Keskustelut Metsänomistus Metsästys

Esillä 10 vastausta, 261 - 270 (kaikkiaan 1,267)
  • Metsästys

    Merkitty: 

    Itse aion jatkos sekä itseni tyttöni ja viime aikaisten amerikan tapahtumien vuoksikin kieltää aseiden kantamisen omistamillani mailla,ruokaa kyllä saa kaupasta ja tukea sossusta,mutta mun mailta sitä ei haeta enää.

  • vmt

    Metsästäjäkunnan ajatusmaailma ei ole edes yksisuuntainen, sen tässä reilun 30-v aikana huomannut. Yhtään eläintenvihaajaa en kuitenkaan sieltä tänä aikana ole löytänyt, omistivat sitten vaikka mrd omaisuuden ja riittävästi mettää omaksi lupa-aluekseen.

     

    jees h-valta

    Harvempi varmaan vihaakaan jos pakastin on hirvenlihaa täynnä tai kolme-neljä sellaista kuten tavallista. Ei se teistä pyhimyksiä silti tee vmt. Tuo on kuitenkin puhtaasti harrastus/huvittelutappamista jolle ei enää olisi tarvetta koska petokantamme pystyy aikaa myöten hoitamaan kannat tasapainoon. Luonnossa luonnon tavalla vmt. Sitä lihaa saa kyllä kaupastakin ihan valvotuissa olosuhteissa kasvatettuina ja turvallisesti lopetettuna. Ja joku kotieläintila vielä kiittäisikin teidänkin nuljujen ostamisesta, toisin kuin nyt, syötte heidänkin niukkaa leipäänsä, lihaviipaleella tahi ilman.

    Tolopainen

    Sopii ihmetellä, jos joku syö hirvenlihaa kymmeniä kiloja vuodessa. Ilman sianlihaa en syö hirvenlihaa koskaan. Liian kuivaa kääpää.

    vmt

    Jees: Missään nimessä ei pedot eikä liikennekään pysty hirvieläinkantoja pitämään aisoissa. Sen takaa nykyinen metsänkasvatuksemme. Alkusysäyksen antoi se, kun mäntyä istutettiin aikoinaan joka paikkaan. (itsellänikin on vanhoille pelloille istutettuja männiköitä). Ravinnon saatavuus sotien jälkeen mahdollisti hirvikannan kasvun. Piste. Eli, kuten aiemmin sanoin, kun ihminen puuttuu luonnon kulkuun, niin sillä on seurauksensa. Ja toisaalta ihminen on osa luontoa.

    jees h-valta

    Juuri, olet aivan oikeassa vmt. Kuten itse mainitset kun ihminen puuttuu luonnon kiertokulkuun käy juuri näin. Metsä on aina kasvanut ja uudistunut ja hirviä on aina ollut mutta kun ei annettu maaseudun torppareiden hoitaa hommaa vanhaan malliin ja omiksi tarpeiksi alkoi tämä herravetoinen hirvisafarointi josta ei ole tullut last eikä p…aa. Ja kun herrat tartti helppoja ja kivuttomia safareita piti karjaa suojella metsissä ”laittomuuksilta” eli säädettiin sopivan takoituksenmukaiset lait että saatiin mesota ihmisten pientiloilla ja metsissä kuin siat vatukoissa.

    vmt

    jees: laitoin johonkin nuo aiemmat metsästysajat. Kiistatonta on, että hirvikanta on voinut kasvaa ravinnon lisääntymisen myötä ja koko ajan kannahallintaa on kehitetty. Mitä nyt vielä sun mielestä pitäisi tehdä?!

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Täällä on nollatoleranssi v…….lle. Kiusaamista esiintyy mutta ei kovin vakavaa, kai.

    Per Ä Reikäs

    Kyllä nälkä jo kattelles näitä etuja

    https://ruokapohjola.fi/hirvenlihan-purkitus

    Joita jokainen maansa Metsästykseen vuokrannut saa, ellei vain rahaa.

    vmt

    A. olen pahoillani, jos sanavalintani aiheutti harmitusta tai jos palstan sääntöjä vastaan. Näkyy vaan olevan hyvin sallittua haukkua metsänomistaja ja -käyttäjäryhmää. Siksi oma ruma sanavalintani myös.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Saa toki tuoda esiin räväköitä mielipiteitä mutta palstan sääntöjä voi ainakin yrittää noudattaa. Vaikka ei kaikki koko ajan noudatakaan. Henkilöön menevä piikittely ei edistä asian perille menoa. Ei tämä ole nakkikioski pikkutunneilla. Itse rikon sitä sääntöä että pitäisi pysyä otsikossa.

Esillä 10 vastausta, 261 - 270 (kaikkiaan 1,267)