Se kai oli Peugeot-kaupassa sellainen trendi, että piirimyyjä laski kolmen vuoden maksuajan niin pitkäksi, että rahoitusosuus nostettiin vaihdokin ja käteisen kera  2/3: osaan, jolloin Peugeotin arvo olisi vastannut suunnilleen avoinna olevaa rahoitusta.

Näin ollen Peugeot-kauppa sujahti ilman takaajia, mutta kiero kauppamies möi kuitenkin täyskaskon, varmisteli merkkihuollon ja korkomenon lisäksi laskuttaa vielä tilinhoitomaksun asiakkaalta. Nekin ovat kaikki ylimääräisiä kustannuksia, vaikka arto onkin saanut lainaa Ruotsista jopa ”-korolla”.

Liisauksissa auto on ”Myyjäliikkeen” omistuksessa ja se toki huolehtii huollot sun muut.

Tuo Liising- sopimus taitaa olla sellainen, että sopimukseen kuuluu määrätty määrä kilometrejä / vuosi. Jos sovitaan esim 20 000 km / v, eikä tule kuin 15, niin siinä maksaa viidestätuhannesta kilsasta, joita ei ajakkaan.

Lisäksi nuo sopimukset periaatteessa kattavat kaikki kulut niin perusteellisesti, että homma kannattaa autoliikkeelle paljon paremmin kuin vuora-auton käyttäjälle.

Huikeaa ”asiantuntemusta” jota ei jaksa kommentoida niin jätkältä kuin tolopaltakin.  Kait sen maksun kuukaudessa päättääjokainen itse niin pankkiin kuin johonkin rahoitusyhtiöönkin. Minulla lainoja tulee ja menee ja aina kun jotain investoidaan maksellaan joku roikku pois ja sitä rataa. Sillä kyllä kerkiää eläissään jotain saamaan aikaankin. Muutakin kuin turhaa lässyä vaikkei mitään asioista tiedäkkään.

Richardin auto on muuten Rover 216, ei mikään korolla.

– Kun sarjaa on tehty Vuodesta 1990 vuoteen 1995, niin korimalli on hyvinkin sama kuin sen aikakauden Hondan ja Corollan joissakin versioissa.

Niihin aikoihin kuitenkin Englannin oma autoteollisuus oli jo syöksykierteessä ja kuka muistaa, alkoiko Tuyotaa tulemaankin markkinoille Roverina?

Jessen kannattaisi vähentää yrittämistä niin alkaisi vaurastua.