Median metsäpolitiikka

Perinteinen kesälomavääntö TA:n kanssa Hesarissa. Laitan tähän koska aihepiiri on monitieteinen, vaikka kommentit ovat Sinivuoren luonnonpuistoa koskevassa jutussa. Tämän palstan lukijoille tässä ei ole uutta.

https://www.hs.fi/alueet/art-2000011281318.html

AJ:

Käsityksesi on Toni vanhentunut: varsinkin kaupungistuneet metsänomistajat ovat kyselytutkimusten mukaan nykyään pääosin monitavoitteisia. Puukauppatulo on edelleen yksi metsän tärkeä hyöty mutta ei suinkaan ainut. Joka kymmenes suomalainen on metsänomistaja, joten kyllä porukkaan mahtuu monenlaista ja on väärin väittää tietävänsä kaikkien ajatukset.

Ongelmana syyllistämisessä (sekä luontokadon että ilmastomuutoksen kyseessä ollen) on että se ei edistä ratkaisujen löytämistä eikä halukkuutta niihin. Omaa metsää suojellaan ehkä hiljaisesti, mutta ei eri syistä haluta virallistaa ainakaan pysyviä käytön rajoitteita. Suurin edistymisen ongelma ei ole nähdäkseni yksittäisten metsänomistajien vastaan hangoittelu, vaan vaikuttavimman eli pysyvän suojelun rahoituksen puute.

TA:

Niin, pienissä yhteisöissä varmaan jokin tietty asenne pääsee vallalle, ja siksi maaseudun metsänomistajilla ei taida niinkään olla tätä monitavoitteisuutta. Tässäkin on kyllä joitain poikkeuksia onneksi, mutta ei taida olla riittävästi.

Ei tietenkään voi kaikkien ajatuksia tuntea. Näissä keskusteluissa kuitenkin metsänomistajat ikävä kyllä tuntuvat pääosin omaksuneet sen ajattelutavan, että metsät ovat puukuutioita, ja perustelevat jopa ilmastonmuutosta ja luonnonsuojeluakin puukuutioiden määrillä, jos nyt hieman liioitellaan – kaikkien kohdalla tämä ei ole edes liioittelua. On aika paljon heitä, jotka näkevät monimuotoisuuden olevan kohdallaan, kun puuta tulee paljon. Ilmastonmuutoksen kannalta he jättävät mielellään maaperän hiilivaraston huomioimatta, jotta näyttäisi siltä että metsätalous olisi ilmastoteko.

Aika vaikea metsätalouden ja luonnonsuojelun suhteesta on keskustella, jos ei saa käyttää sanavalintoja, jotka vaikuttavat syyllistämiseltä. Sehän tarkoittaisi sitä, että ongelmia ei voitaisi tuoda esiin, pitäisi vain kehua metsätaloutta tai olla keskustelematta ja antaa kaiken vain tapahtua. Hiljaisuus luonnonsuojeluasioissa olisi kaikkein pahinta, silloin hakkuita voitaisiin tehdä kaikessa rauhassa luontoarvoista huolimatta. Luontoarvot ikävä kyllä pitkälti menetetään hakkuissa, usein pysyvästi.

Rahoituksen puute on iso ongelma, mutta sen syynä tuskin ovat luontoihmiset. He varmasti kannattaisivat paljon suurempaa osuutta pysyvän suojelun rahoitukseen. Ongelmana ovat lähinnä monien metsänomistajienkin kannattamat puolueet, kuten kepu ja persut, jotka eivät haluakaan laittaa rahaa luonnonsuojeluun, sekä muutkin porvaripuolueet ja osin SDP. Kuuluisat Riikka Purran sakset ovat tästä esimerkkinä.

Sellaiseen kummajaiseenkin kuin määräaikaiseen suojeluun uhrataan rahaa. Metsänomistaja ottaa nämä rahat, kun metsä ei ole vielä hakkuukypsää, ja kun se on, sitten tekee kuitenkin ne hakkuut. Eli mitään pysyvää luontohyötyä ei saada.

TA:

Mutta kun se on totuus, että jotkut haluavat ottaa jokaisesta neliömetristä rahallisen hyödyn itselleen. Jos tämän toteaminen on syyllistämistä, sitten on. Silti se on syytä sanoa ääneen.

On moni asia toki muuttunut 20 vuoden aikana, jotkut parempaan, jotkut huonompaan suuntaan. Parempaan suuntaan on menty esimerkiksi siinä, että enää ei metsänomistajia pakoteta avohakkuisiin. Huonompaan on menty esimerkiksi siitä, että uusia valtavia sellutehtaita on perustettu, ja se aiheuttaa valtavat määrät hakkuita, paljon enemmän kuin olisi kestävää. Huonoa on myös se, että luonnonsuojelulle on asetettu niin tiukat kriteerit, ettei niiden vuoksi suojelu etene. Huonoa on sekin, että suojelukorvauksiin ei ole varattu tarpeeksi määrärahoja, ja se, että metsiensuojelu on liiaksi vapaaehtoisuuden varassa.

AJ:

Haluta voi vaikka mitä, mutta ”100 prosentin pinta-ala puuntuotantoon” ei ole enää pitkiin aikoihin ollut metsätalouden käytäntöä. Ei sen jälkeen kun metsäsertifikaatit ja metsälain tärkeät elinympäristöt tulivat.

Noista huonoista asioista olen kyllä samaa mieltä. Jos nyt metsien kasvua saataisiinkin hiukan lisää, sille on jo ottaja eli ilmastotavoitteet EU:lle ja hiilineutraaliustavoite. Metsäteollisuuden määrällisen kasvun rajat on kotimaassa saavutettu ja osin varmaan jo ylitetty.

TA:

Niin, aiemmin puhuttu 70 % puuntuotantoon olisi tämänhetkisen käsityksen mukaan se kestävä osuus. Tuo 30 % pitäisi saada säilymään villinä, ja tietysti niin, että se muodostaa verkoston ja pitää sisällään erilaisia luontotyyppejä kattavasti. Myös hyvin kasvavaa metsämaata pitäisi saada siis suojeluun. Usein taitaa olla niin, että suojeluun on laitettu sellaisia metsiä, jotka eivät kasva niin hyvin tai niitä ei pystytä hakkaamaan kannattavasti.

Metsäsertifikaattien varaan en paljon laskisi, koska suurin osa on PEFC-sertifikaattia, jota eivät luontojärjestöt eikä ympäristöhallinto pitäneet riittävänä, ja lähtivät sertifikaatista ulos. FSC-sertifikaattiin ehkä voisi jollain tavalla uskoakin. Metsälakiakin käsittääkseni löydennettiin tässä jokin aika sitten eli heikennettiin suojelua.

Ei se metsänkasvun lisääminen ole niinkään keskeinen tavoite kuin sen suojelu ja hiilivarastojen säilyttäminen. Metsäekosysteemi on tärkeä kokonaisuus, ja ne puut ovat vain yksi osa sitä.

Minä kyllä väittäisin, että metsäteollisuuden määrän rajat on jo reippaasti ylitetty. Sellutehtaita perustettaessa laskettiin Venäjän tuonnin varaan paljon, mutta nyt sekin määrä ryöstetään Suomen metsistä. Tätä menoa Suomessa ei kohta enää ole mitään suojeltavaa.

AJ:

Serteillä on tutkitusti vaikutusta ja ne vaikuttavat suureen pinta-alaan. Katso tiedote 22.8.2024: PEFC-sertifioinnilla laaja positiivinen vaikutus Suomen metsissä.

Jos pitää paikkansa arvio, että noin neljännes metsämaasta on vähintään osittaisten hakkuurajoitusten piirissä, on jo otettu aika hyvin askelia biodiversiteettisopimuksen toteutuksen suuntaan (30 % suojelutavoite). Tiukan suojelun pinta-alat ovat edelleen Etelä-Suomessa liian alhaiset.

Meidän ei pidä käyttää talousmetsiä vain suojeluun ja hiilivarastoina, vaan hoitaa niitä niin että kasvu säilyy hyvänä. Jos näin ei toimita, tulee ongelmia hiilineutraaliuden saavuttamisen kanssa.

TA:

Niin, tuon tutkimuksen ovat tehneet Tapio ja PTT, jotka ovat molemmat metsätaloustoimijoita. Jälleen kerran pukki on ollut kaalimaan vartijana. Uskottavuutta lisäisi, jos tutkimuksen olisi tehnyt joku sellainen taho, jolla on nimenomaan luonto-osaaminen pääosassa, eikä metsätalous. Se edelleen varjostaa PEFC-sertifikaattia, että sieltä puuttuvat luontojärjestöjen ja jopa ympäristöhallinnon edustus. Pelkästään metsätaloustoimijoiden muodostama sertifikaatti ei ole uskottava.

Mitä osittainen hakkuurajoitus sitten tarkoittaakaan, se on olennainen kysymys. Velvoittaako esimerkiksi PEFC riittävästi, vai onko se rajoitus nimellinen?

Siinä on vain se, jos pyritään kasvua voimistamaan, että se tarkoittaa myös runsaita hakkuita, ja se pienentää hiilivarastoa.

AJ:

Kannattaa perehtyä myös siihen miten asiat ovat, eikä vain siihen miltä ne näyttävät. Osittainen hakkuurajoitus tarkoittaa sitä että tiukan suojelun ja tavallisen talousmetsän välillä on laajoja alueita, joissa on jokin käytön rajoite. Esimerkiksi se voi olla tärkeä elinympäristö jossa ei hakata tai vesistön suojakaista jossa tehdään vain poimintahakkuita. Hiljaisen suojelun alueella rajoite on omistajan määräämä, mutta silti todellinen. Tavallisessa talousmetsässäkin jää pystyyn pysyvät säästöpuuryhmät.

Metsätaloustoimijuus vaikuttaa tietenkin tutkimuksen kohteiden valintaan, mutta se ei saa vaikuttaa tutkimuksen luotettavuutta heikentävänä eikä tuloksista viestimistä ohjaavana. Jos vaikuttaisi, tutkimisen arvo heikkenisi rahoittajan näkökulmalta.

Metsäntutkijoiden neuvo taitaa olla että varmin strategia lisätä hiiltä talousmetsiin on hoitaa ja hakata niitä. Muuten luonnonpoistuma (itseharveneminen ja metsätuhot) alkaa ennemmin tai myöhemmin kasvaa. Poikkeuksena esimerkiksi juuri Sinivuoren kaltaiset rehevät suurilta metsätuhoilta välttyneet kohteet. Hakkuut eivät ole ongelma hiilivarojen kannalta, vaan ongelma on turvemaan maaperän nopea hajoaminen maa- ja metsätaloudessa.

Tonilla vastaus on yleensä että vähennetään kulutusta. Se on tietysti totta että jos tuottaisimme sellua vain suomalaisten tarpeisiin, sitä tarvittaisiin aika vähän.

Luontokartoituksiin varmaan pääosin luottaisin, kun tulokset ovat maastossa tarkistettavissa. Kaikki informaatio mitä julkaistaan ei ole luotettavaa; esimerkiksi avohakkuista ja jatkuvasta kasvatuksesta on paljon disinformaatiota liikkeellä.

Tämä on tätä, ehkä ei ihan kuitenkaan. Vihreiden lehti Vihreä lanka oli kuitenkin omanlaisensa. Hyvä lehti valitettavasti lopetti ilmestymisen.

http://www.verkkouutiset.fi/a/jarkko-tontti-miksi-tilata-hs-ja-maksaa-satoja-euroja-vihreiden-tiedotustukeen/

Metsästäjä ja Jahti ovat todellakin metsästäjien äänenkannattajia. Valitsemallaan linjalla vakaasti pysyvät. Kiitos Alaneva vinkistä; luen vaikka verenpaine siitä nouseekin.

Avohakkuiden kielto ja hakkuiden haittojen pakollinen kompensointi ym. vastaavat toimet lisäisivät kustannuksia puuntuotantoon. Tällä pyritään alentamaan haitalliseksi miellettyä puun käyttöä hyödyksi eli hakkuita. Ei huomioida sitä, että samalla alenisi into sijoittaa rahaa metsän uudistamiseen ja hoitoon, ja pitkällä aikavälillä puun tuotantokin alenisi. Eli metsiin ei jäisi ilmaista hiilinielua, vaikka lyhyellä aikavälillä näyttäisi siltä. Puuntuotannon kannattavuuden aleneminen voisi lisätä intoa tarjota alueita suojeluun, mutta näistä ei kai ole puutetta nytkään, vaan ehkä enemmänkin suojelun rahoituksesta.