Median metsäpolitiikka

Ei ole. Vaan työnantajan metsänhoito-ohjeita on opiskeltu yli 40 vuotta. Ja toimittu niiden mukaan. Puu on ainakin yritetty saada kasvamaan mahdollisimma nopeasti ja mahdollisimman paljon.

Lainaus: ”Kyllähän UPM on kirkkaasti pärjännyt paremmin, ja varsinkin nyt kun Osuuskunta tekee rajua tappiota.”

Myönnän, että tiesin vastauksen jo kysyessäni, mutta ajattelin vähän vitsailla.😁

Pitemmällä tähtäimellä MG oli vajaa 20 v. sitten mennä konkkaan niine Keski-Euroopasta kovaan hintaan ostokiimassa hankittuina tappiollisine paperitehtaineen, joista pääsi vihdoin eroon ja pelastui.

Minullakin oli jonkin  verrakin fyrkkaa kiinni MG:ssä silloin ja myin heti, kun olin saanut omani pois ja sijoitin lainan kanssa metsäpalstaan, ja se vasta on hyvä ostos ollut.🤑

UPM on pärjännyt ja pärjännee jatkossakin Ensoa ja MG:tä paremmin, laajempi tuotevalikoima. Maksavat puustakin tällä hetkellä (kevään 2025 tilanne, jolloin myin viimeksi) paremmin

Jos on suhdanteet ja metsäyhtiöiden menestykset vaihdelleet sen 18 vuoden aikana mitä olen täällä palstalla ollut mukana, niin paljon on kyllä ilmapiirikin niistä ajoista muuttunut. Kun silloin kerroin kilpailuttavani puukauppani, alkoikin moittiminen kerman kuorinnasta ja jopa ajattelemattomuudesta! Nythän ei näin sentään enää ole.

Ottaapa makiasti, pitääkin lähteä jatkamaan väkivaltaista metsänhoitoa.

Jatkoa HS-keskusteluun. Ettäs tiedätte: nyt on painava puheenvuoro tulossa! Metsänielujututkin ovat täyttä humpuukia, meidän väärinkäsitys pelkästään!

KT:

Ei metsänieluilla poisteta muiden sektorien päästöjä. Tämä on täysin väärinkäsitystä joko tahallista tai tahatonta. Uhriutua voi ja saa jos siltä tuntuu.

Metsänomistajat ovat vuosikymmeniä nauttineet hyvin väljistä ja vieläkin väljennetyistä metsien käyttökriteereistä ympäristön suhteen. Siihen totuttuun luonnosta välinpitämättömään tyyliin tottuminen ei voi toimia perusteena enään nykypäivänä. Tämä valitettava lähimenneisyys metsätaloudessa ei enään kestä.

Kun nyt on uudelleenarvioinnin paikka metsätaloudessa, niin sitä ei pidä väittää ahdisteluna vaan korjauksena aikaisemmasta liian holtittomasta toiminnasta.

AJ:

Voisit Kimmo huviksesi hetken mietiskellä käsitettä ”hiilineutraalius”.

Myönnän että nautimme maa- ja metsätaloudessa luvasta saastuttaa – esimerkiksi suo-ojat vedettiin laskemaan metsistä ja pelloilta suoraan vesistöihin. Menneiden syntien muistelu voi kuitenkin hallita liikaa keskustelua. Itse asiassa enemmän on hyötyä siitä, että otamme menneistä virheistä opiksi ja toimimme niin, että nykyiset haitat pienenevät kustannustehokkaasti.

Metsäalan uudelleenarviointia on tehty jo ainakin alkaen 1980-luvun alusta, jolloin itse alaa opiskelin ja metsäinsinööri oli kirosana. Silloin oli vielä käytössä uudisojitukset, vesakkomyrkyt ja pohjoisessa uudistusalojen syväauraus. Monimuotoisuutta on kohennettu alkaen 1990-luvulta, ohjaavaksi tuli metsäsertifiointi kriteereineen ja suojeluun suosittu METSO-ohjelma.

Tuloksia on alkanut tulla tutkitustikin, mutta toki monen mielestä toki liian hitaasti. Hitaat askeleet johtuvat osin varojen puutteesta, osin tiedon puutteesta ja osin siitä, että halutaan säilyttää toiminnan hyväksyttävyys metsänomistajien joukossa. Metsänomistajien monitavoitteisuus takaa sen, että suojeluohjelmat ja puuntuotantoa rajoittavat toimet voivat tulla pannuksi toimeen; kaikki eivät suostu, mutta riittävän moni suostuu.

Puuta ostavilla yhtiöillä on nykyään kaikilla myös omat monimuotoisuusohjelmat. Myyjä voi esimerkiksi saada lisäbonuksen puukaupassa jättäessään ylimäärin säästöpuita. Toiminta muistuttaa hieman anekauppaa, mutta voi olla hyvä viestintäkeino.

Olennaistakin tietoa puuttuu. Äskettäin liito-orava keskustelussa kerrottiin, että Ympäristöministeriö korvaa metsänomistajille lajin reviirien säästämisestä aiheutuvat menetykset. En tunne tarkempia ehtoja, mutta jos tämä toimintamalli saadaan laajaan käyttöön, liito-oravan tulevaisuus vaikuttaa hyvältä. Sille sopivia pönttöjä ja reviirejä kannattaisi jopa alkaa lisätä.

Tämä ja muut yleisviestimet olisivat suureksi avuksi taajamaväestön valistamisessa – olemmehan mekin metsänomistajia!

KT:

Olen paljonkin miettinyt hiilineutraalisuutta ja vastaavia haasteita pois pahanteosta, joita elämäntapamme ympäristöämme kohtaan on. Se on iso haaste ennenkaikkea kulutuskäyttäytymiselle. Puiden kasvatuksella sitä ei yksin ratkaista.

Elinkeinoelämän jota metsätalouskin on, on hyvin vaikea niellä sitä tosiasiaa, että tietyillä aloilla pitää tuloista tinkiä, kun halutaan jotain kestävää kehitystä edistää. Kun sellutehdas lopettaa, niin se hyväksytään, ”ei voi mitään”. Kun taas hakkuita pitäisi vähentää, niin haukutaan ajatus tutkijoista alkaen ja rinta rottingilla huudetaan miten Suomi on aina ollut paras metsiensä hoitaja plaa, plaa.

On marginaalisia toimia, joita tehdään suojelun nimissä. Valitan jos kuulostaa vähättelyltä mutta kun tuloksia mitataan niin siltä ne vielä tuntuu. Toki 1970-luvun tilanteesta on mm. vesistöjen tila parantunut. Kaikkia yhdyskuntajätteitä ei lasketa enään vesiin, tehdaspäästöt on vähentyneet ja metsätaloudessakin on parannuksia saavutettu.

Vetoaminen siihen, miten paljon huonommin joskus täällä on tehty tai nykyäänkin muualla maailmassa ei vaan toimi perusteena tehdä täällä jokin asia huonosti, kun siitä on haittaa.

Metsäalan toimijoiden syyllisyyden tunne tai uhriutuminen on mahdollista mutta se on paljon omista valinnoista kiinni. Itsekin yksityisautoilen vaikka en siitä pidä ja pyrin sitä säästeliäästi tekemään.

Se miten maaseutua ja sen asukkaita on vuosikymmeniä huonosti kohdeltu on oma lukunsa. Eu toi maaseutua entisestään autioittavan ”suuruuden ekonomian” myös maaseudulle ja ihmiset haluaa halpaa ruokaa yli todellisen tarpeensa.

AJ:

Ilmastohaaste on globaali, eikä sen ratkaisussa ole aivan selvää, pitääkö meidän vähentää meidän metsien käyttöä ja kuinka paljon. Ilmastopaneelin suositus hakkuiden vähentämisestä tähtää siihen, että päästöjä alentava trendi ja metsänieluja lisäävä trendi yritetään saada jossain lähitulevaisuudessa kohtaamaan. Se ei ole olennaista, onko vuosi 2035 vai 2050. Tässä asiassa metsäammattilaiset ovat todennäköisesti vastaisuudessakin nuivia, koska he ymmärtävät asiaan liittyvät riskit ja rajoitteet.

Mitä tulee meidän omiin biodiversiteettihaasteisiin ja ympäristön pilaamisen haasteisiin, ne ovat omissa käsissämme. Tarvittava tutkimustieto, ohjeistus ja suunnitelmat alkavat olla toteutusta vaille valmiita. Suurimpia tietoaukkoja näkisin itse suometsien käsittelyssä, mutta alalle on suunnattu paljon tutkimusresursseja, joten luultavasti tulostakin voidaan odottaa. Suojelupinta-alat alkavat olla viimeistään vanhojen metsien lisäsuojelun ja ennallistamisen toteutusten jälkeen maalissa. Omistajien omaehtoinen hiljainen suojelu täydentää kuvion.

En siis näe tarvetta suuriin remontteihin vaan jatketaan perustekemistä kun se näyttää johtavan oikeaan suuntaan. Jos kansalaisten arvostukset muuttuvat, suorittamisen vauhti kiihtyy nykyisestä.

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011813164.html