Keskustelut Metsänomistus Metsän hinta

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 35)
  • Metsän hinta

    Merkitty: 

    Laitan tähän pienen kysymyksen. Taustaksi, että itsellä ei ole mitään kokemusta metsän omistamisesta. Vähän aikaa sitten oli myynnissä hiukan yli 4 hehtaarin metsäpalsta (Varsinais-Suomi) hinnaltaan 54 000.  Metsän vierestä menee pieni yksityistie. Myytävään alaan kuului hehtaarin verran noin 10 vuotiasta taimikkoa ja loput päätehakkuukypsää kuusivaltaista metsää. Pyyntihinta muodostui pääosin puuston arvosta, josta oli mhy:n tekemä arvio.

    Koska kyseinen  metsäala oli lähellä kesäpaikkaamme, tunsimme alueen ja kohde hiukan kiinnosti. Omien laskelmien mukaan kuitenkin puun myynnin verotus ja muut kulut (taimikon istutus, tiemaksut) huomioiden tästä ei olisi kannattanut tarjota kuin noin puolet pyydetystä hinnasta, jotta kaupassa olisi ollut jotain taloudellista järkeä. Lopulta tarjous jäi muiden kiireiden takia tekemättä mutta asia jäi mietityttämään. Jäikö minulta jokin olennainen asia huomioimatta? Kenen kannattaa maksaa tuollaisesta metsämaasta edes lähellekään pyydettyä hintaa? Liittykö tämä jotenkin käyttämättömiin metsävähennyksiin tms?

  • Visakallo Visakallo

    Petkeles ei ilmeisesti kuitenkaan tarkoittanut puhtaasti tuota Wikipedian määritelmää, koska kyse on metsänsuojelualueista.

    Teufelin Zumi

    Markkinatalouden ymmärtäminen on ikänsä sen ulkopuolella eläneelle vaikeaa, mutta kansalaiselle on olemassa tukea.

    https://www.suomi.fi/ohjeet-ja-tuki/tuki-ja-neuvonta

    Visakallo Visakallo

    Teukalla tuntuu olevan pitkittyvä taipumus elää aikuisuuden ulkopuolella. Olettaisin, että Petkeles osaisi itse parhaiten selventää alkuperäistä sanomaansa.

    Teufelin Zumi

    Korkea ikä altistaa ihmiset dementialle sekä harhaluulojen ja propagandan vaikutukset voimistuvat. Useimmiten tukea haetaan menneisyydestä jolloin luultiin silloin asioiden olleen paremmin.

    Visakallo Visakallo

    Yksi lisääntyvistä nykyajan sairauksista on vade, eli varhaisdementia. Sen syitä ei vielä täysin tunneta, mutta päihteet,  lisäaineet, ja erilaiset elinympäristöstä saatavat haitta-aineet ovat todennäköisiä riskitekijöitä. Vade voi aiheuttaa nuorelle ihmiselle dementian oireiden lisäksi ajatusten yksipuolistumista ja kielellisen ilmaisun heikkenemistä.

    Sahapappa Sahapappa

    > Sitten kun rahastoista aletaan nostamaan rahoja ulos, alkaa metsäkiinteistöjen pakkomyynnit ja kiinteistöjen hinnat tulee alas.

    Inflaation kiihtyessä ja korkojen noustessa puhuvat jo systeemiriskistä:

    https://www.talouselama.fi/uutiset/luulitko-sijoittaneesi-suomalaiseen-turvasatamaan-naissa-suosituissa-rahastoissa-piilee-nyt-systeemiriski-sanoo-alan-konkari/505b096c-afa9-4042-84f1-856108c4f312

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Alan konkari on osakkaana yhtiössä, joten voi olla oma lehmä ojassa tuossa metsärahastokritiikissä. Sitä en tiedä mikä tuossa on yhtiömuoto, olisiko kiinteistösijoitusyhtiö, josta ei saa rahojaan ulos yhtä helposti kuin rahastosta joten ”systeemiriski” on mahdollisesti pienempi.

    Apli

    Mä uskon että jos metsärahastot alkaisi systemaatisesti myydä tilojaan pois mitä en usko koska puun hinnat on hyviä, niin ostajia kyllä löytyy esim Tornator olisi valmis siihen, myös monet yksityiset ja varsinkin metsiä suojeluun ostavat.

    isaskar keturi

    Saapa nähdä, miten metsämaan hinnan kanssa käy? Toisaalta nousevat korot ja toisaalta inflaatio. Yksityisen osalta mennään usein korko edellä, jos pitää lainarahalla ostaa. Harva osaa vähentää inflaation vaikutusta.

    Jos taas kassan pohjalle on kertynyt jotain, niin johonkin se on hyvä kiinnittää, kun 5-10% arvosta häviää joka vuosi, mikäli inflaatio jatkuu näin. Vaikuttaisi metsämaa kuitenkin pörssiosakkeita vakaammalta nyt.

    Ketkä on syksyllä liikkeellä ostamassa ja joutuuko joku talousvaikeuksien vuoksi myymään? Perikuntien metsät voivat saada kyytiä.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Asuntojenkin hinnat saattavat laskea paitsi Tampereella joka on nosteessa. Miksiköhän?

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 35)