Metsien hiilinielu

Metsän kasvatus ja korjuu on ollut pitkään kultakaivos, nyt näyttää siltä että kaivokset laitetaan kiinni tai ainakin tuodaan maan hintaa vastaavalle tasolle. Samalla hoituu hiilivarasto ja metsätalous rauhoittuu muun teollisuuden tasolle. Velkaisia ja niitä ketkä ovat tottuneet ammentamaan vihreästä kullasta vaurautta heille tämä on takaisku. Hekin joutuvat näkemään vaivaa rahan hankkimisen eteen. Näitähän tässä ajetaan takaa. Nyt on pitkään nähty metsä vain tulonlähteenä toisin kuin ennen , metsä oli ennen työpaikka siinä kuin tehdastyökin. Kun hinta laskee niin motokuskin alkavat ostamaan metsiä ja hoitavat niitä omilla koneillaan ja tekevät sitä ympärivuoden ansaitakseen elantonsa. Nyt metsänomistajat palkkaavat heidät ja itse ovat lomailemassa tai ryypiskelevät rahojaan. Näin saadaan metsät todelliseen hyötykäyttöön. Yhteiskunnan kannalta mesät palaa siihen alkuperäiseen tarkoitukseen palvelemaan yhteiskuntaa. Nyt metsänomistajat käärii rahat ja kuljettavat ulkomaille joka ainoan euron. Joko ostamalla roinaa tai muuten menemällä vaikka asumaan aurinkorannalle. Eiväthän he mitään hyödyllistä tee kuten on käynyt keskusteluista hyvin ilmi.

”Jatkuvassa kasvussa netto-0-tavoite saavutetaan vuonna 2035 noin 63 euron hiilidioksiditonni rajahinnalla ja Säästössä noin 100 euron rajahinnalla. Huomattava kuitenkin on, että Jatkuva kasvu -skenaariossa hinta nousisi lähes 160 euroon vuoteen 2050 mennessä, kun Säästö-skenaariossa päästöoikeuden hinta tasaantuisi noin 120 euroon.”</p>
Miten sitten päästöoikeuksien hinnat saataisiin näin rajuun nousuun. Tutkijoiden vastaus ei yllätä: politiikkatoimin. Jos markkinat eivät hinnoittele päästön hintaan riittäväksi, niin se on tehtävä poliittisesti.</p>
Vaatimukset ovat kovia. Esimerkiksi Jatkuva kasvu -skenaariossa henkilöautokanta pitää Suomessa muuttua todella nopeasti. Kymmenen vuoden kuluttua sähköautojen määrän pitää olla nykyisen reilun 15 000 auton sijaan olla 730 000 autoa, kun Säästö-skenaariossa määrän arvioidaan olevan 342 000 autoa</p>  ( US )

VTT:n tutkijan skenaario hiilineutraalista Suomesta.     Puun kasvatuksesta hiilivarastoksi pitää siis saada myös vähintään n. 60 € /kuutio lisähintaa jatketun kiertoajan kasvusta , jotta hiilinielua saadaan kasvatettua.

Vihreillähän on ( suurimmalla osalla ) tavoite, että hakkuista vähennetään Suomessa paljon ihan ilmaiseksi ja sillä kompensoidaan mm. hiilen käytön päästöt ja tarpeettoman hipsterilentelyn päästöt.   Ei se niin mene, koska suurin osa päästöistä tulee fossiilisista päästölähteistä.  Metsä käytännössä ainoa jossa on nieluvaikutus, joten tasauksen vuoksi päästöverojen tuloja pitää korvamerkitä metsittämiseen ja metsien kiertoaikojen jatkamisen kuluihin.     Suomessa on metsää 16 x enemmän /ca kuin muualla Euroopassa keskimäärin.  Mutta ei se sitä tarkoita, että sen jotkut voisi sosialisoida metsät yhteiseksi hiilenkeruuvarastoksi.    Vihreät itsekin kerää varoja firmalleen joka tekee soiden ennallistamisia samassa hiilenkeräys tarkoituksessa mutta ilmaston muutoksen hillinnän kannalta huonommilla perusteilla kuin mitä puun kasvatus on.

Ollikainen ja Seppälä latelevat Hesarissa madonluvut pöytään! Laskelmassa oletettiin 4 tehdashankkeen toteutuvan. Siinäpä poliitikoille ja virkamiehille optimointitehtävä. – Onko tämän hallituksen tekosilla kuitenkaan mitään väliä, vai kumoaako seuraava (Halla-Ahon ja Orpon johtama) hallitus kaikki tämän hallituksen päätökset?

Hiilineutraaliustavoite on Suomen oma, ja siitä voidaan tarvittaessa joustaa; LULUCF-asetus on kovempi pähkinä.

”LULUCF-ASETUS mahdollistaa Suomelle noin viisi miljoonaa kuutiometriä vertailutasoa suu­remmat vuosi­hakkuut vuosina 2021–2030, mutta vain, jos lulucf-sektori ei EU:ssa muodostu laskennallisesti päästölähteeksi. Jos tätä niin sanotun metsäjouston mahdollisuutta käytetään, Suomi ei voi kompensoida metsänielulla muun maankäyttösektorin päästöjä. Tällöin maankäyttösektori kokonaisuudessaan uhkaa tulla EU:n laskennassa päästö­lähteeksi. Ongelmia aiheuttaa etenkin pellonraivauksesta ja maankäytöstä johtuva metsäkato, josta syntyy vuosittain päästöjä noin kolme miljoonaa hiilidioksiditonnia.

Tilanteesta tulee erityisen paha, jos hakkuut ylittävät metsäjoustot. Tällöin metsämaakin muodostuu laskennassa päästölähteeksi. Jos hiilinielu sen sijaan ylittää vertailu­tason 2,5 miljoonalla hiilidioksiditonnilla, tämä määrä voidaan käyttää vuosittain maankäyttösektorin päästöjen kompensaatioon.

MAANKÄYTTÖSEKTORIN päästöt, jotka ylittävät EU-asetuksen rajat, tulee kompensoida joko vähentämällä taakanjakosektorin – kuten liikenteen ja maatalouden – päästöjä tai ostamalla muilta jäsenmailta lulucf-sektorin nieluylijäämää. Näiden nieluhyvitysyksiköiden hinnasta tai myyntiin tulevasta määrästä ei ole vielä tietoa. Päästövähennykset taakanjakosektorilla ovat kalliita: ­jopa 100–150 euroa vähennettyä hiilidioksiditonnia kohti.

Valtio vastaa maankäyttösektorin päästöistä ja niiden kompensoinnin kustannuksista. Edessä on arvioinnin ja keskustelun paikka. Olisiko esimerkiksi taloudellisesti järkevämpää rajoittaa metsäkatoa saman päästömäärän verran kuin metsien käyttöä? Entä jos ainakin jotkin kaavailluista selluhankkeista toteutetaan ja maankäyttösektori on kaikkien metsänhoito- ja päästö­vähennysten jälkeenkin päästölähde? Joutuvatko veronmaksajat tukemaan metsäsektoria kahdesti – maksamaan ensin ­investointituet ja sitten päästöjen kompensaatiot?

Lisääntyvien hakkuiden vuoksi muu yhteiskunta joutuu kasvattamaan päästövähennyksiä hiilineutraaliuden saavuttamiseksi. Ei siis ole yhdentekevää, onko metsämaan nettohiilinielu 20 vai 30 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia.”