Rantojen liettyminen näkyy menevän saman kaavan mukaan. Ensin vedessä ja rannassa näkyy pohjassa lainehtivaa humusta joka alkaa kertyä ja saostua aiemmin puhtaalle pohjalle. Erityisesti hiekka/hietapohjalla tämä näkyy selvästi. Ensin ilmestyy muutamia piikkejä kortetta ja muu vesikasvillisuus alkaa lisääntyä. Tämä kasvillisuus alkaa kerätä vedessä liikkuvaa humusta itseensä ja siitä se sitten laskeutuu ja saostuu pohjaan. Myös vesikasvien juuristo ja pohjaan vajoava vesikasvusto tekee humusta pohjaan. Kasvillisuuden humuksen keräämisen voi huomata kun heilauttaa melaa vedessä vesikasvillisuudessa. Vesi menee sekaisin humuksesta joka on tarttunut kasvillisuuteen. Lopulta kun mutaa on pohjassa tarpeeksi niin koko ranta kasvaa umpeen kortettaja erilaista kaislaa mitä lie. Ja järveen alkaa tulemaan roskakalaa joka tonkii pohjaa ja rehevöittää ja sotkee vettä lisää. Tälläisia vesistöjä on enää mahdoton puhdistaa kun koko humuskertymä pitäisi saada pohjilta pois. Mitä puhtaampi on vesistö alumperin niin sitä vähemmän se näyttäisi kestävän kuormitusta. Likaantuneet järvet on iäksi pilalla. Nyt pitäisi keskittyä niihin jotka on vielä puhtaita. Suomi on liattujen vesien maa. Menkää Ruotsiin katsomaan puhtaita vesiä.
Sama pieni sisäpiiri määrittelee turvalliset tutkimusaiheet ja tavat, jottei julkisuuteen nousisi ristiriitaisia tuloksia Itämerestä Todellinen syy väitöskirjan mukaan vuosittaisille sinileväesiintymisille ovat Itämeren hapettomien syvänteiden pohjasedimenteistä vapautuva fosfori.
Tämän kirjoituksen asiasisältö on otettu tarkasti Martti Lappalaisen Itämeri-väitöskirjasta vuodelta 2018.
Vaikka Suomessa on valtavasti toimijoita Itämeren suojeluhankkeissa, valtion ympäristöhallinnossa ja lukuisissa korkeakouluissa, käyttää mediavaltaa ympäristöliikkeen hegemoninen ryhmäajattelu.
Sama pieni sisäpiiri määrittelee turvalliset tutkimusaiheet ja tavat, jottei julkisuuteen nousisi ristiriitaisia tuloksia.
Tässä sisäpiirissä päätettiin, että Itämeren vuotuiset sinileväkukinnat johtuvat ulkoisesta fosforikuormituksesta. Vaikka tiedemiehet olivat jo 1980-luvulla selvittäneet, että sinileväkukintojen runsaus riippuu Itämeren sisäisestä fosforikuormituksesta. Tutkimuksessa todettiin, että ulkoisen kuormituksen vaikutus on pienehkö (Larsson, Elmgren & Wilff 1985).
Tämä tärkeä tutkimus vaiettiin kuoliaaksi. Ympäristöliikkeessä päätettiin kylmästi, että ulkoinen kuormitus aiheuttaa Itämeren rehevöitymisen. Tämä yhden totuuden politiikka, jota media hanakasti levittää, on kaikissa ympäristötavoitteissa Suomessa arkipäivää.
Ulkoinen kuormitus on siis ihmisen suoraan tai välillisesti vesistöön aiheuttamaa ravinnekuormitusta. Laskujokien kuormitus on vähentynyt noin 60 prosenttia sen jälkeen, kun kunnat, kaupungit ja teollisuus rakensivat puhdistamot.
Suomalaisesta peltoviljelystä ja maanviljelijöistä tehtiin syyllinen erityisesti fosforipäästöihin. Miksi maanviljelijät valittiin syyllisiksi?
Dominoiva ryhmäajattelu tarvitsee syyllisen. Siksi joka kevät ja kesä toistetaan kattavissa mediaulostuloissa se, että maatalous ei ole saanut päästöjä kuriin.</p>
Kerrotaan fosforin valuvan pelloilta vesistöön. Tietenkään ei kerrota, eivätkä kertojat tiedä itsekään, miten liukoinen lannoitefosfori pellossa käyttäytyy.Kasvien kasvulle ja terveydelle välttämätön fosforiravinne on varsin aktiivinen sitoutumaan maahiukkasiin. Se ei valu mihinkään. Viestintä on tietoisesti valinnut sanat ”päästöt ja valua”, että lukijalle tulisi synkkä kuva viemäreistä.
Tämän kesän medialevitykseen tarjottiin Alma Onalin juttua, jossa kerrottiin esimerkiksi Saaristomeren fosforipäästöistä.
Heti perään 28.6. SK:ssa toimittaja Markku Uharin jutussa paneelijohtaja Seppo Knuuttila toteaa maa- ja metsätalouden aiheuttavan 85 prosenttia fosforipäästöistä. Tämä prosenttiluku on vain päätetty, se ei perustu mihinkään tutkimukseen. Yhtä totena voitaisiin pitää omaa väittämääni, että maa- ja metsätalouden fosforipäästöjen ovat vain 0,85 prosenttia.
Todellinen syy väitöskirjan mukaan vuosittaisille sinileväesiintymisille ovat Itämeren hapettomien syvänteiden pohjasedimenteistä vapautuva fosfori, jota merenpohjaan on kertynyt kymmenientuhansien vuosien aikana. Tämä meren ”sisäkuormitus”, joka tieteellisesti on todettu, on tahallaan jätetty kansalle kertomatta. Maatalous on täysin turhaan, mutta tietoisesti rakennettu syylliseksi.
Ei ole vaiettu kuoliaaksi, ympäristöaiheista kirjoittelua seuranneet ovat näistä kyllä kuulleet. Itämeren fosforiongelmat ovat montaa sorttia: sade eli märkälaskeuma, hajakuormitus, sisäinen kuormitus ja vielä pistemäiset jättikuormittajat, kuten kipsivuori Puolassa. Enää tarvitsisi tietää näiden määrät ja käyttökelpoisuus leväkukintoja aiheuttaville eliöille…
Yhdessä mallitustarkastelussa oli arvioitu Saaristomeren mallialueen ulkoista (jokivalunta, suora sadanta yms.) ja meren sisäistä kuormitusta. Vähän vaikea tästä raportista päätellä suuruusluokkia. Pari lainausta.
”Saaristomeren alueelle tehtiin kaksi sisäisen fosforikuormituksen arviota. Arviossa 1 oletettiin vallitsevan tavanomaiset, keskimääräiset happiolosuhteet. Arvio 2 perustui kahteen havaintoaineistojen perusteella tehtyyn pohjan happitilanteen ääriolosuhteeseen: Arvio 2a edustaa sedimentistä yhden vuoden aikana vapautuvan fosforin minimimäärää keskimääräistä paremmissa happioloissa ja arvio 2b vastaavasti maksimimäärää huonoissa happioloissa. Arvion 1 mukaan vuotuisen sisäisen fosforikuormituksen määrä olisi keskimääräisissä olosuhteissa koko Saaristomeren mallialueelta 3200 t ja arvioiden 2a ja 2b perusteella vaihtelu on 1800 ja 3680 tonnin välillä.”
Vertailun vuoksi: kuvan 5 mukaan pistekuormitus oli samalla alueella noin 13 tn vuodessa (asutus ja kalankasvatus). Tästä puuttuu siis vielä Saaristomeren hajakuormitus ja sadanta.
”Sisäinen kuormitus on yli kertaluokkaa suurempi kuin valuma-alueen kuormitus (Luku 10), mutta suurimmalla osalla Saaristomerta kasvukauden aikainen vesipatsaan lämpötilakerrostuminen (termokliini) estää tehokkaasti sedimentistä vapautuneiden ravinteiden pääsyn syvävedestä tuottavaan pintakerrokseen.” Sitä en tiedä mihin pohjautuu tällainen lausuma, joka tavallaan kumoaa edellisen kappaleen sanoman.
Tällainen lausunto mallittajilla:
”Leväbiomassan ja a-klorofyllin pitoisuudet ovat herkkiä ja informatiivisia rehevöitymisen biologisia indikaattoreita. Nykyoloissa pintakerroksen rehevöitymistä vakavampi ekologinen ongelma Saaristomerellä on kuitenkin pohjien hapettomuus (anoksia), joka laajenee loppukesällä ja tuhoaa elämän näistä habitaateista ja lisää lähinnä kemiallisten prosessien välityksellä sedimenttien sisäistä kuormitusta.
Todennäköisesti myös valtaosa pintakerrokseen päätyvästä uusien ravinteiden kuormituksesta sitoutuu leviin ja vajoaa sedimentaation välityksellä Saaristomeren pohjalle (vrt. Dugdale ja Goering 1967, Limnol. Oceanogr. 12), missä se kuluttaa hajotessaan happea ja vapauttaa ravinteita takaisin kiertoon. Valuma-alueen kuormituksen pienentämisellä on siis huomattava potentiaalinen merkitys Saaristomeren pohjien tilan kohenemiselle sedimentaation vähetessä.
Lisäksi valuma-alueen ravinnekuormitus aiheuttaa vakavia ympäristöhaittoja rantojen rihmamaisten levien ja päällyslevien ylenmääräisen kasvun seurauksena, joka tukahduttaa ranta-alueiden luontaisen kasvuston ja esimerkiksi näiden habitaattien avainroolin kalojen kutualueena ja poikasten kasvuympäristönä. Kaikkiaan vesien virkistyskäyttöarvo siis kohenee valuma-aluekuormituksen pienenemisen myötä.”
Summa summarum: mitä vähemmän hajakuormitusta, sitä vähemmän hapettomuutta meren pohjassa ja sitä vähemmän sisäistä fosforikuormaa pohjan sedimenteistä.
Hieman on kyllä eroa maiden pinnanmuodoillakin, mutta vielä suurempi ero historialla. Viime sodat ja alueluovutukset pakottivat hyödyntämään Suomen metsiä ja maapohjaa tehokkaammin, jotta väestö saatiin pidettyä leivässä ja nostettua maan talous kasvu-uralle. Eipä siinä juuri vaihtoehtoja ollut. Arvostelijoita löytyy aina, mutta vaihtoehtoisten ratkaisujen kertojia vähemmän. Sama pätee tämän päivän kevytnimimerkkeihin täällä palstalla.
Kyllä kevät tulvat vetää turvesoilta ja kyntöpelloilta humusta valtavat määrät järviin. Tosin pelloilla suoja vyöhykeet soilla taas ei. Seurannut puroa joka turvesuolta virtaa keväällä lumenpäällä virtaa ihan suota . Musta suo ja aurinko sulattaa vauhdilla lumen.
Mulla on Alma Onali ollut ennestään jo mustalla listalla. En enää muista, että mistä asiasta, mutta luin jonkun oman osaamisen ydinaluetta koskevan artikkelin häneltä, josta totesin, että faktat eivät olleet kohdillaan, koska ne eivät olisi sopinut haluttuun agendaan. Toivottavasti tämä ei nyt sitten ollut maalittamista.
Typpioksiduulia NO2 vapautuu ojitetuilta turvemailta Ojasen mukaan keskimäärin 0,15 g/m2/v, joka tekee 1,5 kg/ha. Siitä kolmasosa 0,5 kg/ha on typpeä. Ojitus lisää typpipäästöjä.
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.