Keskustelut Metsänhoito Metsänhoidon uskomukset

Esillä 10 vastausta, 51 - 60 (kaikkiaan 67)
  • Metsänhoidon uskomukset

    Metsälehdessä on tarkoitus selvittää jälleen kesän tullen metsänhoidon uskomuksia ja myyttejä. Tuleeko keskustelupalstan lukijoille mieleen metsänhoitouskomuksia, joiden paikkansapitävyyteen haluaisitte selvyyden? Lehdessä on aikaisempina kesinä murrettu tai vahvistettu muun muassa seuraavat myytit: kesällä raivattu lehtipuu ei veso, pystykarsinta kannattaa ja jatkuvan kasvatuksen metsissä luonto on monimuotoisempaa.

    Kiitos jo etukäteen!

    Metsälehden toimituksesta Valtteri Skyttä

  • Jätkä

    Mikä on hinta?

    Visakallo Visakallo

    Tällä hetkelläkin eniten kysyntää on kuusitukista ja myös mäntytukista. Kolmesta suuresta ainakin kaksi ottavat tukit nyt hyvin tarkkaan.

    jees h-valta

    Eipä ole tosiaan kumpaakaan ylenkatsottu, ei harvennuksia eikä päätehakkuita. Tälle vuodelle noin 1500 kuutiota kauppaa tehtynä ja vielä hakkaamatta kaikki. Eli tämänkin vuoden kasvut varmaan keritään vielä saada kasaan mukaan.

    Visakallo Visakallo

    Eipä siellä Jessen suunnalla tunnu puuntarve kovinkaan huutava olla, jos noin kauan menee kaupanteosta hakkuuseen. Ainakin täälläpäin on aivan toinen tahti.

    jees h-valta

    Näyttää olevan ainakin tienlaitoja katsellessa. Siellä on mennyt tosiaan sellasta -50-65 metsää runsain mitoin päätehakkuuseen. Kun olemme ihmetelleet kun emme ennen hakkuita ole kiinnittäneet mitään huomiota että olisi edes likikään päätehakkuuikäisiä metsiä. nyt ne on pääosin kyllä kiinnittäneet huomion syystä että olemme ihmetelleet että oliko tuossa edes jonkinlainen metsäkin jo. Aukkoa on isoissa aloissa ja paljon. Kun päästään Kymenlaaksoon alkaa olla kakkosharvennusikäisetkin jo parturoitu. Onnittelen Päijät-Häme ja Kymenlaakso, olette markkinakansaa, nyt. Ja itseämme olemme onnitelleet siitä että kohta se on Satakunnankin vuoro päästä juhliin mukaan. Ja meillä on vielä pystyvarantoa. Tunnustan, olen havainnut saman huomion eli olemme MG:n pystyvarantoa mutta mitäs siitä kun ennakot roiskuu tosi rehevinä. Ei kiirettä silloin.

    jees h-valta

    Asian tynkää hiukan sivuten törmsimme mökin maisemissa oikein piiperoitten aateliin. Yksi möksän mimmi juoksentelee ympäriinsä kyttäämässä ettei vaan ole kaadettu naapurien puita. Kertoili tavatessamme miten oli soitellut metsänomistajalle kahdesta kaadetusta kuusesta meitin suunnalla kun joku oli rakennellut uuden saunan. Oli lipsahtanut hänelle tutun mo:n metsän puolelta kaksi nuorta ”nättiä” kuusta. Toisen havainnon tein hänen jutustaan ja se oli että siellä suunnalla metsänhoitoyhdistys on ainakin jumalasta heti seuraava kun oikeutta jakaa. Metsänomistaja oli nimittäin sanonut ettei hän mitään voi asialle mutta ilmoittaa metsänhoitoyhditykselle että saavat asian hoitaa. Tämä ”käräyttäjä” oli sitten onnessaan että nyt saa rapsut sekin ketale.

    Visakallo Visakallo

    Joskus kuulee sanottavan, että jatkuva kasvatus olisi luonnonmukaisempi metsänhoitomenetelmä. Mikä siinä on luonnonmukaista, vai onko kysymyksessä pelkkä poliittinen hokema?

    jees h-valta

    Tarkoittaako Päijät-Hämeessä ja Kymenlaaksossa jatkuva kasvatus aina ja useasti seuraavaa aukkovaihetta? Eikö tuo sopisi paremmin jatkuvaa aukkouskovaa kasvatusihannetta? Lähellä Riihimäkeä oli kyllä enkka kun varmaan yhden tukin männikköä oli vedetty tien varresta iso ala aukoksi ja kun ei enää sitä yhtäkään tukkia ollut tullut oli harvennus kuitenkin aivan reippaamman mukaan ja puupelto oli tosi siisti ja piiiitkällä näkymällä.

    AnLa

    Kanalintujen poikaset hukkuu metsä-ojiin. Itse en ole koskaan nähnyt ojassa hukkunutta linnunpoikasta, enkä ole kuullut kenenkään muunkaan nähneen. Toinen usein kuultu väittämä on, että linnut on niin vähänä ettei niitä näe enään edes metsätien laidoilla kivejä syömässä. Nykyään on metsissä niin paljon penkkateitä ja uusia ojituksia, joista linnut saavat kivensä. Ei tarvi tulla enään kylän ainoan metsätien reunaan syömään.

    Metsuri motokuski

    Minä taas uskon että hukkumisia voi hyvinkin tapahtua. Etenkin kastumisia joka saattaa kylmettää poikasen. En ole itsekkään ojia käynyt tutkimasssa tuon asian tiimoilta mutta onhan ne usein aika syviä ja jyrkkäreunaisia.  Se on myös totta että nykyään metsäteitä on paljon ja kyllähän niillä lintuja jonkun verran näkee vieläkin mutta saahan ne kiviä muualtakin. Sen voi sanoa että kanalintuja on vähän on sitten syynä säät, pedot, metsästys tai metsänkäsittely. Liikuin tänäkin keväänä paljon metsässä ja mm teerensoidin oli tosi huono. Lintuja oli vähän.

Esillä 10 vastausta, 51 - 60 (kaikkiaan 67)