Kemeratuista toinen puoli menee paperinpyörittelijöille,joten niiden aika alkaa olla mennyttä.Uskon viiden vuoden sisään loppuvan,jolloin valitus metsänomistajien saamasta”satojen” miljoonien tuista loppuu.

Luonto antaa kasvuolosuhteet ja toimeliaat metsänomistajat avittavat tarpeen mukaan, esim.istuttamalla ,saaden usein tuplakasvun metsiinsä.Tänä päivänä metsänviljelyriteerit ovat kyllä melkovaatimattomia,jos on hieskoivun ja lepän teippoja aukkoon ilmestynyt,kelpaa uudistamisvelvollisuuden täyttäjäksi.

Mitä tulee puuvuoriin,aika nauttii todennäköisesti ne,joten eiköhän tulevat sukupolvet osaa hakkuusäästöjä tarpeen tullen hyödyntää.Myös ennallistamisen tarve lahopuineen saattaa vähetä,jos ei kaikkea pystytä muutoin hyödyntämään.

Aloittajan kysymysten jatkoksi voi esittää myös seuraavia kysymyksiä.
Voidaanko olettaa että valtion tehtävä on luoda edellytyksiä kotimaisille investoinneille?
Kumpi on realistisempaa,se että ensin investoidaan suurehkoon metsäteollisuushankkeeseen ja sitten ruvetaan miettimään mistä siihen saataisiin kestävästi riittåvå määrä raaka-ainetta vai kuten nyt että raaka-ainetta tiedetään olevan riittävästi ja sitten mietitään kuinka sille saataisiin riittävästi investointeja jalostuskapasiteettiin?

Näkisin , että ns. tukieuro metsään tuo hyötyjä kaikkialle ketjuun ja tulee siten monin verroin takaisin .

Vastaukseni kysymyksiin:

Yhteiskunnan rahojen käyttö puun tuotannon tukemiseen tulee vähenemään. Se on hyvä asia, vaikka lyhyellä tähtäimellä typerältä saattaakin vaikuttaa. Kokonaan tukia tuskin voidaan lopettaa, koska osa investoinneista kohdistuu yksityisen metsätalouden harjoittajan näkökulmasta katsottuna liian pitkälle ajalle.

Metsänomistajalta on erittäin viisasta vaatia päätehakkuun jälkeistä uudistamista. Ilman tätä osa metsistä ränsistyisi pahoin ja tuollaisen alan kuntoon laittaminen on kallista. Sillä, että metsät on tänne jääkauden jälkeen 12000 vuoden aikana itsestään kasvaneet, ei pidä itseään hämätä. Päätehakkuulle pitää päästä etelän rehevällä maalla nykytiedon mukaan 40-60 vuodessa.

Hehtaarikohtaisen tuotoksen kasvattaminen on em. syistä johtuen välttämätöntä. Samalla alennetaan korjuukuluja, kun rääseiköistä poiminta ei edusta teollisen toiminnan mukaista mallia puhumattakaan siitä, miten ihan normaalikin tuotanto pitää tulevaisuudessa tehostua. Ajassa taaksepäin katsomalla selviää tämän merkitys. Vaikka tämän päivän menetelmät vaikuttaisivatkin tehokkailta, samalta ne vaikutti vuonna 1985. Vaan eivät ole enää.

Puun tuotannon määrän kasvatusta edellyttää myös suojelutavoitteiden määrän turvaaminen, koska se on sidottu pinta-alaan.

Siihen en osaa vastausta antaa, kuinka paljon nopeuttamiseen kannattaa sijoittaa. Tämän päivän oletuksin laskentaa tehdään ja niillä mennään, koska ihan tavanomaiset toimenpiteet vaikuttavat kannattavilta. Tällä hetkellä valitettavan monissa tapauksissa tuotantoketju katkeaa jossain kasvatuksen vaiheessa, mikä romahduttaa investoinnin eli keinollisen metsänuudistamisen kannattavuuden.