Keskustelut Metsänomistus Metsätilojen kaupat ja välittäjät

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 28)
  • Hei kaikki metsähenkilöt,

    Liityin juuri uutena tänne palstalle. Pidempiaikaisena haaveenani on ollut hankkia metsää taloudellisena ja henkisenä sijoituksena johonka voisin toimeliaisuuttani panostaa kun taloudellinen tilanteeni antaa mahdollisuuden vähentää nykyisiä hommiani.

    Arvopapereiden kanssa pitkään puuhanneena ja tietoisena metsäsijoitusten ka. tuotoista ymmärrän että suurin merkitys metsäsijoituksessa suoraan ostettuna ( ei perittynä ym.) on oikea/ hyvä hankintahinta. Parilla pikkupalstalla olen hommaa harjoittanut ja kokenut homman mieleiseksi( taimikot hoidettu tiuhaan:) ).

    Nyt olisi aikeena hankkia hiukan enemmän metsää. Muutaman vuoden ollut jo hakuvahti Metsätiloilla ja muitakin foorumeita seurattu, nyt alkaisi olla mahdollisuus todelliseen kaupankäyntiin taloudellisestikin.

    Arvopaperi- ja asuntokauppaa( no asuntovälittäjissäkin aivan liikaa surkeita) kohtalaisesti käyneenä ei voi kuin ihmetellä näiden metsävälittäjien kirjavuutta ja kaupankäyntiä metsätiloilla yleensä.

    Metsätilamarkkinoita ja markkinointia seurattuani tullut tuntuma että ns. vanha ja uusi maailma vielä aika vahvasti erillään. Myyjäpuolella varmaan aika usein iäkkäitä henkilöitä, perikuntia ja ehkä perinteiseen elämänmenoon tottuneita henkilöitä. Ostajina varmaan näitä perinteisiäkin omistajia, mutta kaltaisiani kaupunkilaissijoittajia, ammattilaismetsäsijoittajia ja rahastoja varmaan aika paljon ostajina.

    Hämmennystä itselläni ja pelkoa ehkäpä ymmärtämättömien myyjätahojen puolesta herättää kova kirjavuus johon olen törmännyt satoja metsäilmoituksia netissä selatessani( laittaa jotkut vielä lehteenkin…) Asiallisilla välittäjillä on liitteenä kunnollinen ajan tasalla oleva metsäarvio, selkokielinen kuvaus metsästä ja mahdollisuuksista. Runsaasti hyviä kuvia, rasitetiedot ym. ym. Sitten on tämä toinen porukka.. Kerrotaan suunnilleen sijainti ja lähtöhinta ja muutamalla rivillä puustosta. Joillain ei metsäarviota ollenkaan. Yhdelläkin  Metsätiloilla paljon myyvällä KV firmalla tietyllä välittäjällä aina vain suttuinen printti metsäarviosta josta oikean reunan summat jää pois. Netti-ilmoitusten pyydä lisätietojen linkistä sitten lisätietoja pyydettyäni joko ei kuulu mitään tai parin viikon kuluttua tulee. Surkeimmilla netissä minimaaliset tiedot ja viittaus firman sivuille joissa ei sitten enempää löydä.

    Ymmärrän kyllä että metsää ostaessa kannattaa/pitää käydä paikanpäällä, mutta kun harvoin ovat ihan naapurissa niin olisi kiva jos olisi kunnolliset tiedot joilla arvioida lähteekö reissuun vai ei, eikä jaksa jokaisesta soitellakaan. Keskimäärin välittäjät kait n. 4% palkkiota ottaa kaupasta. Tuskin antavat alennusta nämä niukkatietoisemmat? Mikä on myyjän( ja ostajan) oikeusturva näillä välittäjillä. Välillä tuntuu että ”pelataanko välittäjän lähipiirille Mummon metsä sopivasti” kun myynti noin ylimalkaista? Mistä myyjä maksaa noille välittäjille?

    Ylipäätään ihmettelen metsäkaupoissa paljon käytettyä lähtöhinta X; tarjoa päivään Y mennessä menettelyä. Joukko ostajia summassa tarjoaa ja toivoo että oma voittaa. Hyvällä tuurilla joku pöljä tarjoaa liikaa ja myyjä ( sekä välittäjä) voittaa. Toisaalta jos tarjoukset olisi tiedossa niin myyjä saattaisi saada paremman hinnan ja toisaalta kukaan ei maksaisi vahingossa törkeää ylihintaa. Missään muualla en ole tällaiseen sokkokauppaan törmännyt.

    Eikö metsätiloja  kannattaisi myydä joko pyyntihinnalla josta voisi sitten oman tarjouksen tehdä alaspäin kuten asunnoissa tai avoimella tarjouskaupalla.

    No jospa se omakin vielä löytyy sopivasti ja mukavasti..

    T. Antti

     

     

     

  • Jean S

    Kannattaa käydä katsomassa myös https://www.metsamarkkinointi.com/metsakiinteistot.htm . Kopterikuvat on ihan kivoja.

    Ihan kysyisin, että onko kukaan palstalaisista ostanut metsää koskaan huutokaupat.comin ulosottohuutokaupoista ym.? Olen niitä joskus seuraillut ja olen katsellut, että viimeistään viime metreillä hinnat yleensä nousevat järkyttäville tasoille.

    Minunkaan mielestä metsäkauppojen tekeminen ei ole sieltä reilummasta päästä. Asuntokauppoihin on tosin se ero, että metsässä on aina näyttö avoinna ja aika pitkälti kuntotarkastuksenkin voi tehdä itse.

    Gla Gla

    RA: ”jees h-valta tyytyväinen sokkokauppaan joka sulkee pois massimiehet ja oli käynyt tuurikin kaupassa.”

    Samoin minä. En oikein ymmärrä termiä sokkokauppa, kun ostajana tutustun tilaan ja kilpailluilla markkinoilla lasken tilalle suurimman mahdollisen hinnan, minkä siitä olen valmis maksamaan. Jos oikeasti haluan tilan, ei tinkivaraa tällä kauppatavalla pidä tarjoukseen jättää. Jos ei haittaa, vaikka en tilaa saisikaan, voi hinnoitella hiukan löysemmin ja koittaa kepillä jäätä.

    RA: ”Oli siis reilu sinulle vai ehkä pienellä massilla maataan myyneelle palstan omistajalle?”

    Pelisäännöt ovat samat kaikille. Toisaalla se vain toimii niin, että ostajana pyydän myyjiltä tarjoukset ja valitsen halvimman. Näin tekee myös valtio ja kunnat hankinnoissaan. Samanlaista sokkokauppaa sekin on, kuten puukauppakin, jossa ostajat jättää tarjouksen leimikosta.

    Epäreilua on se, että ensin pyydetään tarjoukset ja sitten tilanteesta riippuen muutaman halvimman  tai kalleimman tarjouksen jättäneen kanssa pidetään kirikierros. Samoin perikuntien tapa hinnoitella tila vapailla markkinoilla. Juurihan tarjosin yhdestä mielestäni kovan hinnan, enkä päässyt lähellekään kärkeä ja silti kauppoja ei syntynyt edes voittajan kanssa.

    RA: ”Entä jos joku vielä pienempi rahainen tarjosi 100e vähemmän ja hävisi mutta olisi ollut enemmän rahantarpeessa?”

    Rahantarve ei ole kestävä peruste kaupantekoon. Aivan kuten se ei ole kestävä peruste esim. palkan suuruuteenkaan.

    RA: ”Toisaalta jos olisi ollut reilu avoin kauppa niin myyjä olisi voinut saada enemmän kuin sinulta.”

    Myyjä päättää kauppatavan, joten ei siinä ole mitään epäreilua. Spekuloida voi loputtomiin, koska avoimella kauppatavalla tarjoukset lähtee liikkeelle alhaalta.

    RA: ”Metsäsijoittajan näkökulmasta hinnat nyt karkaa…”

    Nyt putosin kärryiltä.

     

    tamperelainen tamperelainen

    RA:Pörssissä suuret pelurit manipuloivat kurssia päivittäin ja myyvät ja ostavat osaketta kun hinta ok.Samoin on aina sisäpiiriläisiä,jotka tietävät firman tilanteen paremmin kuin piensijoittaja.Nyt kun vuosikertomukset julkaistu,niin siellä on kummallisuuksia,joilla pyritään manipuloimaan kurssia.Sitten on analyytikot,jotka takuulla manipuloivat yhtiöiden kursseja,senverran erikoisia näkemyksiä esitetään

    Jean:H-kauppacomissa hyvät kohteet nousee huippuhintoihin.Parhaissa voi olla tunnin hintaralli H-hetken jälkeen

    Gla:Mitä vikaa tai epäreilua on metsätilakaupan ”kirikierroksissa” Sorsiiko esim Olympialaisten finaalit muita osallistujia.Tottakai avoimessa kaupassa tarjoukset lähtee alhaalta,mitä vikaa siinä on ?

    Gla Gla

    En ota urheilukisoista mallia tilakauppaanm, siinä on muitakin juttuja alkaen kisojen ympärillä pyörivästä markkinahumusta ja yleisön + tv-katsojien määrästä. Kun pyydetään tarjouksia ja tehdään kauppaa, on mielestäni reilua antaa kerralla oikea hinta ja jättää aiheen parissa jatkuva vatulointi vähemmälle. Tästä syystä hankintalaissakin on kirikierrokset kielletty.

     

    tamperelainen tamperelainen

    Mites Gla esim torilla?Kerran ilmoitettu hinta ja se on sitten siinä?Asuntokauppa?Olet sisäistänyt täydellisesti EU-jargonin?”Vatuloimalla” se oikea hinta muodostuu.Kovin on kärsimätöntä,jos ei metsätilakaupassa pysty hintaa uudelleen arvioimaan.

    Näissä sokkokaupoissa myyjä voi tietysti ilmoittaa,että jättää mahdollisuuden hyläta korkeimman tarjouksen ja vielä senkin voi ilmoitaa,että korkein tarjous ei voita,vaan valitsee itse ostajan(usein naapureita tai sukulaisia varten)

    Gla Gla

    Ihan sama se on, pidetäänkö kirikierros sukulaiskauppojen hinnoittelua vai jotain muuta syytä varten.

    Torilla sinullekin riitää puolukoita, vaikka minä ostaisinkin pyydetyllä hinnalla.

    Kenen asiaa kirikierros sinun mielestäsi ajaa ja mihin sitä metsätilan tarjouskaupassa tarvitaan?

     

    tamperelainen tamperelainen

    Kirikierrosten jälkeen on keskimäärin enempi tyytyväisä myyjiä ja ostajia kuin sokkokaupoissa.”Jumpataan” metsätilalle ”oikea hinta”

    Veikkaukseni on ,että 5v kuluttua metsätilakauppaa käydään nettihuutarissa.

     

    Ranka-Antti

    Sokkotarjoamisella tarkoitan sitä että metsävälittäjä ei kerro paljonko jo on tarjottu, onko lähtöhinta ylitetty. Esitteessä mainittu lähtöhinta lienee se millä myyjä on alimmillaan valmis myymään ja kaikki mitä yli sen tarjotaan on plussaa myyjälle. Jos annan asunnon välittäjälle myyntiin niin maksan ammattilaiselle siitä että saisi parhaan hinnan minulle. Asunnoissa yleensä pyynti laitetaan ylös ja katsotaan kuinka lähelle pyyntiä saadaan myyntiä. Metsäkaupassa minä ainakin haluaisin ollessani myyjänä että välittäjä jolle maksan ammattiavusta hankkii parhaan mahdollisen hinnan. Näistä harjoittelumaistani kun muutama vuosi tarjosin olin aivan äimänä kun kysyin MHy välittäjältä paljonko on jo tarjottu niin totesi ettei voi kertoa!! ”Luottamuksellisesti” vinkkasi ettei alle pyyntihinnan kannata enää tarjota. Myyjänä hoitokodissa oleva henkilö. Tarjoukseni ”sokkona”sattui olemaan paras ja ihan sopiva minulle. Toisaalta sijainti minulle hyvä ja tarvittaessa olisin voinut avoimessa kisassa hiukan enemmänkin maksaa. Välittäjä teki ilmoituksen ja otti vastaan tarjoukset, ostajat hoitivat näytöt itse. Kuulosta helpolta asuntokauppaan verratuna?

    Perassic Park Perassic Park

    Joo’o. – Raaka Anan viittaus. – tehty metsäarvio, katsottu läpi puusto-ja kuviotiedot. Sitten kuitenkin jätetään laittamatta näkyville metsäarvion yhteenveto…

    Myös minä pidän avoimesta kauppatavasta. Varmistetaan laaja näkyvyys, jolloin yleensä voidaan hyvällä omallatunnolla luottaa että osapuolien kaupat ovat syntyneet silloisella oikealla hinnalla = toteutuneella markkinahinnalla.

    Sinä ja Mr Market:

    Olet Mr Marketin kanssa pitkäaikaisia tuttuja ja teette kauppaa keskenänne. Olet tuntenut Mr Marketin kauan, hän on mukava kaveri ja aina aktiivinen tarjoamaan ostettavaansa. Toisinaan kuitenkin Mr Market saattaa kärsiä eriasteisista mielialahäiriöistä. Välillä hän tulee tarjouksineen jotka ylittävät reilusti sen mitä olet valmis maksamaan ja toisinaan tarjouksineen jotka ovat kaikin tavoin halpoja.  Mutta vaikka ette pääsisi kauppoihin, hän ei loukkaannu.-Hän joka arkipäivä tulee luoksesi uusine tarjouksineen.

    Sinun ainoa tehtäväsi on päättää teetkö kaupan.

    Itse olen lainannut tuota esimerkkiä ja koettanut muistaa sen opetuksen. pitää jäitä hatussa. Ostan silloin kun kauppa näkemykseni mukaan täyttää omat kannattavuuskriteerini. En sure myöskään toteutumattomia kauppoja.

    Huutokaupat.com:n kohteet ovat kyllä myyjille onnistuneita kauppoja.

    Kilpailuhenkisyydestäkö johtuu, mutta uskon ostajien altistuvan ”Voittajan kiroukseen”. Eli mennään mukaan kuin kilpailuun ja lopulta voittaja toteaa maksaneensa enemmän kuin olisi ollut valmis normaalissa kaupassa maksamaan. Moniko mieltää tehneensä onnistuneet kaupat kun kisan jälkeen kahden viikon päästä kysytään?

    Joskus tuntuu että metsätilanmyyjälle  ylivoimainen konsti saada kova hinta kohteestaan on myydä se pakkohuutokauppana Huutokaupat.Com:ssa! 🙂

    Ranka-Antti

    Kiitos Puisto Pera 🙂 Otan kohteliaisuutena tuon uuden lempinimeni Raaka-Ana. Oltakoon nyt mitä mieltä vaan tarjousmuodoista, mutta otsikon toinen kohta nuo metsävälittäjät kaipaisi minusta tuuletusta. Kuten todettu niin hyviä on, mutta turhan paljon aivan humppaukkoja varsinkin pienempien paikkojen kiinteistövälittäjissä joilla ei tunnu olevan usein enempää ammattitaitoa kuin kiinnostusta asiaan. Nettimaailmakin monelle vanhemmalle tuntuu aika vieras vielä olevan. Olematon ilmoitus niukoilla tiedoilla eikä edes viestipyyntöihin saada vastattua. No omankylän pojan firmalle annettu myyntiin niin kuin on aina tehty. Mr Markkina aikanaan huonot hoitaa pois, mutta hidasta se on ellei anneta hiukan vauhtia…

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 28)