Keskustelut Tekniikka Metsurin kengät

Esillä 10 vastausta, 61 - 70 (kaikkiaan 72)
  • Metsurin kengät

    Merkitty: 

    Nyt olis aika uudistaa vanhat ja painavat ja hölskyvät metsurin saappaat uusiin kenkiin. Mitä kenkiä suosittelisitte hankintahakkaajalle joita kannatttais lähteä sitten kokeilemaan. Tietysti jos on jossakin ”halvalla” myynnissäkin niin vinkkejä otetaan vastaan.

  • Jätkä

    Aika moni metsurinsaappaiden käyttäjä on noudattanut sahakauppiaan ohjetta ”Osta kaksi numeroa isommat, kuin normaalisti”. Niin ei pidä missään tapauksessa tehdä, vaan saapasta on aina sovitettava jalkaan niillä sukilla, joita siinä käyttää, Kaksi ylikoko-numeroa lisää saappaiden painoa ja kolhoutta noin viisinkertaiseksi.

    Jalassa on hyvä olla joko pitkävartinen sukka, taikka pitkät kalsarit, jotka pitävät saapasvarren irti ihosta. Varsi AINA lahkeen sisälle, jos ei kuse lahkeisiin, mutta saappaisiin menee silti kosteutta ulkoapäin, niin sadelahkeet housujen päälle.

    Sievin käyttämä lesti ei sovi minun jalkaani, samoin Malesialaiset kumiturvasaappaaut ovat täysin sopimattomat. Nokiankin lestiä on hieman kavennettu – ei hyvä, mutta paras heti Dunlopin jälkeen.

    Kesällä kuivilla keleillä vaelluskenkä on muuten hyvä, mutta inhoan nauhoja, jotka kaiken lisäksi eivät kestä.

    Vältän nastoitusta, todella harvoin joutuu ihan oikeasti työskentelemään jäällä, eipä siellä ole paljoa puitakaan.

    Jotkut itkevät oikean ammattilaissahan korkeaa hintaa, mutta hassaavat kenkiin joka vuosi sahan hinnan. Jos ketjusahaajalla on kengissään edes hipaisujälki teräketjusta, niin kalliit merkkikengät kannattaa unohtaa!

    kuusessa ollaan

    Muutoin, urheiluliikkeissä tekevät goretex-kengille huoltoja, joissa kengän sisäpuolelta puhdistetaan kalvomateriaali takaisin toimivaksi. Ainakin XXL-liikkeissä tuota palvelua tarjotaan.

    Kyllä itsellä huskut on kestäneet ihan kahlaamistakin, kunhan pitää nauhat kireällä. Jos jostain menee vesi kenkään, se on ollut etuläpän reunasta. Kenkä saattaa tuntua viileältä pinnan kostuttua, vaikka sisällä ei olisi vettä.

    arto

    Minä en koskaan kesällä pidä sadevaateita. Kyllä sade kastelee kengät, vesi menee ihoapitkin löytyen kengistä. Kunnon sukat ja oikeaa villa toinen menee vääntämällä kuivaksi. kengästä kaataen vesi veks ja työ jatkuu. Kyllä husqvarnan nahka kengät kestää. ovat myös mukavat jalassa.

    pihkatappi

    Kaksi ruskovillan villasukkaa päällekäin metsurinsaappaassa on nyt sopiva yhdistelmä. Ei kastunut tänäänkään sukat, vaikka puissa oli taas lumi ja dimexin läpi polvet kastuivat. Hieman kostuu sukka, mutta kun on villaa niin ei ole mikään ongelma ja kun keli kylmenee, eivät edes kostu ja tarkenee. Ei tarvi muutoin kohennella sukkia kun on tuo ruskovillan sukka, se on jalanmyötäinen, eikä pyöri niinkuin jotkut isoäidin tekemät sukat ja kestävätkin melko pitkään, eli mulla on 4 paria ja muuan vuosi on mennyt. Työsukkiahan ei tarvi pestä kuin korkeintaan kerran viikossa, jonkun tarvii tietysti vaihtaa sukat kesken päivän ja varmaan pesuun menee tuon muutaman tunnin käytön jälkeen, kun on jalat opetettu tohveliin ja kaupunkilaisten puolikenkään.

    Jätkä

    Mistä ja millaisia on Ruskovillan sukat? löytyykö Guukkeloimalla?

    pihkatappi

    Pitkävartiset melko tiukat, hyvin istuvat ja harmaat.

    Ei löytynyt enää ruskovillan sivuilta, kaikki hyvä loppuu aikanaan?

    torppari

    kyllähän se sopiva kenkä on paras.  itellä kyllä kenkä ku kenkä nii on ortopedin tekemät muoto pohjalliset ja selekä kiittää.. jokkaesella tahtoo olla er laeset koevet varsinnii ku joskus ollu poekki ja murtuneet.. selekä vaevat johtuu hyvin pitkälle kengistä.  melekee kenkä ku kenkä männöö ku on pohjalliset

    Jätkä

    Myös ristiselälle suunniteltu tukivyö auttaa monia selästään kärsiviä. Näppärä vyömalli on sellainen, joka kietaistaan lantion yläpuolelle ja se tarttuu tarroilla kiinni päistään.  Nope, kevyt ja selkää lämmittävä väline – ja kaiken lisäksi edullinen käyttää.

    husku550xp

    Itse kävelin husqvarnan nahkakengät kuukaudessa rikki. Stiilit kestivät vajaan vuoden. Saappat ovat huomattavasti kestävämmät mutta eivät niin mukavat jalassa.

    Jätkä

    Turvakenkiä on turha hankkia ja käyttää, jos ei niiden turvaominaisuutta tarvitse. Esim RS-hommissa vaelluskengät ovat ainakin yhtä hyvät, ellei paremmat käyttäjän kannalta. Kuitenkaan en ole vielä keksinyt, miten nauhakengät toimisivat ja kestäisivät hintansa edestä.

    Nauhat ja hakaset eivät kestä oikeaa rynnistystä risukossa. ne takertuvat kiinni mihin milloinkin ja perstuvat käytössä hyvin äkkiä.

    Ehkä parhaiten toimivat nahkasaappaat olivat Norjalaiset Alfa – turvasaappaat, (nahkaa), jotka eivät painaneet oikeasti juuri mitään ja joissa jalat olivat kuivina ja ilmavina Helly Hansen sukan kera. Pari huonoa puolta niissäkin oli: Eivät kestäneet kunnolla ja olivat heti kättelyssä H-tin kalliit. Takuuseen vaihdoin muutamat, mutta sitten piti luovuttaa.

Esillä 10 vastausta, 61 - 70 (kaikkiaan 72)