Keskustelut Puukauppa Metsä Group on päättänyt rakentaa uuden biotuotetehtaan Kemiin

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 234)
  • Metsäkupsa Metsäkupsa

    Antaa paikallaan polkevalle Suomen taloudelle uutta uskoa ja meille metsänomistajille  myös. Hihat heilumaan, tekemisen meininkiä toivottavasti yleisemminkin edistää. Kiitos.

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Jokainen tehdashanke on tärkeä koko Suomen puukauppatilanteen kannalta, vaikka tehtailla onki omat hankinta-alueensa. Kun johonkin tulee tehdas ei ainakaan sen alueen puu ole tunkemassa muiden alueiden tehtaille ja siten lisäämässä tarjontaa.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Sakkeus

    Hihat vaan heilumaan, mutta puun hinnat ei heilahda mihinkään.

    Lasse

    https://yle.fi/uutiset/3-11758602 Kohta Tolopaisen puillekkin kysyntää.

    Tolopainen

    Kohta pitäisi puun hinnan kääntyä niin, että etelä-Suomi on alimpana.

    Panu Panu

    ”Puunhankintaa laajennetaan Ruotsiin”

    Timppa

    Metsäyhtiöt ja Valmet nousivat pörssissä.  Metsä Board eniten.

    Kemijärven tehdashanke saattoi kirittää päätöksenteossa.  Tai sitten ei.  Kemijärveläisille kyllä hankala paikka.  Metsä Boardin tehdas on varmasti halvempi rakentaa meren äärelle ja toimiva organisaatio.  Kemijärveläisille aika vaikea, tai ainakin hyvin kallista, löytää ykkösketjun osaajia.  Metsä Board voi kierrättää omilta laitoksiltaan.

    Logistisesti hyvä paikka.  Itäkairan puut voi kuljettaa junalla Kemijärveltä.  Ruotsin puita laivalla kuten myös sahahake Raumalta.  Varmaasti helpompi kuljettaa suuria säiliöitä ym rakennuspaikalle laivalla.

    Panu Panu

    Tähän liittyen erikoinen kannanotto MG:ltä:

    ”pyrkimys päätehakkuukohteissa on ”peitteisiin ratkaisuihin” eli käyttää jatkuvaa kasvatusta.”

    suorittava porras suorittava porras

    Onneksi tuon tuomat murheet on toisten harteilla. Sanon kuitenkin ,että toivottavasi ei yleisty.

    Metsuri motokuski

    Eikös se sovikkin hyvin pohjoisen mäntymetsiin.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 234)