Keskustelut Metsänomistus Metsästys

Esillä 10 vastausta, 1,401 - 1,410 (kaikkiaan 1,449)
  • Metsästys

    Merkitty: 

    Itse aion jatkos sekä itseni tyttöni ja viime aikaisten amerikan tapahtumien vuoksikin kieltää aseiden kantamisen omistamillani mailla,ruokaa kyllä saa kaupasta ja tukea sossusta,mutta mun mailta sitä ei haeta enää.

  • Nostokoukku

    Niin se on. Maanomistaja voi sen vuokrata tai pidättää itsellään. Metsästäjillä ei ole myöskään lainsäädäntövaltaa eikä verotusoikeutta. Metsästäjissä saattaa olla myös muita kuin persuja ja kommunisteja. Epäilen, että nuo saattavat olla jopa vähemmistönä.

    Metsuri motokuski

    Sama havainto. Eiköhän metsästäjien poliittinen kanta löydy oikealta ja keskeltä. Mitä minä henkilöitä tunnen.

    Puuhastelija

    Täällä pohjan perillä löytyy myös vasemmistolaisia metsästäjiä, mutta ei ehkä niin suosittua ole vasemmiston piirissä metsästys?

    Gla Gla

    Eikö puoluekanta ole metsästyksessä vähiten kiinnostava asia, näin on ainakin annettu ymmärtää. Kaikki ovat tasaveroisia, eikä kenenkään puoluekantaa kysytä. Ainakaan Reiman provoiluun ei ole syytä tarttua.

    Metsurimotokuski: ”Eipä ole tuokaan [yhteislupa] ratkaisu. Me emme ole heidän kanssa yhtrisluvassa mutta niilläkin on vastaavat kiintiöt suhteessa kaatolupamäärään.”

    Minusta se helpottaa tilanteen hallintaa. Jos teille tulee vasta loppukaudesta hirviä ja nekin sarvensa pudottaneita sonneja, jonka sukupuolta ei laukaisupäätöstä tehtäessä välttämättä tunnista, voitte sopia joustavammasta lupajaosta.

    Nostokoukku

    Minua jäi vähän kaivelemaan Motokuskin metsästysmääräykset. Onko Riistakeskus tosiaan asettanut lupaehtoihin noin tiukat rajat vai pidättekö itse suosituksista ehdottoman tiukasti kiinni? Kyllä ne on mielestäni olleet tähän asti pelkkiä suosituksia. Gla:n tavoin, yhteislupa antaa paljon joustoa näihin ongelmiin. Meillä on joskus useampikin porukka ampunut  aikuisten lupia kahtena vasana. Silloin yhteisluvan vetäjä on antanut seuralle, jolla vasoja on vähän, luvan ampua ylimääräinen aikuinen. Ompa näitä tilanteita hyödynnetty jopa niin, että kaksi seuraa, joilla kummallakin on vielä yksi vasa kaatamatta, ovat ampuneet yhdessä aikuisen ja sahanneet sen keskeltä kahtia. Näin luvat on saatu käytettyä tarkkaan, yhteisluvan suosituksia ei ole ylitetty ja kaikki ovat tyytyväisiä. Tämä onnistuu, jos on päästy tekemään aitoa yhteistyötä, kenenkään kyräilemättä toisiaan. Yhdessä pitäjässä ei ole meidän eikä teidän hirviä, on vain yhteisiä hirviä.

    suorittava porras suorittava porras

    Kyllä yhteisluvan piirissäkin syntyy sanomista , jos joku porukka ampuu vuodesta toiseen etupainotteisesti uroksia ja muut joutuvat tyytymään vain vasoihin ja naaraisiin.

    Ei suositusten muuttamista velvoittaviksi ehdoiksi ihan kevyin perustein tehdä. On vain katkaistu kannan rakennetta vinoon vievä tapa toimia. Ratkaisut voivat poiketa suosituksista vuositasolla , mutta ei vuosikausia samaan suuntaan. Nyt ”nautitaan” seurauksista …tai muutamat porukat saavat nauttia. Sitä saa, mitä tilaa.

    Alaneva

    Jokunen vuosi sitten olin hirviporukassa, jossa ammuttiin huomattavan uros voittoisesti aikuisia hirviä muutamana syksynä peräkkäin. Sen jälkeen tuli lupaehdoksi, että naaraita pitää ampua tietty määrä, ei ollut enää suositus.

    Nostokoukku

    Oma seurani on ampunut aina naaras painotteisesti. Pitäjän toisella laidalla on kaikki pellot ja isommat vesistöt ja siellä hirvet viihtyvät alkusyksystä. Me metsästämme toisella reunalla karulla vedenjakajalla, jonne hirvet tulevat talvehtimaan. Pääosa uroksista tai ainakin urossuosituksista on jo ammuttu alkukaudesta. Me aamumme naaraita. Ja mikäs siinä, ei sitä lautasella tiedä kummastako sukupuolesta liha on. Trofee metsästäjiä emme ole.

    Gla Gla

    Tietysti yhteisluvassa saadaan riitoja aikaiseksi, jos ei sovita pelisäännöistä ja on vain yhteinen potti, jota nopeimmat käyttää. Mutta oliko Metsuri motokuskin tilanteessa nyt tarkoitus näin yrittää ratkaista ongelmaa vai miksi suorittava tuollaisen kärjistyksen esitit?

     

     

    suorittava porras suorittava porras

    Ei ollut kyseessä kärjistys. Joissakin seuroissa suosituksista jatkuvasti poikkeavat ”omat käytännöt” ovat muodostuneet ongelmaksi. Nyt porukoita on laitettu ruotuun eikä ole tyydytty uhkailemaan. 15 vuoden takaisen tilanteen ei haluta toistuvan. Silloin  suunnittelemattoman toiminnan tuloksena hirvikannan rakenne oli päässyt vinoutumaan. Vinoutuma korjattiin kasvattamalla hetkellisesti kantaa. Tässä tilanteessahan Gla:kin kritiikkivyöry alkoi.

    Kun toimitaan pääsääntöisesti nykyisten suositusten edellyttämällä tavalla, hirvikantaa ei tarvitse kasvattaa virheiden korjaamiseksi ja hirvikannan kehitys on paremmin ennustettavissa. Vältytään ikäviltä yllätyksiltä. Kukaan tuskin haluaa palata tilanteeseen,joka vallitsi 25 vuotta sitten. Vain viisi vuotta aiemmin (30 vuotta sitten) kuviteltiin hirvikannan olevan ehtymässä ja ryhdyttiin metsästystä rajoittaviin toimiin. Viidessä vuodessa hirviä olikin yllättäen kaksi kertaa enemmän ,kun tänä päivänä.

    Hirviä on saatu vähennettyä merkittävästi niistä ajoista, mutta kritiikkin volyymi tuntuu vain kasvavan.

Esillä 10 vastausta, 1,401 - 1,410 (kaikkiaan 1,449)