Median metsäpolitiikka

Vihervassaritoimittelijat pyyhkii pyllynsä 20 euron seteleillä. Ainakin hesarin ja ylen toimittelijoiden palkoilla siihen on varaa. Ja Koneen säätiöltä voi anoa lisää pyllynpyyhkimisrahaa, niin metsää säästyy, tosin paperista ne setelitkin on tehty.

No nyt taas törmättiin kielimuuriin. Rahapulassa, saadakseni rahaa tai hienommin sanoen tuloja, olen joutunut olemaan töissä, myynyt puuta, kerännyt kersana käpyjä ja marjoja jne. Missään näissä toiminnoissa ei ole ollut minkäänlaista sosiaalisen kanssakäymisen tai pelkästään sijoitusten kotiuttamisen ulottuvuutta. Onhan se varmaan töykeästi sanottu. Kun metsänomistajat myyvät puuta huolehtiakseen teollisuuden raaka-aineesta, kotiuttaakseen sijoituksiaan ja investointejaan, saadakseen siinä sivussa hieman tuloja, sijoittamakseen metsätulot hetkeksi tuottavampiin kohteisiin jne. Saan vähät setelini pankista, myös ne puunmyynnistä sinne jostain kautta tulleet. Ja uskoisin myös suurimman osan metsänmyyjistä saavan. Vai onko setelikin ruma sana, jota ei saa metsänmyynnin yhteydessä mainita. Olin aikoinaan metsäammattilaisurani alussa reilun vuoden Metsäkeskuksella töissä. Muistan elävästi, kun eräs metsänomistaja pyysi esimiestäni tekemään avohakkuuleimikon hänen kolmikymmenvuotiaaseen männikkööönsä. Perusteluna oli, että ulosotossa olevat maksut oli saatava hoidettua tai vasara alkaa paukkumaan. Hän tunnusti ainakin myyvänsä puuta rahapulassa. Tunnen metsänomistajien metsissä lukuisia Mersun tai Volvon mentäviä aukkoja. He ovat myyneet puuta saadakseen rahaa näiden hankintaan, kun rahat eivät ole muuten riittäneet. Minun sanakirjassani rahapulassa.

Luodaan mielikuvaa ahneista metsänomistajista ja jätetään kertomatta mitä rajoituksia metsien käytölle jo on. Lakisääteisiä ja vapaaehtoisia (sertifiointi). Lisäksi hiljainen suojelu joka on laajaa.

Kun 1986 tulin metsänomistajaksi ostamalla nykyisen päätilani, Suomessa oltiin Pohjolan Japani, ja maassa elettiin sitä juppiaikaa, eikä oltu köyhiä eikä kipeitä. Pankinjohtaja kehaisi, että hänellä on valtuudet myöntää minulle neljän miljoonan verran lisääkin lainaa, jos satun jossain sitä tarvitsemaan. Rahaa suorastaan tyrkytettiin, ja aika moni tarjoukseen tarttuikin. En tarttunut moiseen houkutukseen ja todella hyvä niin. Kysymyshän oli silloin niistä valuuttalainoista, joiden pääoma myöhemmissä devalvaatioissa lähes kaksinkertaistui. 90-luvun laman aikaan puunhinta putosi puoleen, joten silloin voin sanoa, että jossain vaiheessa oltiin jo meilläkin ainakin ajoittain lähellä rahapulaa, mutta taisi olla joskus 1996 kun alkoi jo näyttää paremmalta. Pankinjohtaja söi edelleen meillä tuvan pöydän päässä, mutta otti jo pienempiä annoksia. Uuden vuosituhannen puolella älysikin jo lähteä. Rahapula muuttui vähitellen rahantarpeeksi. Aina oli jotain kohdetta, mihin sitä tarvitsi ja puita myymällähän sitä on aina saanut. Maksunpuolelle en ole kertaakaan joutunut. Perko voisikin joskus ihan numeroin selvittää, miten olen tehnyt hänen mielestään ”mahdottoman mahdolliseksi”!