Keskustelut Puukauppa Metsälain uudistus: Jatkuva kasvatus

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 74)
  • Metsälain uudistus: Jatkuva kasvatus

    Uusi metsälaki on ollut voimassa kohta vuoden, joka toi merkittäviä vaihtoehtoja metsien käsittelyyn, suurimpina ilmeisesti ikä- ja läpimittarajojen poistumisen ja jatkuvan kasvatuksen mahdollisuuden.

    Onko valmiita mielipiteitä, jopa omia kokemuksia tai havaintoja lähialueilla tehdyistä uuden metsälain sallimista toimenpiteistä ?

  • Metsuri motokuski

    Onneksi vielä ollaan pidättäydytty perinteisissä. Ehkä vajaatuottoisten metsien aukkohakkuut ovat helpottuneet ja niitä on nyt tullut jonkin verran. Noita jatkuvankasvatuksen hakkuita on ollut harvakseltaan ennenkin mutta eivät ole onneksi lisääntyneet. Onhan ne pirullisia hakkuita tehdä koneellisesti jos haluaa tehdä hyvää jälkeä.

    raivuri

    Eniten täälläpäin tuota on harrastanut rahapulassa oleva kunta, jolle hetkellisesti kasvavat tulot ja vähenevä luonnonsuojelu sekä maisemavalitus toki sopivat. Syrjemmässä sitten kunta hakkaa jo 50-60 vuotiasta…aukoksi…

    jees h-valta

    Täällähän kehuskellaan 50-60 vuotiaista suorastaan ”sairaan” mahtavista päätehakkuun tuloksista. Parhailla taitaa tuhatta hipoa mottimäärä. Puuntakunen voi hiukan tarkentaa.

    pahkanaama

    Meilläpäin jatkuvan kasvatuksen hakkuut yleistyivät jo pari vuotta ennen lakimuutosta, ilmoitukseen näkyvät vain pistävän harvennuksena. Minäkin olen huomannut että konemiehille asia on aika vaativa, onneksi on kuitenkin ammattitaitoisiakin konemiehiä, jotka ovat omaksuneet asian. Kaikki eivät ole samantasoisia omaksumaan uusia asioita, eihän kaikista lääketieteen opiskelijoistakaan tule huippukirurgeja, osa jotuu tyytymään olemaan terveyskeskuksissa ns. buranalääkäreinä.

    Timppa

    Tuohon Pahkanaaman lääkärivertaukseen voi todeta jatkoksi, etteivät kaikki potilaat parane vaikka olisi huippukirurgi hoitamassa.

    raivuri

    Joo näin on Jees, mutta kuntien metsänhoito on kovin passiivista joten kiertoaika pitenee.

    pahkanaama

    Huippukirurgi parantaa 90% potilaista, tunari korkeintaan 10%.

    pihkatappi pihkatappi

    Kauhea vastustus oli tähän jatkuvaan kasvatukseen ja 3-luokan puustojen avohakkuisiin ja nyt kun se on mahdollista niin kaikki ovat tyytyväisiä. Muutosvastarintaa ihan turhaa, raha on hyvä konsultti, ei tuo jatkuvakasvatus ole helppoa ja kuka nyt alle tukkimittaista puustoa avohakkaisi suuremmin.

    pahkanaama

    Pihkatappi puhuu asiaa, suurin syy vastustukselle oli mhy.n jäänti ilman suojelurahoja. Kaikesta huolimatta HYVÄÄ JOULUA, ihan kaikille.

    Metät kunnossa!

    Eikö sinulle harjavaltalainen ole jo aikaisemminkin kerrottu, että älä väheksy toisten tuloksia metsänhoidossa?
    Puun takaa on esittänyt tuloksia, jotka ainakin osittain perustuvat usean vuosikymmenen laadukkaaseen metsänhoitoon. Ei voi olettaa, että 50 vuotta hoitamattomana ollut metsälö voidaan 10 vuotta myöhemmin hakata lattiaan 500 m3 tukkisaannolla.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 74)