Median metsäpolitiikka

Kun pienessä pohjoisen kunnassa 10-20 metsuria vaihdettiin yhteen menestyvään motoyrittäjään, loppui kunnanisien suopeus metsätaloutta kohtaan ja matkailulle kaavoitettiin kaikki liikenevä.

Dronetuotannosta puheenollen. Kuuntelin äsken radiosta tutkijan haastattelua dronen mahdollisuuksista metsätaloudessa. Aivan kohta dronet korvaavat ihmisen jalkatyön metsissä. Puustotietojen lisäksi dronet kartoittavat metsätuhot, jopa uhkaavat sellaiset, maaperätiedot kasvillisuuksineen, lannoitustarpeet, käsittelyä vaativat kohteet ja jopa yhden puun tarkkuudella määrittävät laatutiedot kuinka arvokas kukin runko on sahateollisuudelle. Näkevät siis rungon sisään oksaisuuden kuivista poro-oksista terveisiin oksiin asti. Kyllä sotateollisuus vie siviilikäytön tekniikkaa tässäkin eteen päin.  Maailmansotien aikanahan lääketieteen väitettiin ottaneen aimo harppauksia eteenpäin, kun koehenkilöistä ei ollut pulaa.

Median metsäpolitiikka päätyi sotiin eikä rajoittunut metsäsotiin – eiköhän pidetä tämä keskustelu siellä, missä se jo oli eli ”Me keskustelemme taas”

Aloin huvikseni tutkiskella mitä tuli kirjoiteltua Ekometsätalouden kaapelikäräjille vuonna 1998. Ei nyt hirveästi onneksi tarvitse hävetä.

Malliksi Kullervo Kuuselan kirjoitus Maaseudun Tulevaisuudessa. (Pahoittelen ikävää kappalejakoa, yritin korjata tekstiä, mutta toistuu eri näköisenä kun tallentaa.)

Muita käräjäkeskusteluja kiinnostuneille löytyy osoitteesta: http://www.kaapeli.fi/hypermail/metsa/thread.html#22

*

Puun kasvatuksen alasajo

”Kansallisomaisuus heitteillä”, kirjoittaa valtamedia puun kasvatuksen
tekemättömistä töistä. Hälytys on totta ja tekopyhyyttä. Sama media on
tehnyt parhaansa jäytämällä kansallisomaisuuden hoidon ja kartuttamisen perusteita puhuen tehometsätalouden virheistä ja luonnon pilaamisesta.

Puun kasvatuksen henkinen alasajo alkoi 1970 -luvulla ja saavutti
huippunsa 1980 -luvulla. Sen käynnistäjä, ylikansallinen ympäristöliike
suomalaisine satelliitteineen edustaa ideologiaa, joka on ihmisen ja
luonnonvaroja käyttävien elinkeinojen vastainen. Luonnonsuojelun savuverhon alla liike rahastaa harhauttamiaan ja pelottelemiaan. Ideologia on pesiytynyt valtamediaan ja valtionhallintoon, erityisesti ympäristöministeriöön.

Puunkasvattajien halveksuntaa

Ympäristöliike on keskittynyt halventamaan metsätalouden
organisaatioita, joiden toiminnalla puuston kasvua on lisätty 40
prosenttia. Sitä on tehty yksipuolisilla, liioittelevilla ja tosiasiat
sivuuttavilla väitteillä metsänhoitajista panssaroituina luonnon
tuhoajina, metsättömiksi jäävistä Osaran aukeista, tundran teosta,
biologista monimuotoisuutta vähentävästä metsänhoidosta, rinnastamalla metsäteollisuus-Suomea banaanivaltioihin, mistä kaikesta seuraa uhka menettää paperin ostajat.

Metsätaloudesta vastuullisten arvostelu on ollut samanlaista kuin
aikansa riehunut sodan veteraanien halventaminen, kenties lähtöisin
samoista sairaista motiiveista. Yksityismetsälakia valvovia viranomaisia sanottiin 1980 -luvulla korpraalin sieluisiksi, kaunaisiksi pienen ihmisen ahdistajiksi. Sanontaa käytettiin jopa tikapuuna kansanedustajaksi pyrittäessä. Yksittäiset metsänrauhoitustapaukset olivat median herkkupaloja. Saatiin aikaan yleinen mielipide, joka vähensi yksityismetsälain valvojien arvovaltaa ja mahdollisuuksia tehdä työtään. Painolasti rasittaa uusitun, aikaisempaa ankaramman metsälain valvojia.

Hoitamattoman
verovapaus

Ympäristöliikkeen ideologia elää uusituissa metsä- ja
luonnonsuojelulaeissa, Natura-ohjelmassa ja jatkuvassa puusadon
ottamisessa vanhoina metsinä pois tuotannosta. Valtiovallan toimenpiteillä on pienennetty puuntuotannon potentiaalia
lähes yhtä paljon, kuin mitä sitä lisättiin kasvatuksen panoksilla 30
vuoden aikana. Turhaan toivoo pääministeri, että metsäteollisuuden lisäämisen tulisi jatkua. Teollisuus on saatettu niin riippuvaiseksi tuontipuusta, että jos yhteiskuntarakenteissaan rakoilevasta idästä tuonti loppuu, suurien tehtaiden tuotanto pysähtyy.

Metsäverotuksen uusiminen oli sinänsä välttämätöntä. Sitä
valmistelleessa toimikunnassa ei voinut keskustella uusimisen
vaikutuksista puun kasvatukseen ja myyntiin. Se ei kiinnostanut
valtiovaltaa. Metsätuloa muutettiin pääomatuloksi. Syntyi mielikuva, että puun myynnistä saadaan tuloja samalla tavalla kuin leikkaamalla arvopaperien kuponkeja ilman fyysistä työtä. Ja kun ei tee kansallisomaisuuden osalleen mitään, ei tarvitse maksaa verojakaan.

Valtion tuki väheni rajusti

Metsänuudistamisen vakuustalletuksen poistamista pidetään nyt virheenä. Ainoa kuulemani järkevältä tuntuva peruste poistamiselle oli, että talletus lisäsi tarpeetonta työtä, koska kaikki raha käytettiin, vaikka
vähemmälläkin olisi saatu aikaan kehityskelpoinen taimikko. Lapsi
heitettiin pesuveden mukana.

Seurauksena lisääntyvä määrä tarpeellista työtä jää tekemättä. Metsälain
sallima kohtuuttoman pitkä aika päätekorjuusta ennenkuin
uudistamisvelvollisuuden laiminlyömisestä aiheutuu seuraamuksia, lisää
kustannuksia ja vähentää pitkän ajan puun tuotosta, sekä johtaa myös
uudistusalojen heitteille jättämiseen. Ruotsissa harkitaan uudistamisen
vakuuden käyttöön ottamista.

Valtiovalta on omaksunut näkemyksen, että puun kasvattaminen
yksityismetsässä on yrittämistä, jonka tulee maksaa itse kustannuksensa. Seurauksena tästä valtion suora ja lainatuki yksityismetsätaloudelle on reaaliselta arvoltaan pienentynyt 47 prosenttia vuodesta 1990 vuoteen 1996.

”Säästöstä” aiheutuu puun kasvun ja tuotannon pienenemistä,
työllisyysmenojen lisääntymistä ja kertautuvaa metsäsektorista saatavien verotulojen vähenemistä. Ei ole otettu huomioon, että puiden kasvattamiseen päätesadoksi tarvitaan aikaa 70-120 vuotta. Kansantalouden kannalta tarpeellisten ja haluttujen tulosten saavuttaminen ei onnistu ilman valtiovallan määrätietoista politiikkaa ja tukea.

Metsäkeskusten määrärahojen reaalinen arvo on pienentynyt 46 prosenttia ja henkilöstö 33 prosenttia vuosina 1990-1996. Kuitenkin tehtävät, erityisesti tarve edistää metsätaloutta, ovat lisääntyneet. Kun vielä lisäksi mielipideilmasto heikentää motivaatiota, ja kun pelätään työpaikkojen vähentämisen jatkuvan, ei tarvitse ihmetellä, kun metsälain edellyttämien töiden rästit kasvavat. Samaan aikaa maa- ja metsätalousministeriön koko budjetissa ei näy pienenemisen merkkejä. Ympäristöhallinnon menoissa miljardi markkaa on pieni raha ja metsähallinnon menoissa 100 miljoonaa markkaa on suuri raha.

Rajoituksia ilman tietoa

Epätieteellisille perusteille rakentuva ekoleikki jättöpuineen ja
biotooppien suojavyöhykkeineen sekä muut luonnonsuojelun harhat
aiheuttavat puun kasvatuksen ja tuotannon pienentymistä sekä
johdattelevat käsitykseen, että metsänuudistusalan jättäminen luonnon
huomaan on hyvä työ.

Metsähallituskin on muuttunut yleisissä mielikuvissa metsätaloutta
johtaneesta virastosta Villin Pohjolan elämysten myyjäksi ja metsäojien
sekä -teiden entistäjäksi luonnontilaan.

Kuvaan sopii, että koko maassa on ”entistetty” kasvatettua puusatoa
vuotuisen korjuun mahdollisuutena 10 miljoonaa kuutiometriä
lahopuuvarannoksi sienille ja hyönteisille. Tilanne on toki huomattu ja valtio on alkanut tukea nuorien metsiköiden kasvatusrästien vähentämistä.

Toisaalta on odotettavissa, että kansallisesta metsäohjelmasta tulee
arvojen järjestelmä, jossa puun kasvatus ja sen taloudelliset perusteet
hukkuvat ajan muodin tekoarvoihin. Metsästä on tulossa
hyvinvointiyhteiskunnan ylellisyysresurssi, kuten Keski-Euroopassa on
tapahtunut.

Suuri osa puuvaroista sijaitsee pohjoisen ja idän harvaan asutuilla
alueilla, missä puun kasvatus ja tuotanto ovat taloudellisen ja
sosiaalisen kestävyyden perusta. Sinne keskittyy puuston ja sen kasvun
sekä puusadon ottaminen pois tuotannosta. Kun metsätyöhön pystyvät nuoret havaitsevat, niinkuin ovat jo tehneet, että heidän kotiseudustaan tehdään koskemattoman metsän ja petojen reservaattia keskieurooppalaisille, he siirtyvät muualle Suomeen. Heidän mukanaan luhistuu yksi kulma puuhuollolta.

Joskin puun kasvatuksen ja koko metsätalouden alasajo alkoi
1980-luvulla, niin nykyistä hallitusta, sen pää- , valtiovarain-, maa-
ja metsätalouden- sekä ympäristöministeriä uhkaa pääsy metsätalouden
mustimpien vuosien historiaan. Metsätalous on luonteeltaan ja
pitkäjänteisyydeltään elinkeino, jossa tuotannon alentamiseen johtavia
virheitä voi tehdä muutamassa vuodessa, mutta pahimpien seuraamusten korjaamiseen tarvitaan vuosikymmeniä.

Kullervo Kuusela

Tuossahan on asiaa ihan malliksi.