Keskustelut Metsänhoito Metsäsuunnitelma omistajan toiveiden mukaiseen suuntaan?

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 22)
  • Metsäsuunnitelma omistajan toiveiden mukaiseen suuntaan?

    Maa-ja metsätaloustieteen maisteri Kyle Eyvindson on väitöstyössään kiinnittänyt huomionsa asiaan johon olen itsekkin törmännyt. Metsäsuunnitelma nykyisellään, ja jopa isojenkin ”metsäherrojen” (varsinkin valvovien) mutta myös metsäfirmojenkin koulutusvastaavien suuntautuneisuus vain havupuun ykstotiseen ja tietyn kaavanmukaiseen viljelytapaan. Jos muuta haluat menee suut kummasti suppuun. Vedetään joku tekosyy ikäänkuin pelastamaan hankalilta kysymyksiltä.
    Metsäsuunnitelmahan kuuluisi olla muotoiltu metsänomistajan toiveiden mukaan mukaeltuna mutta sieltähän tulee yhden kaavan mukainen ”oksennus” välttämättä kuulemati mo:aa lainkaan.
    Voiko enää ihmetellä epävarman suomalaisen saman kaavan toistoa?

  • jees h-valta

    Myös jopa rahalliset vahingot saattavat olla merkittäviä mielestäni tässä ykspuisevuudessa.

    Visakallo

    Ainakin meilläpäin mhy on tehnyt jo pitkään metsäsuunnitelmat niillä kriteereillä kuin metsänomistaja on halunnut.

    jees h-valta

    Kuten aiemmin täällä kirjoitin minullekkin Metsäkeskuksen aika hintavassakin suunnitelmassa jopa istutetulle lehtipuuviljelmälle ajourien täydennykseen suositeltiin kuusta täydennykseen!
    Minua ei kuultu ennakkoon lainkaan.
    Mhy-n suunnitelmia taas en oikein ole ”noteerannut”. Niitäkin olen jonkun kyllä nähnyt.

    jees h-valta

    Ja kun näitä epäkohtia voisi luetella suunnitelman sisällöstä hiukan enemmänkin juuri yksilöajattelun murskajaisina:
    Kun kasvatan lehtipuuna muuta kuin raudus-tai hieskoivua sitä ei mainita edes nimeltä. Minä kasvatan vain MUU PUU nimisiä puita.
    Kun lasketaan arvostuksia kasvullisesti tai rahallisesti tuntuu kummalta miten se voidaan yleensä tehdä jos on vain ”muu puu”?
    Kasvujen erothan ovat hirveän suuria esim. juuri kasvattamallani hybridihaavalla ja vaikkapa vertailuksi tammella.
    Eli näiltä osin voisi joutaa suurinpiirtein roskapolttoon koko aviisi.
    Mieltä on sitten maksaa tuosta 500-600 EUROA jos ei vaivauduta edes työstämään siitä asianmukaista. Muilta osin havupuuosiot kyllä ok.

    jees h-valta

    Vielä lisää armotonta veitsenvääntöä:
    Kun energiapuuhakkuut lisääntyvät ja se pitäisi ehdottomasti olla aina suunnitteissa mukana jouduin myös laatijalta kysymään hänen esitellessän että missä ne?
    No sitten hän esitteli mitkä MAHDOLLISESTI voisivat siihen kuvioista soveltua. Vaikka ne olivat tehty juuri SITÄ silmälläpitäen. Ja hän myönsikin keskustelussa niiden ihanteellisen asennon siihen. MISSÄ ammattimiehen silmä silloin on? SANONKO?

    näre

    Olisihan melko yksitoikkoista katsella jotain haaparupelikkoa, ilman vaikkapa muutamaa kuusta joukossa antamassa monimuotoisuuta siihen viidakkoon.

    jees h-valta

    Kuten olen muilla kirjoitusosioilla maininnut sillä palstalla on kymmenen puulajia edustettuna näre joten ei se aivan tylsä haavikko ole. Myös kuusta löytyy.

    jees h-valta

    Vielä pikakatsaus taloudellisiin tappioihin:
    Pellonmetsitystuki 2ha yht: 3000 euroa vähint.
    Myrskypuuuud.tuki 1,4ha 2000 euroa vähint.
    Turha sekundasuunnitelma 500 euroa vähint.
    Yht: 5500,00 euroa vähint.
    +mielipaha ja harmitus rahassa korvaamaton.
    Joten hyvin samaa mieltä väitöskirjan tekijän kanssa. (Laajennettuna myös metsäsuunnitelmien ulkopuolelle)
    Lisää löytyisi sitten matkanvarrelta pienimuotoisena.

    Gla

    Eipä tuo vaikuta sen kummempaa suunnittelua olevan kuin muilla aloillakaan. Linjana tuntuu olevan, että ollaan tekevinään jotain ja korjataan sitten, jos joku valittaa.

    Korpituvan Taneli

    Miksi sinä Jees H-valta sitten olet maksanut tuon itsellesi kelvottoman suunnitelman?

    Sain 90-luvun alussakelvottomam metsäsuunnitelman ja onneton maksoin sen ennenkuin menin sen kanssa metsään. Rahoja en saanut takaisin mutta se seuraus siitä oli että kaikki silloisen Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen metsänhoitajat tuntevat vieläkin minut etunimellä.

    Jees H-vallan tapaus on tyypillinen jäänne asenteesta jolla aikanaan 80-luvun alussa metsätaloussuunnitteluun lähdettiin.
    Silloinhan lähdettiin siitä että jatkossa ammattilaiset hoitavat alueittain metsäasiat ja omistajan asiana on panna vain valtakirjaan nimensä.
    Olikos tuo kumma jos ensimmäinen kierros suunnitelmia joko pantiin takkaan tai alimmaiseen piirongin laatikkoon pölyttymään.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 22)