tapauksessa tervetullut muutos jos jää pysyväksi!

Terveisin: Korpituvan Taneli

• Kurki Kurki

YVA-laissa ei ole pykälää, joka estäisi hakkuut YVAn aikana. Ja viranomainen on antanut vielä luvan hakkuille.

Tekoäly:
Miksi laajoja hakkuita on voitu tehdä ennen YVA:n valmistumista?Viimeaikaisissa tapauksissa (kuten Googlen datakeskushankkeissa Muhoksella ja Kajaanissa syksyllä 2026) on noussut esiin lainsäädännöllinen aukko.

Suomessa pelkkää puuston poistamista tai metsähakkuuta ei ole sellaisenaan säädetty erillisen ympäristöluvan varaiseksi

Hankkeesta vastaavat ovat voineet aloittaa hakkuut tekemällä normaalin metsälain mukaisen metsänkäyttöilmoituksen tai vetoamalla rakentamislain 109 §:n mukaisiin valmisteleviin töihin.

Vaikka YVA-laki kieltää viranomaisia myöntämästä lopullisia lupia ennen arviointia, itse YVA-laista sille, jos arviointivelvollisuus sivuutetaan ja työt aloitetaan etukäteen. Viranomainen (kuten Lupa- ja valvontavirasto) voi kuitenkin puuttua asiaan ja määrätä työt keskeytettäväksi.

Rakennusalueella (Hakkuualueella) ei ole mitään sellaista, joka estäisi rakentamisen, vaikka etsittäisiin niitä kissojen ja koirien kanssa.

Ympäristölupa vaaditaan, jos rakennetaan tiloja tai infraa toiminnalle, joka aiheuttaa päästöjä ilmaan, veteen tai maaperään, tuottaa melua tai käsittelee jätteitä ja kemikaaleja.

Ympäristöluvan ainoa arvio Muhoksen tapauksessa on vain rakennustontilta tulevat  hulevedet. Miten ne hoidetaan? Nyt kun rakentaminen on keskeytetty, niin hulevedet saavat vapaasti huilata Oulujokeen. Tosin ei näiden muutamien norojen kautta näy kovin paljon saven väristä vettä huilaavan.

Oulujärvestä on tullut Oulujokeen rankkojen sateiden seurauksena paljon kirkasta vettä, jossa ei muutaman noron väri näy. Kuten Oulun vesilaitos illmoittaa. Ei näy missään.

Datakeskus ovat ilmajäähdytteinen. Oulujoesta ei oteta jäähdytysvettä.

Tontin läpi kulkee 400 kilovoltin säkölinjoja 4 kpl. Sekin on kunnossa.

Siinä Ympäritölupa on lyhykäisyydessään.

Olkaa hyvä.

Missä virallinen lupa viipyy?

Eikö sen viranomainen voi tehdä ainakin viikossa ja olisi pitänyt valmistua jo ajat sitten.

Minulta meni pari minuuttia.

pihkatappi pihkatappi

Laivoihin kohdistuneet hyökkäykset vuonna 2026 tähän asti. Hormuz 90 kpl, Mustameri 86. Laivoja on jopa upotettu myös nato-maiden aluevesillä.

Uusimmat datakeskukset ja satelliittipaikannus Spacex:n kautta mahdollistavat parhaiten puolustautumaan ilmahyökkäyksiltä. Toki tuon lisäksi tarvitaan myös muuta arsenaalia, mutta ilman uusinta ja nopeaa teknologiaa puolustuksen droonit eivät ole voittavia.

A.Jalkanen A.Jalkanen

Kurki: YVA, maisematyölupa ja ympäristölupa ovat eri asioita. Kuukkeli aloitti hakkuut ja muut toimet ennen kuin lupia oli. Miksi LVV keskeytti toimet? Lue Hesarista aiheen artikkelit; siellä on selitetty miksi rakennustarkastajan ohje hakkuista ilman maisematyölupaa oli huono. Yhtiö tulkitsi sen niin että lupa on vaikka ei tosiasiassa ollut eikä tarkastaja niin väittänytkään. Ja miksi Heikki Vestman kiirehtii lakimuutosta jonka avulla väärä tulkinta estetään tulevaisuudessa. Rak. tarkastajahan kirjoitti että hakkuut voi aloittaa maisematyöluvan puitteissa. Mutta kun maisematyölupaa ei oltu myönnetty!

Nostokoukku

A.J. älä opeta Eeroa. Eero tietää kaiken. Teki Muhokselle virallisen luvan kahdessa minuutissa. Ja Hesarihan kirjoittaa pelkkää valetta, on aina ja joka asiasta kirjoittanut.

A.Jalkanen A.Jalkanen

Nostokoukku. En kykene olemaan oikomatta – se on kai luonnevika tai ammatinvalintakysymys. Tuo esimerkki osoittaa että tekoälyyn ei kannata luottaa sokeasti vaan ”asiat kannattaa käydä läpi myös omassa päässä”.

Nostokoukku

Luonnevika, ammatinvalintakysymys tai sitten ammattiylpeyttä. Hyvä kun oikaiset. Se on tarpeen, kun palstalla on niitä, jotka eivät kykene vähääkään epäilemään omien oivallustensa paikkaansapitävyyttä.

A.Jalkanen A.Jalkanen

Kurki, TA Hesarissa ja muut ovat hyviä kysyjiä, ja joskus hyviä vastaajiakin. Toisinaan joutuu myöntämään, että tietämys ei riitä. Kuitenkin se eetos, että metsänhoitoa ja metsäpolitiikkaa kannattaa tehdä mahdollisimman oikean tiedon pohjalta on tärkeä. Ei niin että kokemus ja tutkimus suoraan sanelee, vaan niin että se kertoo päätösvaihtoehtojen seurauksista. Metsälehden lukijatkin ovat kertoneet, että he saavat tilaukselleen vastinetta.

Hallituksen näpertely tuotti vähän tuloksia. Toivottavasti ammattidieselin kohdalla saadaan enemmän aikaan myöhemmin syksyllä. Se päätös koskee laajasti koko kuljetusalaa.

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000012345657.html?utm_medium=promobox&utm_campaign=is_tf&utm_source=hs.fi&utm_content=promobox

narisija

Kalle ja narisija uskovat, että Ukraina riittää Putinille. Donbas ja Krim välitavoitteeksi. Me muut emme usko,,,

Itse kukanenkin saa uskoa mitä haluaa, valitettavasti te muut ette näy oppineen historiasta mitään.

Kannattaa tutustua mitä kolme suurvaltaa sopivat suomen kohtalosta 1943, mieluimmin useammasta lähteestä jos haluaa poliittisesti värittyneitä tietoja, joku täällä taisi mainita AI:n olevan vailla puoluekantaa.

Suomi käytännössä antautautui ehdoitta 1944 hyväksyttyään kaikki nl:n asettamat ehdot, niitä taisi olla pari kymmentä, NL sitoutui ainoastaan lopettamaan sotatoimet. No, teidän muiden logiikan mukaan nl:n olisi pitänyt hyökätä pian välirauhateon jälkeen. No hyökkäsikö, ei hyökännyt ja saatiin n. 70 hyvää rauhanvuotta. Jos meillä nyt on jokin venäjäuhka, se on täysin omilla toimilla hankittu. Luulen, siis luulen, en väitä tietäväni, ettei Putin ottaisi edes länsiukrainaa vaikka sitä hänelle tarjottaisiin, koska tietää kyllä sen hallinnoinnin vaikeuden, lisäksi käynnissä oleva sota on opettanut, myös Putinia.

konstapylkkerö2

Nuita venäjämielisiä hyödyllisiä idiootteja riittää täälläkin. Putini on osoittanut toimillaan minkälainen imperialisti on eikä siihennjonkun randomin luulot vaikuta mitenkään.  Samoin koko sodan jälkeisen ajan oli Venäjällä suunnitelmia Myös Suomen valtaamisesta mutta eivät onneksi koskaan toteutuneet. Syystä ja toisesta.

A.Jalkanen A.Jalkanen

TARJA ELOVENA KOIVUMÄKI Facebookissa

Minulle tarjottiin äsken todisteeksi Ukrainan Maidanin ”vallankumouksen” laittomista seurauksista Paavo Väyrysen haastattelua (marraskuu 2025). En ollut sitä nähnyt, joten perehdyin. En linkkaa sitä, koska en halua klikkejä haastattelulle. Väyrynen valehtelee siinä aivan härskisti. Koska Väyrysen ”asiantuntemusta” käytetään tähän tarkoitukseen usein, puretaanpa väitteet osiin.

Väyrynen sanoo, että Ukrainan laillisesti valittu presidentti syöstiin vallasta, ja sen jälkeen nimitetty uusi hallitus ”päätti välittömästi poistaa venäjän kielen virallisen vähemmistökielen aseman ja päätti myös, että Ukraina hakee NATO:n jäsenyyttä”. Kaikissa kolmessa väitteessä on vakavia virheitä.

1. Janukovytšin aseman olen käynyt perusteellisesti läpi aiemmin, joten siitä vain lyhyt kertaus. Janukovytš oli laillinen presidentti täysin valtaoikeuksin toukokuun vaaleihin asti. Vaaleissa valittiin Porošenko. Aikaistettujen vaalien järjestäminen kuului osana Maidanin verilöylyn jälkeiseen kriisin ratkaisemiseen tähtäävään sopimukseen, jonka Janukovytš itse allekirjoitti. Ainoa, joka ei allekirjoittanut, oli neuvotteluissa mukana ollut Venäjän presidentin erikoisedustaja Lukin. Koska Janukovytš poistui Venäjälle ja Ukrainan rajaviranomaiset raportoivat rajaloukkauksesta Krimillä, jonne Venäjä ryhtyi tuomaan runsaasti joukkoja, Ukrainan korkein lakia säätävä elin Rada oli ennennäkemättömän tilanteen edessä. Maata kohtasi vakava turvallisuusuhka, eikä presidenttiä tavoitettu. Näissä oloissa Rada nimitti virkaatekevän presidentin (Turtšinov). Krimin valtaus alkoi. Janykovytš pysyi Venäjällä.

2. Venäjän kielellä ei ole koskaan ollut Ukrainassa virallisen kielen asemaa. Sen sijaan alueilla, joilla väestöstä vähintään 10% on venäjänkielisiä, venäjän käyttö virallisissa yhteyksissä on ollut mahdollista. Muutoin virallisena kielenä on itsenäistymisestä 1991 asti ollut ainoastaan ukraina.
Rada (ei siis hallitus, kuten Väyrynen ”vallankumousta” korostaakseen väittää, vaan koko ajan normaalisti istunut parlamentti) päätti kyllä Maidanin järkytyksen jälkimainingeissa 23.2. voimassaolevan vuoden 2012 kielilain kumoamisesta. Tämä päätös ei kuitenkaan koskaan edennyt laiksi, sillä (tavallaan ”vallankumouksen” seurauksena nimitetty) virkaatekevä presidentti Oleksandr Turtšinov ESTI sen veto-oikeudellaan.

Venäjän kieltä ei ole Ukrainassa kielletty missään vaiheessa. Vuonna 2019 säädettiin kielilaki, joka määräsi ukrainan kielen pakolliseksi virkatoiminnassa ja julkisissa palveluissa. Tämäkään laki ei kiellä myös muiden kielten käyttämistä tarvittaessa. Joulukuussa 2025, sodan ollessa jo pitkään käynnissä, Ukraina poisti venäjän kieleltä suojellun vähemmistökielen aseman. Tämä tarkoittaa, että julkisia varoja ei käytetä venäjän kielen aseman parantamiseen. Venäjän kieltä ei ole edelleenkään kielletty, mutta esim. venäjänkielistä opetusta antavan tai julkaisutoimintaa harjoittavan täytyy tehdä se omin varoin.

3. NATO-jäsenyyden hakemisessa Väyrynen menee täysin metsään. Ukraina sääti vuonna 2010 lailla liittoutumattomasta statuksesta. Maidanin yhteydessä lakiin ei kajottu ollenkaan. Päin vastoin, uusi hallitus linjasi 18.3.2014 nimenomaan, että jäsenyys EI ole asialistalla. Pääministeri Arseni Jatsenjuk piti myös samana päivänä 10 min. kestäneen televisiopuheen, jossa hän selvitti hallituksen kantaa kansalaisille. Samaan aikaan oli käynnissä Krimin valtaus, joka oli ukrainalaisille valtava järkytys. Venäläisiä oli pidetty veljeskansana, mutta tästä eteenpäin vastustus kasvoi. Mielipidetutkimukset osoittivat NATO-kannatuksen kasvua. Jatsenjuk rauhoitteli kansalaisia ja sanoi, että Ukraina nojaa ”vahvaan omaan puolustukseen”. Vasta elokuussa 29.8. puolueettomuudesta määrännyt laki kumottiin. Krim oli silloin jo liitetty Venäjään ja välit tulehtuneet. NATO-jäsenyyden hakemisesta EI kuitenkaan vieläkään päätetty, tämä aika koitti vasta 30.9.2022. Sitä ennen helmikuussa 2019, viisi vuotta Maidanin jälkeen Ukraina kirjasi perustuslakiinsa TAVOITTEEN EU- ja NATO-jäsenyydestä.

Ukrainan itsenäistyessä 1991 itsenäisyysjulistukseen kirjattiin maininta puolueettomuustavoitteesta. Kyseessä ei ole sopimus eikä neuvottelutulos, vaikka Venäjä nykyään vetoaa siihen sopimuksena. Neuvostoliiton hajotessa Ukrainaan jäi n. 2500 ydinkärkeä. Ne luovutettiin Venäjälle. Vastaavasti Venäjä sitoutui takaamaan Ukrainan suvereniteetin ja alueellisen koskemattomuuden. Molemmat maat liittyivät myöhemmin NATO:n rauhankumppanuusohjelmaan, eikä Venäjällä ollut mitään huomauttamista asiaan. Väyrynen korostaa Venäjän kokemaa NATO:n uhkaa, mutta tuohon aikaan Venäjä oli itse NATO:n partneri ja tarjosi liittokunnalla Uljanovskista myös käyttöön lentotukikohtaa. ”Geopoliittinen uhka” on Putinin toisen presidenttikauden aikana kehitetty selitys ekspansiiviselle politiikalle.

Esillä 10 vastausta, 40,671 - 40,680 (kaikkiaan 40,682)