Metsän NK – Kalium typpilannoitteessa

Totta kai sisältää. Mutta mm. Markku Saarisen mukaan hyvän kasvun kannalta puolet siitä mikä olisi tarpeen.

Mikä tutkimus Markku Saariselta on kyseessä?

Mikä tutkimus?

Mutta mm. Markku Saarisen mukaan hyvän kasvun kannalta puolet siitä mikä olisi tarpeen.

Tämän olisin vain varmistanut siitä linkistä, mutta kun sitä ei tule, niin olkoon sitten näin, joka on kyllä paljon kaliumia normaalin 50 m ojavälin turpeen hajoituksesta. Fosforiahan turpeessa on riittävästi ja jo 25 m ojavälin hajoitus antaisi 2-kertaisen kaliummäärän ja olisi riittävä .

Linkin kohdasta 33 min lähtien Annamari Lauren kertoo viimeiset tiedot suomaiden ojituskelpoisuudesta.

”On suuri harhaluulo, että turvemaat olisivat huonoja metsänkasvun kohteita. Näinhän ei ole , vaan ruohoturvekankaat ovat parhaita metsänkasvun kohteita. Typpeä on ylenmäärin ja jos siinä on fosforia ja kaliumia riittävästi, niin se kasvu on kyllä hyvää ja kasvattaa sylintäyteisiä kuusia.”

” Toisssa päässä ravinteisia turvekankaita on karummat turvekankaat, jotka ovat olleet  alunpoerin nevatyyppisiä avoimia ja märkiä soita, joista tulee 2-tyypin turvekankaita. 2-tyypin turvekankaat kärsivät kaliumin puutetta ja usein myös fosforin. Syy siihen on, että nämä suot ovat tuhansia vuosia vanhoja ja kaliumia herkästi vesiliukoisena on ajan myötä huuhtoutunut pois. Tällaiset paikat tykkäävät turvelannnoituksista”.

Suurimalla osalla suo-ojituksia ei ole ravinne ongelmia, sillä turvekerros sinänsä on ravinnevarasto, jonka hajoaminen jo 50m ojavälillä tuottaa normalin kasvun ja tiheämmällä ojavälillä vielä paremman.

”Turvemaiden tuhkalannoitus pokkeea kivennäismaiden  lannoituksista, joissa lannoitusvaikutus kestää alle 10 vuotta, mutta turvemailla tuhkalnnoituksen lannoitusvaste kestää 25 vuodesta 35 vuoteen kiihtyen. Tuhkalannoitus tuo turvemaahan uutta fosforia ja kaliumia, jotka lisää kasvua, mutta tuhka myös nosta turpeen pH-ta. Ph-tason nousu lisää mikrobitoimintaa ja lisää orgaanisen aineen turpeen hajoitusta ja sitä kautta ravinteiden vapautumista.”

Näitä suometsien lannoitusohjeita löytyy Tapiolta, Metsäkeskukselta, Lannoitevalmistajilta ym. Kaikki ne perustuvat tutkimuksiin. Kaikkien yhteinen viesti on, että typpeä on riittävästi, fosforista ja kaliumista on pulaa. ( Kurki kuitenkin edellä väittää, että, fosforia on turpeessa riittävästi ja ojitus kaksinkertaistaa kaliumin määrän ).

Ja kuten Lauren sanoo: Ruohoturvekankaat ovat parhaita kasvupaikkoja. Typpeä on ylenmäärin ja jos fosforia ja kaliumia on riittävästi.

Karumpien suotyyppien turvekangas II kärsivät kaliumin puutetta ja usein myös fosforin. …..koska kalium vesiliukoisena huuhtoutuu helposti.

Kurki väittää Laureenin sanoneen, että Tällaiset paikat tykkäävät turvelannoituksista. Onko tämä nyt sitä Kurjen kunttaa kuntaan päälle lannoitusta?

Tuhkalannoitus tuo turvemaahan uutta fosforia ja kaliumia, jotka lisäävät kasvua, mutta tuhka myös nostaa turpeen pH:tä……lisää turpeen hajotusta ja sitä kautta ravinteiden vapautumista.

Tämäkö oli Kurjelle uusi asia? Tuhka aktivoi pH:n kautta mikrobitoiminta. Se vapauttaa turpeen hajotessa typpeä kasvien käyttöön. Ja nimenomaan kasveille käyttökelpoisessa muodossa. Mikrobitoiminta ei kuitenkaan voi valmistaa lisää niitä aineita, mitä turpeessa ei ole tai on niukasti. Tässä tapauksessa fosforia ja kaliumia.

Muistelen Matti Kärkkäisen jossain kolumnissaan kirjoittaneen että suo-ojat tulee pitää kunnossa, jotta typen saatavuus säilyy ja puu kasvaa. Suotutkijoiden viesti on kai nyt sellainen, että matalat ojat riittävät tähän ja että ravinnetilannetta (ravinne-epätasapainoa) kannattaa monesti korjata lannoittamalla. Varsinkin niillä kohteilla, joilla turvekerros on edelleen yli sen 30 senttiä ja juuret eivät ulotu pohjamaahan? Vessin mukaan ojitusta saatetaan tarvita myös kivennäismaan tasamaalla.

*

Metsätieteen Aikakauskirjasta löytyy artikkeleita, joissa Markku  Saarinen on mukana.

1. Männyn neulasten ravinnepitoisuuksien (N, P, K) vaihtelu metsäojitusalueilla.

2. Metsänuudistamisen tutkimukselle uusia haasteita metsäojitusalueilla.

3. Heikkotuottoiset ojitetut suometsät: missä ja kuinka paljon niitä on?