Keskustelut Metsänomistus Metsien hiilinielu

Esillä 10 vastausta, 9,191 - 9,200 (kaikkiaan 9,561)
  • Metsien hiilinielu

    Merkitty: 

    Ollaanko yksityisen metsänomistajan metsien sitoma hiili nyt sosialisoimassa koko maan hyväksi? Miksi minä en saa metsänomistajana mitään hyötyä siitä, että metsäni sitovat hiiltä. Esim. alennuksia veroissa tai muuta vastaavaa. Jonkinlainen henkilökohtainen hiilirekisteri voisi olla metsänomistajalle etu.

  • Nostokoukku

    Douglas kuuselle käy sahattaessa kuin vanhalle lehmälle ravintolan keittiössä. Vanhasta lehmästä tulee Burgundin härkä. Douklaskuusesta tulee Oregonin mäntyä, kun se sahataan.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Niinpä, ja silti douglas ei ole kuusi eikä mänty. Todella mukava puulaji jos vain kelpaisi vieraslajina. Luulisi että peltojen metsitykset voitaisiin katsoa erikoisviljelmiksi, joissa saisi tehdä rohkeitakin puulajikokeiluja. Näitä on kuitenkin viljelty meillä arboretumeissa, joten kokemusta on.

    leku

    ei se leku enää etelän maillakaan ole huoleton varsinkaan savi alueilla, tiettyyn savi% asti onnistuu jos taimi näkee istuttaessa mättään päältä aina ojan, mielellään kaksi.

    samoin sorkkeläimet alkaa olla niin runsaista että lekun kasvatus alkaa olla ilman selkeää  aktiivista torjuntaa mahdotonta. pakko mennä lahoalueella kuuseen, jokusen lekun kasvattajan kanssa puhunut että siirrytään kokeilemana nimenomaan dokua.

    jos peltoja metsittää tarviiko niitä liittää serti metsiin?

    käpysonni käpysonni

    Jotenkin on jäänyt maaperäpäästöjen laskemisesta se käsitys, että Ruotsin tulokset perustuvat mittauksiin luonnossa, kun taas Lukessa vähemmän mitataan ja enemmän mallinnetaan mukavasti tietokoneen ääressä.  Koealoja on vähän, ja ne on mallinnusten perusta.

    Kun puhutaan turvepeltojen päästöistä, niin mihin mittauksiin  ne perustuvat?

    Perustuvatko  ne jossain keski-euroopan maassa tehtyihin mittauksiin joskus vuonna miekka ja kilpi, ja nämä lukemat on  edelleen pohjana kaikissa laskelmissa, vai onko mitattu suomalaisten turvepeltojen päästöjä ihan kentällä  armon vuonna 2025 ?

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Hyvä kysymys käpysonni. Tuo menee niin että jos maalla ei ole omaa tutkimusta asiasta, sen pitää käyttää raportoinnissaan IPCC-ohjeistuksen oletuskertoimia kyseiselle päästölle. Tuosta raportista voisi löytyä vastaus kysymykseesi:

    Synteesiraportti: Turvepeltojen vettämisen vaikutus kasvihuonekaasupäästöihin

    https://jukuri.luke.fi/items/6408aa13-5917-47bd-8d49-93219b7c82e1

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Maatalouspuolella käydään myös keskustelua määritelmistä: mikä on turvepelto?

    https://www.turvemaaklusteri.fi/ajankohtaista/turvepeltojen-maaritelmasta-kaytava-perusteellinen-keskustelu/

    käpysonni käpysonni

    Turvepeltojen ravinne- ja kasvihuonekaasupäästöjä voidaan pienentää säätösalaojituksella. Vedenpinnan tarkka säätely on pellolla helpompaa kuin metsässä.

    Yliö: Turvepeltojen ympäristökuormitusta voidaan pienentää merkittävästi tavanomaisessakin viljelyssä

     

    https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mielipide/bcc01e24-214b-4b16-b464-282bb5f2e116

    jumpe
    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Aivan loistava yhteenveto YLE:ltä hiilinielujen laskennan haasteista: Suomen metsien väitettiin olevan päästölähde, mutta uudet tiedot kertovat muuta – tästä on kyse.

    https://yle.fi/a/74-20200350

    Miksi lehtiä ja neulasia on puissa entistä vähemmän? Miksi luonnonpoistuma on kasvanut? Ehkä metsät ovat harvennusrästien alueella pohjoisessa ylitiheitä ja/tai kuolleisuus muista syistä kasvanut valtakunnallisesti (tuhot, mykorritsat…). Tiheyden kasvattaminen tai kiertoaikojen pidentäminen voi olla tässä tilanteessa riskialtis kasvutoimi. Korjaustoimia ja kasvutoimia pitää miettiä alueellisesti ja puulajikohtaisesti; sama resepti ei käy joka kohtaan.

    isaskar keturi

    No HS paikkaa Ylen lipsahduksen ”Uusien tietojen valossa hakkuut vaikuttavat hiilinieluun jopa enemmän kuin aiemmin on luultu” – kuvatekstin tiivistelmä. Ja kun tiedetään, että osa katsoo vain kuvat, niin tässä siis pääsanoma!?? Kiihkossa toimittaja tehnyt hauskan kirjoitusvirheen tekstiin ”Yhden puun kaataminen kasvattaa hiilinielua enemmän kuin aiemmin luultiin.” Soimakallion mukaan hakkuut on aiheuttaneet 80% nielun pienenemisestä…siis verrattuna  mihin? Mihin perustuu käsitys, että nielu olisi 80% vähemmän pienentynyt, jos ei olisi lainkaan hakattu?

Esillä 10 vastausta, 9,191 - 9,200 (kaikkiaan 9,561)