Keskustelut Harrastukset Me keskustelemme taas!

Esillä 10 vastausta, 4,271 - 4,280 (kaikkiaan 32,438)
  • Me keskustelemme taas!

    Merkitty: 

    Tänä iltana kymmenen jälkeen palasimme taas keskustelupalstalle! Tuliko joku järkiinsä vai pitikö tilapäisesti palauttaa entinen versio, jonkun bugin korjaamisen ajaksi?

    Joka tapauksessa tervetullut muutos jos jää pysyväksi!

    Terveisin: Korpituvan Taneli

  • Tolopainen Tolopainen

    Pohjavesi uudistuu ja virtaa koko ajan, Juon Suomen parasta pohjavettä, useimmat juovat pintavedestä puhdistettua vettä tai tekopohjavettä.

    Suomessa tuskin on yhtään järveä josta ei vesi virtaisi pois ja kokoajan tulee uutta tilalle.

    Jätkä

    Virta on nimensä mukainen, samoin järvi! Niissä on kuitenkin poikkeuksetta pintavettä, eli sadevettä.

    jees h-valta

    Kuten siellä kallion sisälläkin. Sadevettä. Kaikki se sitä on ja sinällään aivan sama mistä sitä jyystetään mutta toki se kalliossa säilyy parhaana. Jos säilyy. Onhan sielläkin omat ongelmansa.

    arto arto

    Pohjavettä muodostuu, kun sade ja lumien sulamisvesi imeytyvät maaperään. Pohjavettä on peruskallion päällä olevien maakerrosten lisäksi kallioperän ruhjevyöhykkeissä ja halkeamissa.
    Vesi puhdistuu imeytyessään maaperässä, jolloin siihen myös liukenee mineraaleja. Pohjavesien laatuun vaikuttavat mm. maaperän geologinen rakenne, virtausolosuhteet, vuodenajat sekä ihmisen toiminta. Suomen pohjavedet ovat yleensä lievästi happamia (pH alle 7) ja pehmeitä (alhainen kalsiumpitoisuus).

    Jätkä

    Jeessi:”Kuten siellä kallion sisälläkin. Sadevettä. Kaikki se sitä on ja sinällään aivan sama mistä sitä jyystetään mutta toki se kalliossa säilyy parhaana. Jos säilyy. Onhan sielläkin omat ongelmansa.”

    Pohjavesi on OLLUT sadevettä, mutta kulkeutuessaan lähinnä kivennäismaiden läpi se muuttuu – Puhdistuu ja hieman sen rakenteeseen vaikuttaa kiven liukeneminen veteen sekä kiennäismaassa olevat – esim metallit. Niinpä pohjavesi on paikoin ruosteista, eli siinä on rautaa, siinä voi olla myös aineita, jotka tekevät siitä terveydelle haitallista.

    Kyllä hyvässä kallion ontelossa vesi säilyy erinomaisena. Esim Kuohulla on tällainen paikka, jossa on tunnetusti ja tutkitusti kallion onkalossa vesi ollut 3000 vuotta ja nyt se on luonnon mineraalivettä.

    Tolopaisen vesiletkusta taas tulee lietelannalla aromisoitua suovettä, jota pumpataan jostain mutaluosasta. Pohjanmaalla on kunnollisesta vedestä huutava pula. Seinäjoellekin pumpataan viidenkymmenen kilometrin päästä juomavesi, mutta nykyään se ei enää maistu mudalta, kun se tulee mahtavista lähteistä.

    Visakallo Visakallo

    Jätkä: ”Kyllä hyvässä kallion ontelossa vesi säilyy erinomaisena. Esim Kuohulla on tällainen paikka, jossa on tunnetusti ja tutkitusti kallion onkalossa vesi ollut 3000 vuotta ja nyt se on luonnon mineraalivettä.”

    Tuo on aivan totta. Kaakkois-Virossa Värskassa pumpataan ja pullotetaan  myös tällaista kivennäisvettä. Se on tuhtia tavaraa. Sillä lähteen pahempikin kankkunen tai hellejano.  Nykyisin sitä on aika hyvin myynnissä täällä  Suomessakin.

    Jätkä

    Kuohun kirkas – On nimenä tuolle juomalle, joka on tutkittu kansainvölisissäkin tutkimuslaitoksissa. Myydään kyllä, mutta hinta on niin halpa, että ei vielä ole saanut kunnolla jalansijaa. Pitäisi olla hienompi pullo ja hintaa 0,3 litran pullolle satanen, niin alkaisi kauppa käymään.

    Tolopainen Tolopainen

    Onhan Saksassakin noita kalkkikiviesiintymiä, joista pumpataan vettä ja otetaan vapautuva hiilidioksidi talteen, nesteytetään ja myydään teollisuuskäyttöön.Eihän tuo ole kuin hiilidioksidipitoista vettä, jota voi jokainen tehdä itsekin kun ostaa tarvittavat laitteet marketista. Eikä se ole yhtään sen kummempaa janojuomaa kuin tavallinen vesikään, röyhtäyttää vain kun hiilidioksidi poistuu elimistöstä. Suomessa teollisesti talteenotettuun hiilidioksidiin kannattaa suhtautua varauksella, siinä on aina epäpuhtauksia, jotka joutuvat juomien sekaan, en joisi jatkuvasti hapotettuja juomia. Hanavesi on paljon terveellisempää, jos se on puhdasta pohjavettä kuten meilläpäin, eikä rautapitoista mössöä kuten Jätkän porakaivossa. Ei taatusti ole analysoitu.

    Visakallo Visakallo

    Värskan kivennäisvesi sisältää reilusti myös eri suoloja, juuri sen takia se eroaa edukseen muista kivennäisveden nimellä myytävistä hiilihappovesistä. Suomalaiset terveysterroristit veivät aikoinaan suolat kivennäisvesistä, onneksi eteläisen heimokansan tuote paikkaa nyt tämän puutteen. Suosittelen maistamaan, niin keskustellaan aiheesta lisää.

    Tolopainen Tolopainen

    Ei missään tapauksessa, jos vielä suoloja sisältää. Nehän on hitaasti tappavia myrkkyjä.

Esillä 10 vastausta, 4,271 - 4,280 (kaikkiaan 32,438)