Keskustelut Metsänomistus Metsätalouden kannattavuus

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 410)
  • Petkeles Petkeles

    ”voivat altistaa metsänomistajia jopa epärationaalisille päätöksille”

    Eikös tuossa tuotu lähinnä esille, että metsänomistusta tehdään myös tunteella. Ei kai sen pitäisi olla ongelma? Tai epärationaalisuuden ylipäänsä jos ihmisenä aikoo uraansa jatkaa?

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Ei tunne ole huono asia – sekin puoli on hyvä olla päätöksenteossa mukana. Se on kuitenkin vähän säälittävää ellei tiedä metsänsä rahallista arvoa. Pitää tietää suunnilleen, jos ei muuta varten niin sukupolvenvaihdosta ja sen verotusta ajatellen, ettei tule perillisille ikäviä ylläreitä. Joidenkin mielestä metsä on lähinnä sijoituskohde, jonka tuottotavoite pitää osata määritellä. Itse en ajattele näin vaan muutkin arvot ovat metsässä tärkeitä.

    En itsekään tiedä kuinka paljon metsäni tällä hetkellä tuottaa, jotain kuitenkin kun on vähän nuorta metsää ja loput taimikoita.

    derHorst

    Eipä ollut kovin yllättävä tutkimustulos. Samaa voisi sanoa valtaosasta metsätalouden toimihenkilöistä: ei mitään käsitystä eri toimenpiteiden vaikutuksista kannattavuuteen. Tuo epärationaalisuus ilmenee myös mm. ylisuurina uudistusinvestointeina (ts. säännönmukaisena kuusen istutuksena kohteesta riippumatta ilman taloudellista analyysiä). Mutta kukin tyylillään – pääasia, että omistaja itse on itse ratkaisuihinsa tyytyväinen.

    Ola_Pallonivel

    Melko paljon metsätiloista siirtyy perintönä eteenpäin. Silloin ei välttämättä oli tuotto tärkein asia. Voi olla, että halutaan hiihtää vanhassa metsässä jälkikasvun kanssa tai pitää rakennuksen ympäristö peitteisenä.

    Toisaalta, jos tekee vanhaan metsään kolmen hehtaarin aukon ja saa siitä 70t€, onko 1500€ uuden metsän alkuun ylisuuri uudistusinvestointi?

    Metsänmies

    Pakko myöntää, että metsätalous on kannattamatonta toimintaa. Hakkasin viime talvena hankinnalla reilut 500 kiintoa, tukkia oli pari sataa mottia. Kun nyt tein veroilmoituksen, jäi metsätalouden puhtaaksi tuloksi pari sataa. Edellisen vuoden, vajaan 300 kiinnon  kuitupuuvoittoisesta  hankintasavotasta tuli tappiota 86 euroa.

    Kalle Kehveli

    Puun myynti itse hakattuna hankintakaupalla pitäisi vapauttaa veroista kokonaan. Heikko on tuotto. Ei minunkaan savotat ole yhtä juhlaa olleet.

    Nostokoukku

    Voi teitä poika poloisia. Mutta nyt olisi apua tarjolla. Otan vastaan kaikki kannattamattomat metsätilat. Tappiota tuottavista perisin pienen nimellisen maksun, nollatulosta tekevät otan vastaan ilmaiseksi.

    Metsuri motokuski

    Eiköhän nostokoukku lisätä tuohon samaan listaan perintömetsät joita ei kannata ottaa vastaan perintöveron vuoksi.

    Metsänmies

    Nostokoukku:”Voi teitä poika poloisia. Mutta nyt olisi apua tarjolla. Otan vastaan kaikki kannattamattomat metsätilat. Tappiota tuottavista perisin pienen nimellisen maksun, nollatulosta tekevät otan vastaan ilmaiseksi.”

    Asiaa voisi harkita. Olisi vaan riskisijoitus Nostokoukulle. Tyhjäksi hakattu tila, ei uudistettu. Silti Nostokoukulle tulisi lahjavero maapohjan lahjoituksesta. Metsävähennys jäisi saamatta. Tulisi pelkkiä uudistus ja hoitokuluja. Töitä riittäisi, kun maa on jumalattoman rehevää. Vähintään 20 vuotta saisi odottaa ensimmäistä tiliä, sekin olisi olematon ja tappiollinen. Katumus olisi lahjan saajalle iskenyt tuossa vaiheessa jo monta kertaa. Kun tuota ajattelee, on tunnettava vastuuta myös toisista ja kannettava itse taakkansa jonka on hankkinut. Siis jääkööt tilat ja työt itselle vaikka kaikki on niin turhaa, niin turhaa. ….Ei vaisinkaan vaikka tulos onkin tappiollista, silti rahaa on tullut tilille.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    UPM:n vaalruussi kertoi taannoin, että jokainen myyty koivusellutonni tuottaa VOITTOa firmalle 300 €uroa. Siihen koivusellutonniin menee koivua neljä (4) kiintoa.

    Havusellutonniin menee havupuuta lähes kuusi (6) kiintoa. Tässä meillä  on 1987 ja 1991 lähes hirvituhoitta nousseista istutusmänniköistä hakattu myyntiin rapia 200 kiintoa/ha (löytyvät lukijoiden kuvista).  Siis reipas 30 tonnia sellua/ha. Havusellu on kalliimpaa kuin koivusellu. Tarkoittaa muunmuassa sitä, että nuo hirvien lähes häiritsemättömät hehtaarit ovat tuottaneet kukin sellufirmalle yli 300 €uroa/vuosi, YHTEISKUNNALLE 50 prosentin veroasteella myös yli 300 €uroa/vuosi. Mitä touhuaa metsästystalousministeri leppä?

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 410)