Keskustelut Metsänhoito Metsien kasvu

Esillä 7 vastausta, 31 - 37 (kaikkiaan 37)
  • Metsien kasvu

    Merkitty: 

    Oikein uutisissa ihmeteltiin että metsän ksvu on laskenut just sillon kun sen piti vuosisatasen työn ja toiminnan mukaan edelleen kasvaa.  Minulle se ei ollut yllätys.  Onhan eräs organisaatio vuosi vuoden jälkeen kertonut että harvennus hakkuitten korjuu jälki on ollut keskimäärin hyvää…. se vähemmän hyvä alkaa näkyä tilastollisesti luotettavasti mittaustuloksissa.

  • Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Luston leveyteen varmaankin vaikuttavat hoitamattomuus ja myöhästyneet harvennukset myös. Näiden vaikutus on tietysti tasaisempaa, ei aiheuta vuotuista vaihtelua.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    isaskar keturi

    Hmm…mehän kaikki tiedämme, että ikääntyessä puiden lustot kapenee. Alkaako metsät olla liian vanhoja?

    Mutta joo, metsäekologisia ja fysiologisia selityksiä tälle on helppo listata useita. Suojeluväki nostanee framille ne, joiden takia katastrofinappula pitää painaa pohjaan. Sitten toinen porukka nostaa esiin ne, joiden vuoksi ei kannata olla mistään millään tavalla huolissaan. Todelliset syyt jäävät tutkijoiden mappeihin marginaalihistoriaksi.

    Tomperi

    Jos ihmettelee miksi luston paksuus iän mytötä puustossa kapenee, ohenee, kannattaa käydä kansakoulun matematiikan tilavuuden laskenta tapa kertaamassa.  Kysymys, mistä löytyy tai onko olemassa tietoja kuinka hakkaamattoman metsän puusto kehittyy esim sadan vuoden ajan jaksolla tai pitemmällä? Joko mittaustuloksina, graafisena esityksenä?

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Jos puun latvus ja juuristo pysyy kunnossa eli harvennetaan ajoissa, lusto on mahdollista saada pysymään saman levyisenä koko puun kasvatusajan.

    Tomperi

    Sit kaadetaan jos ei pysy samana?

     

     

    Kurki

    Viime vuoden 2020 metsien kasvun heikentyminen näkyi selvästi täällä Kainuussa männyn taimikoiden pituuskasvussa, joka jäi huonoimmillaan kuivilla kankailla puoleen vuodesta 2019. Kuusen taimikot sen sijaan kasvoivat ihan hyvin.

    Taimikot ovat hyvä mittari arvioida puiden kasvua silmämääräisesti. Luken arvioissa pohjoisten mäntymetsien kasvu oli taantunut eniten, jolle Luke arvioi syyksi mm. mäntymetsien vanhenemisen. Lapissahan ja Oulun läänin pohjoisosissa oli kesällä 2020 männyissä paljon versosyöpää, joka sekin oli aiheuttamssa männyn kasvun heikentymistä.

    Tämä kesä oli erinomainen niin männyn kuin kuusenkin taimikoiden pituuskasvuvuosi. Siitä ennustaisin tämän vuoden kasvun palautuvan takaisin nousu-uralle.

    Visakallo Visakallo

    Kurki on melko varmasti oikeassa. Eipä liene sattumaa, että tämäkin asia jalostui Ylen uutisessa siihen muotoon, että Suomen metsien hiilinielu on pienentynyt. Trunpin aikana meillä pilkattiin Amerikan valeuutisia, mutta osataan niitä meilläkin tehdä. Kovin kummalliseksi on aika Suomessa nyt muuttunut.

Esillä 7 vastausta, 31 - 37 (kaikkiaan 37)