Keskustelut Metsänhoito Metsän hävitystä

Esillä 10 vastausta, 171 - 180 (kaikkiaan 192)
  • Metsän hävitystä

    Kolmisen viikkoa ehdin ihmetella kotopaikkani läheisyyteen tehtyä laajaa aukkoa, tai oikeammin useampia.

    Mielestäni tässä on tehty on oikea metsän hävitys.
    Kyseessä olevan männikkökankaan puusto oli enintään kuitumittaista mäntyä parhaassa kasvussa.
    Kun metsä vielä oli pystyssä mietin ohiajaessani että alkaisi olla ensiharvennusvaiheessa, pian tulivat koneet ja nyt on sellainen harvennus etteivät linnut aukon yli jaksa lentää ilman eväsreppua.

    Tähän uusi metsälaki antaa valtuuden.
    Hankintahinnan verovähennysoikeus vielä edistää metsien hävitystä.
    Onko tämä nyt sitä metsäteollisuuden vaatimaa puutavaran hankintaa?

    On todella pelottava ajatus palauttaa pinta-alaverotus yhdessä nykyisen metsälain seuraksi.

    Nyt luin maaseudun tulevaisuudesta että nuorten metsien hävitys on riistäytynyt käsistä.

    Kyllä pirulle on nyt annettu pikkusormi, ja nyt on mennyt jo koko käsi.

    On tässä jotain hyvääkin, hakkuuikää lähestyvien metsien arvo kasvaa kunhan niiden annetaan järeytyä.

    Tällaista toimintaa harrastiivat vanhan lain aikaan kulassit jotka ostelivat metsätiloja, mutta joku roti siinäkin oli.
    Nyt kulassit ostavat varttuneet kasvatusmetsät ja hakkavat keskenkasvuiset puustot .

    No, tämähän on sitä nopeakiertoista metsätaloutta.

    Tällä pelin ei suomesta kauan tule saha-, puusepän- tahi rakennepuutavaraa.

  • Visakallo

    UPM ja United Bankersin rahastot tekivät metsäkaupan, joka kuuluu Suomen suurimpiin. Metsäkiinteistökaupassa UPM myy yli 21 000 hehtaaria pääosin Kainuun maakunnassa sijaitsevia metsiään United Bankersin tytäryhtiön UB Rahastoyhtiö Oy:n hallinnoimille metsärahastoille.

    Kauppalehti

    Reima Ranta

    Kai reservuaari-indeksi muistit ottaa lakin päästä, kun tuon kirjoitit?

    Visakallo

    Reva: ”Ainakaan minun istumissa pöydissä ei ole, mutta kenttäväellä ja joillakin rivijäsenillä näyttää olevan eriäviä mielipiteitä.”

    Kannattaisi Revankin joskus tulla sieltä pöytien äärestä mukaan tänne reali-liikemaailmaan. Pysyisi ajatus selkeämpänä. Vai onko eläkepaperit jo annettu?

    Jätkä

    wanha. Nuo lisämaat ja niiden ehdot olivat jotain aivan muuta kuin metsien rauhoitus / hakkuukielto. Eivät ne olleet sidoksissa toisiinsa. Asutustiloissa ja lisämaissa oli käytäntönä, että pääomaan ei kajottu, vaan hakata sai korkeintaan lisäkasvun verran.

    Eräs asutustilallinen teki ihan asialliset hommat – raivasi ja hoiti asutustilaansa oikein niin kuin pitikin. Sitten tuli vaihe, jossa hallintasopimuksella ollut tila vaihtoi omistajaa ja niin tehtiin kaupat kaikkien sääntöjen mukaan.

    Asutustilallinen oli tilaa hoitanut ja pitänyt parikymmentä vuotta ja odottanut tuota vaihetta. Niinpä hän kohta puoliin möi koko tilan käteisellä Metsäteknikolle, ostaen eläkepäivilleen sopivasta paikasta talon, johon pisti kahvibaarin.

    No aikaa kului vain vuoden verran, kun Valtiolta tuli lasku: Tila oli ollut omissa nimissa vain n. vuoden ja myyty kymmenkertaisella hinnalla verrattuna alkuperäiseen kauppahintaan.

    (Kauppahinta määräytyi 25 :n vuoden takaiseen kylmän tilan mukaan, joka oli koealoin pystymitattu ja tukkipuut hinnoiteltu. Nyt oli raivattu peltoa 10 hehtaaria, rakennettu talo ja talousrakennukset, kivinavetta oli varmaan kuuden lehmän mitoituksella jne) Tottakai myyntihinta oli korkeampi kuin se, minkä ukko maksoi tilasta.

    Verottaja mätkäisi myyntivoitosta 90 %:n myyntivoittoveron. Omistuksen olisi pitänyt kestää vähintään kymmenen vuotta, jolloin tuollaista veroa ei olisi ollut lainkaan.  Kyllä siinä niin kävi, että tuo uudisraivaaja joutui lähtemään uudesta talostansa ja hakeutumaan kunnan vuokra-asuntoon eukkonsa kanssa.

    wanhajätkä

    Semmostakin tapahtui. Torppareitahan me oltiin… valtion torppareita. Osin vieläkin. jokainen sukupolvi maksaa veronsa valtiolle joka sukupolvenvaihdoksessa.

     

    Tobias

    UPM myy yli 21 000 hehtaaria … United Bankersin tytäryhtiön UB Rahastoyhtiö Oy:n hallinnoimille metsärahastoille.

    Kun kapitalismi (eli pääomien kertyminen harveneviin käsiin) vaan kiihtyy, kaikki käy entistä enemmän sallituksi jopa suotavammaksi. Mikä vain jossain tilanteessa jonkinlaisella vahvemman oikeudella voidaan tehdä, tehdään. Kansan kapinointihan on estettävissä (poliisikin osti jo 4 katupanssariautoa mielenosoittajia vastaan!) Mielikuvitustaa tässä vaikka joulunpyhinä, jos käy olo liian hurskaaksi, saa käyttää kuvittelemalla eteenpäin vaikka että:

    Venäjä alistetaan kaikenlaisilla uhkailuilla (myös sodan) ”saman” läntisen kapitalismin alle, jolloin siltä voidaan kiristää myymään vielä jäljellä olevia Aasian metsiä läntisille keinottelijoille pilkkahintaan. Se alistetaan metsän tuottamisen orjavaltioksi (Brasiliahan on jo sellainen Amazonin yleisesti hyväksytyssä tuhoamisessaan!).

    Suomalaisilla pienmetsänomistajilla ei ole mitään oikeaa arvoa kapitalismissa, vaan heidät voidaan ajaa erilaisilla lainsäädäntömuutoksilla luopumaan metsästä ja maasta kokonaan. Korvaukseksi riittää Mersun hinta 100 000 e per tapaus, aina ja joka tapauksessa!

    Metsien hoito ei ole kiihtyvässä kapitalismissa enää hyvää bisnestä, koska luonto kasvattaa vain 5 % /v lisämassaa puihin. Lisäksi se vaatii palkollisia jotka eivät ole kokonaan orjia – orjat voivat tunnetusti vain hakata metsiä, niin kuin Italiassa parituhatta vuotta sitten jo tehtiin kun kaikki rinteet putsattiin kelvottomiksi kivikoiksi. Metsät voidaan meilläkin perustellusti poistaa ja sallia vapaa kaivostoiminta aivan missä tahansa, voidaanhan asutustakin voidaan siirrellä pois tieltä vähän kuin erään S-nin aikoina kokonaisia kansakunta. Paras pääoman tuotto on finanssiliiketoiminnassa sillä siinä ei ole juuri edes työvoimakuluja. Kohtuullisen kokoiselle laumoille suojeluvartioiden kaltaisia ”pankinvartijaketkuja” voidaan maksaa toimihenkilöpalkkaa vaikka 1 mersu + 2 läppäriä /vuosi. Muusta kansasta ei ole kuin harmia, joten tehtäneen siitä helpommin huollettavaa massaa alentamalla elintasoa riittävästi. Muistammehan että saksalainen sotilas tuli toimeen 1200 kcal/pv ja leireillä oli vain 100 – 200 kcal/pv. – Mutta kapitalistisen tehokkuuden nimissä poliitikkomme tulevat ymmärtämään tämän perustelun ja viemään tarvittaessa ”kipeätkin” leikkaukset läpi.

     

    Älköön kukaan suuttuko, jos vielä parodinen loppukenevennys: Eläköön Esko Aho!

     

    Tolopainen

    Nythän kävi juuri päinvastoin eli UPM myi rahastolle, jolla on paljon yksityisiä omistajia, saattaa olla miljoonia piensijoittajia. Nykyisin jokainen voi olla kapitalisti ostamalla osakkeita ja rahastoja. Valtionkin pitäisi rahastoida metsähallituksen metsät ja myydä osuudet kansalaisille tai kenelle tahansa. Metsä kuitenkin pysyy Suomessa.

    Kalle Kehveli

    Metsähallituksen metsät tulisi myydä metsätaloutta harjoittaville naapureille tilakoon kasvattamiseksi. Ei muille.

    Puuki

     Venäjä alistetaan kaikenlaisilla uhkailuilla (myös sodan) ”saman” läntisen kapitalismin alle, jolloin siltä voidaan kiristää myymään vielä jäljellä olevia Aasian metsiä läntisille keinottelijoille pilkkahintaan. Se alistetaan metsän tuottamisen orjavaltioksi ”

    Tuo jo vaatiikin paljon sitä mainitsemaasi mielikuvituksellista kuvittelua. Että Venäjä olisi nykyään jotenkin demokratian  suuntaan oleva valtio ! Sehän on äärikapitalistinen ; omistajat on pieni joukko oligarkkeja ja Putiini pomona.

    Tolopainen

    Tässä ei myydä metsää vaaan rahasto-osuuksia myöskin kehveli saisi ostaa ilman rajoituksia.  Osuuksia voisi myydä pitkän aikaa aina tarpeen mukaan. Niitä olisi helppo tehdä koko ajan lisää, eikä valtion tarvitsisi ottaa uutta lainaa suuriin tai pieniin rahatarpeisiin. Poliitikoilla olisi aina uutta jaettavaa eli kannatus säilyisi vaaleissa. Nykyisin Metsähallituksen tuloutus valtiolle on vaatimatonta, rahasto osuuksilla tuloutus helposti kymmenkertaistuisi.

Esillä 10 vastausta, 171 - 180 (kaikkiaan 192)