Keskustelut Metsänomistus Metsän verotukseen tulossa muutoksia

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 74)
  • Metsän verotukseen tulossa muutoksia

    Metsäverotusta ollaan vihdoinkin muuttamassa myös Suomessa yritysverotuksen suuntaan.
    Tämä on ainoa keinoa kehittää metsätilakokoa ja puuntuotannon tehokkuutta.
    Jää nähtäväksi, onko harrastemetsät mahdollista jättää nykyisenkaltaiseen järjestelmään.

  • kepa

    Kyllä se metsävähennyksen vaikutus metsämaan hintaan on olematon.Kilpailu se on joka niitä hintoja nostaa.Metsän omistaminen on trendikästä ja ihmisillä on ylimääräistä rahaa ostaa ylihintaisia tiloja.Itselläni on sellainen havainto että metsätilan pitää olla tarpeeksi arvokas että sen hinta alkaa olla kohillaan.Tämä taas johtuu kilpailun vähenemisestä.Toki aina joskus voi olla poikkeuksia.

    Oikeaan suuntaanhan sitä ollaan menossa jos voitaisiin metsätaloutta viedä yrittäjämäiseen suuntaan.Se kuka on yrittäjä niin siinähän keinoja vois olla vaikka liikevaihdon tietty keskiraja jaettuna johonkin vuosi määrään koska eihän metsätaloudessa joka vuosi välttämättä hakkuutuloja ole niin paljoa.Tämähän väkisillä vaatisi tietyn pinta-alan vaikka aloja on vaikea kertoa koska kasvu paikat ovat niin erillaisia.
    Ehkä se ois niinkin yksinkertainen asia kuin liikevaihto, se kertoo kuitenkin mikä tila on aktiivinen ja mikä ei.Ala raja vois olla jossakin 30-50 000e luokkaa.Tähän sitten joitakin vero kannustimia tilojen ostoon vaikka pidän kyllä metsävähennystäkin erittäin hyvänä.Ehkä vero% puunmyynnissä vois olla 20%.
    Eikä tämä suinkaan estä pienempiä toimijoita ostamaan tiloja.
    Lopuksi vielä että jos kävelet pankkin ja otat metsätilan ostoon 200 000e lainan,niin kyllähän silloin melko tosissaan ollaan.

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Viittasin Iiroon vain siinä yhteydessä, että hän oli se joka kaatoi metsänostokiellon. Hän olisi halunnut ostaa jonkun metsäpalan, eikä saanutkaan ostolupaa kun oli metsän ostoon oikeutettuja ostajia sille palalle. Iiro pillastui ja niin ostokieltolaki kaatui pikavauhtia. Tästä toiminnasta hatunnosto Iirolle, hän on sen ansainnut.

    En puhunut muista ratkaisuista joihin Viinanen on mahdollisesti vaikuttanut.

    Et määritellyt vielä sitä ”harrastemetsätaloutta” Puun takuinen. Pitäisihän meidän tietää mistä puhut kun siitä puhut.

    Jos tälläisiin rajauksiin lähdetään, niin varmaankin sellainen palkansaaja jo ka on sijoittanut 15 000 euroa korkorahastoon velvoitettaisiin myymään se sijoitus jollekkin joka osaa ammattimaisesti hoitaa sijoituksia.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Puun takaa

    Minä en määrittele harrastemetsätalouden rajoja tai tunnusmerkkejä, vaan sen tekisi uudessa verojärjestelmässä jokainen metsänomistaja ihan itse.
    Yrityksen pyörittäminen vaatii enemmän suunnittelu- ja paperityötä kuin harrastaminen.
    Verotuksen tulee olla yrityksen kehittämiseen kannustavaa, harrastuksella ei taas ole tätä tarvetta.
    Harrastuksen voi muuttaa yrittämiseksi tai sitten päinvastoin.
    Ei tässä ole mitään ihmeellistä, ongelma on lähinnä tunnepuolella.

    Gla Gla

    ”Ei tässä ole mitään ihmeellistä, ongelma on lähinnä tunnepuolella.”

    Ongelma on siinä, että puhutaan elinkeinon harjoittamisesta, yrittäjyydestä, ammattimaisuudesta ja ties mistä ilman, että kerrotaan, mitä sillä tarkoitetaan ja mihin suuntaan asioita käytännössä halutaan muuttaa. Täytyy lukaista metsäohjelman luonnos vielä tarkemmin, mutta ensimäisellä vilkaisulla en mitään konkreettista sielä löytänyt.

    kepa

    Eihän tässä Taneli hyvä kenenkään tarvitse metsiä myydä,eikä mitään osto kieltoa olla tekemässä.
    Omasta kokemuksesta voin sanoa että oli kyllä aivan eri asia omistaa metsää 40ha kun nykynen pinta-ala joka on huomattavasti isompi.Ennen riitti kun viikon pari käytti vuodesta aikaa metsänhoitotöihin.Kun taas nyt saa olla vaikka joka päivä raivaamassa tai muita hommia tekemässä.Pelkkään suunnitteluunki kuluu aikaa jo kummasti.

    Voinen sanoa että ennen olin harrastelija kun taas nyt aletaan olla jo ammattimainen puuntuottaja.Tässä metsä asiassa on ehkä tunteella aika vahva osa ajatteluun koska historia on niin vahva.

    kepa

    Tuo puuntakkusen vastaus on tosi hyvä.Jokainen voi sitten itse päättää ja ottaa riskejä kuinkä vain haluaa.

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Taidatte olla vähän liian sinisilmäisiä politiikan alalla. Jos joku jako harrastelijoihin ja ammattilaisiin tulee, niin kyllä sen jaon perusteet sitten myös kirjataan lakiin, ei taatusti ole metsänomistajan valinnan varassa se asia.

    Eli tule vain esiin sieltä puun takaa ja sano selkeästi minkälaisia jakoperusteita ajat kun niin kovasti olet metsänomistajia vuohiin ja lampaisiin jakamassa.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Puun takaa

    Tanelille: Muistakaan harrastuksista ei saa verovähennyksiä, miksi metsäharrastuksesta pitäisi saada jos siitä ei ole tulojakaan?

    Silloin kun 90-luvun laman vaatimissa oloissa nykyiseen ansiotulojen ja pääomatulojen eriyttävään verojärjestelmään siirryttiin, metsäverotus jäi täysin sivuosaan.
    Valmistelutyöryhmä ei muistanut koko asiaa, kunnes joku aivan viime hetkellä kysyi että mitä metsätuloille tehtäisiin.
    Ilman sen kummempaa selvittelyä ne lykättiin pääomapuolelle.
    Poliitikot lisäsivät soppaan vielä vuoteen 2006 ulottuneen pinta-alaveron siirtymäajan.
    Seuraavilla hallituksilla ei ollut tietotaitoa eikä rohkeutta asiaan enää palata, ja tässä ollaan.
    Suomalainen metsäteollisuus on kuilun reunalla.

    Niko

    B. Wahlroos heitti josain vaiheessa ”laiskalle rahalle” kovempaa veroastetta. Mainiten erikseen metsäomaisuuden. Ei Suomen lainsäädäntö nyt sentään tuon pääjohtajan mielipiteiden mukaan kai mene, mutta on havaittavissa että paine siihen suuntaan on jollain tasolla nähtävissä.

    ”Laiska raha” on sinällään huonosti sopiva ilmaisu metsäomaisuuden hoitoon. Yleensä hoitaminen vaatii nimenomaan ahkeruutta, kärjistäen hikeä ja verta. Mutta on se toisaalta niin , että kyllä raha usein makaa metsässä, hitaasti korkoa kasvaen, vakaasti ja hitaasti. Siinä mielessä ymmärrän tuon käsitteen.

    Yhä suurempi osuus metsätiloista on niiden omistuksessa, joille metsän taloudellinen merkitys on yhä pienemmässä roolissa. Se tosiseikka ei ainakaan vähennä sitä painetta, mikä kohdistuu tuon ”laiskan rahan” verotuksen koventamisen suuntaan.

    Edit: yksi s-kirjain oli väärällä puolella t-kirjainta

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Puun takaa:
    ”Tanelille: Muistakaan harrastuksista ei saa verovähennyksiä, miksi metsäharrastuksesta pitäisi saada jos siitä ei ole tulojakaan?”

    Eli siis kun joku ostaa halvalla 200 ha aukoksi hakattuja puskittuneita metsän pohjia , joissa on laiminlyöty uudistaminen. Ovat vielä hiukan karulla pohjalla, niin homma katsotaan ensimmäisten kahdenkymmenen viiden vuoden aikana harrastukseksi kun kerran ei ole tulojakaan, vaikka niitä miten mallikelpoisesti hoidettaisiin?

    Terveisin: Korpituvan Taneli

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 74)