Keskustelut Metsänomistus Metsä- ja ilmastopolitiikka (Tiirolan puhe)

Esillä 8 vastausta, 11 - 18 (kaikkiaan 18)
  • Metsä- ja ilmastopolitiikka (Tiirolan puhe)

    Metsäuutisissa oli juttu Tiirolan puheesta. Olen samaa mieltä siitä, että metsäpolitiikkaa ei pidä alistaa ilmastopolitiikalle, koska näyttöä nykyisen metsäpolitiikan haitoista ilmastolle ei ole. Suomessa on mielummin syytä olettaa asian olevan päinvastoin, metsät ovat merkittävä hiilinielu.

    Tiirola: ”Euroopan komissio on antanut maankäyttöä, sen muutosta ja metsätaloutta koskevan lakiehdotuksen. Avohakkuiden kieltämistä tai edes vähentämistä lailla komissio ei esitä, mutta sen linjausta on kuitenkin ideologisesti tulkittu niin, että nykyisen kaltainen metsätalous pitäisi kieltää.”

    Tuo kohta jäi vaivaamaan. Jos avohakkuita ei kielletä tai edes vähentämistä ei eu:ssa esitetä, mistä sitten tuo ideologia kumpuaa ja miten se ilmenee, että nykyisenkaltainen metsätalous pitäisi kieltää?

  • jees h-valta

    Voisit anton valaista täällä palstoilla tuonkin hokemasi taustat niin ymmärrys voisi jopa olla molemminpuolista.
    Mutta kun olen jo muutamana vuonna tänne kirjoitellut enkä mielestäni muista mitään selvityksiä sinun katkeruutesi taustoista joitain ammattikuntaa kohtaan olleen.
    Aloitahan nyt ja selvitä mitä tarkoitat hokemalla: ”Kyllä se toistakymmentä kuutiota kasvaa”
    Oletan että sinun kuusikkosi jonkinasteisesta arvioinnista on kyse.

    hemputtaja

    Että EU.

    Jotkut puhuu Kreikan erottamisesta eurosta eivätkä huomaa, että mitä hyötyä tuosta olisi. Ruinaa apua EU:lta on eurossa eli ei.

    Suomen se pitäisi erota eurosta. Sillä saisi ehkä jotain pysyvyyttä.

    Sitten nuo metsäsuunnitelmat. Sieltä voi tulla mitä vain, siis ihan mitä vain. Taatusti myös tulee, jos ei rakkaat päättäjät paina päälle pää kylmänä.

    Ties kuinka kauan ovat viherfasistit pommittaneet, että täällä raiskataan luontoa urakalla ja harsintahörhöt kertoneet kuinka täällä tehdään avohakkuita, vaikka käytössä on loistava, luontoystävällinen, halpa, tuottoisa ja tutkittu menetelmä – jatkuva kasvatus.

    jees h-valta

    Nyt vasta pihalla olen. Että oikein koko metsäalan opetuksen suurenluokan kömmistä on kyse. Onpa salaiset kansiot-ohjelma nyt menossa. Mitähän kummia sieltä antonin kummuilta lainkan paljastuukaan?

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Lienen joskus aiemminkin maininnut: ”Jäävuoren huippukaan ei ole vielä näkyvissä”.

    Visakallo Visakallo

    Hyvin muotoiltu Antonilta tuo ”jäävuoren huippukaan ei ole vielä näkyvissä”. Sehän tarkoittaa sitä, että mitään ei olekaan, mitä näkyviin tulisi.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Se ällistyttävä virhe on mennyt metsäopetuksessa läpi viimeiset 150-vuotta; eikä yksikään ylistämistäsi mestareista ole sitä huomannut.
    Mutta minä huomasin heti, kun sain tarvittavan materiaalin käsiini.

    Kaikki aikanaan, jatka samaan tahtiin.

    jabe

    En tuota Tiirolan kirjoitusta ole lukenut, mutta eikös tässä ilmastonmuutos/metsätalous keskustelussa ole kyse ainakin siitä että mikä sen maaperään varastoituneet hiilen merkitys on metsän hiilimäärästä. Eli jossain vaiheessahan lyhyen aikaa keskusteltiin siitä että avohakkuu saa maaperän hiilen vapautumaan nopeasti, jolloin sen hiilivarasto pienenee.
    Nyttemmin ei ole paljoa kuulunut asiasta, tiedä sitten kumottiinko väite vai eikö siitä vain haluta puhua.

    ”Jatkuva kasvatus” kait olisi joidenkin mielestä sellainen vaihtoehto jossa metsämaa säilyisi peitteisenä ja maaperän hiilivarasto ei sitten niin altistuisi nopealle hajotustoiminnalle.

    Miten sitten lie tosielämässä, kun JK:ssakin metsä aika harvaksi hakataan. Ja puukuutiomäärät metsissä varmaan vähenisivät ajan kanssa.

    No, kait perusteita löytyy riittävästi todistamaan ettei JK:ta voi ottaa jaksottaisen tilalle tuosta vain. Ja toivottavasti ei myöskään mitään haittamaksuja tms. aseteta ilman oikeita tutkittuja perusteita.

    Mutta ei metsätaloudessakaan kannata uskotella itselleen että me tekisimme kaiken parhaalla tavalla ympäristön, luonnon tai ihmisen kannalta. Parannettavaa on aina ja muutoksen tuulet puhaltavat jatkuvasti. Suurin kysymys on tietysti aina se mihin työllä pyritään, suurimpaan rahalliseen tuottoon vai johonkin muihin arvoihin?

    jees h-valta

    Sellaisilla asioilla ei saisi tehdä politiikkaa (ja kurittaa metsänomistajia) joista ei ole varmaa ja selkeää tieteellistä näyttöä riittävän monen alan huippututkijan tekemänä.
    Metsien osalta hiilivarannon elävyys ja mahdolliset haitalliset käsittelytavat ovat vielä liian keposen ja lähes arvailun varassa.
    On vielä paljon hyödyllisempiä ilmastoon vaikuttavia ominaisuuksia joista voisi jo politikoida. Ja lujaa.

Esillä 8 vastausta, 11 - 18 (kaikkiaan 18)