Keskustelut Metsänomistus MHY laki joutaa kumota nykyaikaan soveltumattomana lakina

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 20)
  • MHY laki joutaa kumota nykyaikaan soveltumattomana lakina

    Mhy laki on valmisteltavana MMM ssä. Muut ministeriöt, kuten työ- ja elinkeinoministeriö sekä valtiovarainministeriö kannattavat koko MHY lain kumoamista.

    MHY lain kumoaminen kokonaan on ehdottomasti metsänomistajia kohtaan oikeudenmukaista. MHY lain kumoamisella MHY t aidosti pääsevät toimimaan yhdistyslain ja sääntöjensä mukaan.

    Näin myös tulee mahdolliseksi metsänhoitoyhdistysten muuttaminen yritykseksi kuten osakeyhtiöksi, mikä saattaa olla tarpeellista, että yhdistykset pystyvät toimimaan vapailla metsänhoitomarkkinoilla tehokkaasti ja yritysmäisesti.

  • Santtu

    Kiitos Rane 🙂 Keskustelin kolmisen vuotta sitten MTK metsälinjan johtavan työntekijän kanssa. Hän ilmoitti vielä silloin, etteivät tuu millään luopumaan pakollisesta metsänhoitomaksusta. Jäin silloin miettimään, miksiköhän?

    Se että MTK on kaikkensa tehnyt pitkittääkseen metsänomistajien vapauttamista MTK järjestön kahleista, on aiheuttanut metsänomistajakunnalle merkittäviä menetyksiä. Menetyksistä merkittävämmät on ollut, ettei MHY ole päässyt kehittymään muiden metsäpalveluyritysten mukana vastaamaan nykyaikaista toimintatapaa metsäpalvelujen markkinoinnissa. Lisäksi metsäpalvelumarkkinoiden kehittymättömyys on aiheuttanut monelta kantilta metsänomistajille taloudellisia menetyksiä.

    Nyt näytää niin, että MTK ei pysty taistelemaan automaattisen metsänomistajien rahoituksen pitämiseksi itsellään. Tämä on erittäin merkittävää kehitystä metsänomistamisen ja sen tuoton parantamiseksi. On hienoa ollut huomata, miten metsänomistajat itse ovat aktivoituneet peräämään oikeuksiaan ja metsänomistajiin kohdistuneen pakkovallan lopettamista.

    Jospa MTK ei oisi aiheuttanut niin merkittäviä haittoja meidän metsänomistajien yhdistyksille ja omalle MHY bräntille, että se aiheuttasi taloudellisia menetyksiä meille metsänomistajille.

    Minä toivon tulevaisuudessa menestystä kaikille metsänomistajille vapautuvilla metsäpalvelumarkkinoilla.

    Metsuri motokuski

    Tuo olikin uutta että MTK on ajamassa metsänhoitomaksun jatkamisen puolesta. Luulisi että se on enemmänkin mhy:n asia.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    MTK on jo luopunut vaatimuksestaan metsänhoitomaksun säilyttämiseksi.

    Kuuntelin eilen pääkaupunkiseudun metsäpäivillä osastopäällikkö Juha Ojalaa (MMM). Hän totesi että EU:n puoleta tuli kova painostus maksusta luopumiseksi. EU:n tietoon asian toi metsänomistaja Timo Kujala. Ei lainlaatijalla ollut lopulta muuta vaihtoehtoa kuin muuttaa mhy-lakia tältä osin.

    Ojala myös painotti että tulevaisuudessa laki ei määrittele mhy:n tuottamia palveluja, vaan yhdistyksen jäsenet itse päättävät. Puukauppatarjousten vertailu tulee ilman muuta säilymään yhtenä tähtituotteena.

    Mhy-lain tarpeellisuutta Ojala perusteli halulla turvata keskeisen toimijan toiminnan jatkuvuus. Ehtiihän sen lain kumota myöhemminkin jos siltä tuntuu.

    Santtu

    Kumoamalla laki Metsänhoitoyhdistyksistä viiden vuoden päästä tai mieluummin heti käynnissä olevan eduskuntakäsittelyn aikana metsänomistajat pääsevät itse hallitsemaan omia metsänhoitoyhdistyksiään niin kuin normaaleissa muissakin yhdistyksissä yhdistykten osakkaiden kokous käyttää yhdistyksen ylintä valtaa.

    Toivottavasti valiokunta käsittelyissä nähtäisiin, miten tarpeeton Laki Metsänhoitoyhdistyksistä on ja lopullisessa eduskunnan käsittelyssä laki kumottaisiin tarpeettomana ja joiltain osin metsänomistajien oikeuksia loukkaava. Metsäpoliittiset tehtävät ei kuulu meidän metsänomistajien maksettaviksi, jos ne vielä sattuvat olemaan vastaan meitä metsänomistajia, kuin tähän asti MTK järjestö on seikkaillu Metsänhoitoyhdistysten sisällä Metsänomistajien liittojen avulla.

    Minä en ossaa eppäillä, että Metsänhoitoyhdistykset ei pärjäisi vapailla metsäpalvelumarkkinoilla. Metsänhotoyhdistysten tehokkuuden nosto on tärkeimpiä, mikä vaikuttaa Metsänhoitoyhdistysten pärjäämiseen tulevassa ja näin voidaan myös uskoa palauttaa Metsänomistajien keskuuteen, mikä horjui MTK järjestön sekaantuessa metsänhoitoyhdistyslaki prosessin kulkuun. MTK kannaattaa metsänomistajien pitää kaukana, ettei vaan MTK pääse hallinnossa ajamaan omia etujaan.

    Metsänomistajien vaatimus koko lain kumoamisesta on otettu huomioon hallituksen esityksessä: Kuiten Hallitus esityksessään….
    Erityislain säilyttämisen tarvetta arvioidaan viiden vuoden siirtymävaiheen jälkeen. Tämä auttaa Metsänomistajia säilyttämään päätösvallan Metsänhoitoyhdistyksissä 🙂

    Viiden vuoden päästä laki on kumottavissa aivan luonnollisesti, jos ei nyt jo eduskunta käsittelyssä. Tämä on ehdottomasti oikeansuuntaista hallintovallan käyttöä lain avulla. Metsänomistajia ei lailla hallita, eihän muitakaan yhdistyksiä 🙂

    Santtu

    Metsänhoitoyhdistysten tehokkuus tuottaa lisäarvoa MHY töistä metsänomistajalle joutuu koetukselle kun metsäpalveluissakin päästään markkinoilla muodostuviin hintoihin.. Ilman pakollisesta metsänhoitomaksusta vapautumista MHY llä ei olisi tulevaisuudessa valoisat näkymät.

    Se, miksi halutaan vieläkin tälle erityislailla 5v aikaa olla, on hankala keksiä metsänomistajien etujen mukaisia syitä.

    MetsuriMotokuski tuo huolensa esille, kenen puolella MHY on lakirajoitusten poistuttua puukauppaa harjoittaessaan. Jos tulee tilanne, kuin nytkin on jossain koettu, MHY on välillä vaikuttanut olevan itseensä varten, ei metsänomistajia. Kun Metsänhoitoyhdistyslaki kumotaan, metsänomistajat yhdistyksen jäsenet päättävät mitä tehdään ja miten mahdolliset voitot jaetaan tai mahdolliset tappiot katetaan. Onhan selvää, että MHY ollessa puunostaja, tehtävän käytännön hoito vaatii todella paljon, kun on metsänomistajan etuja ajavasta yhdistyksestä kyse.

    Minä pystyn selvänä tapauksen, jossa minä yhdistyksen jäsenenä kysyn tarjoukset MHYltä, firmax ltä, firmaxx ltä, firmaxxx ltä, firmaxxxx ltä, niin pystyn vertaamaan, mikä ostajakanditaatti pääsee neuvottelemaan kaupan hienosäännöistä vaikka. Jos tarjoustenpyyntö onkin annettu yhdelle edellä mainituista, saattaa herkästi eturistiriitatilanne tulla ja näin markkinat ei toimi.

    Rane

    Hyväx Santtux Puhux Paljox muttax epäselväx.

    Santtu

    Tuo valtakirjakauppa on ollut hyvin suosittua, kun metsänomistajat ovat luottaneet Metsänhoitoyhdistyksiin, kun asiakkaille on mennyt perille, että Mhy ajaa vain metsänomistajan etua.

    Tämä lausahus ei tulevassa välttämättä pelaa, kun metsänomistajat oppivat pähkäilee itekin, kenen etua Mhy ajaa ostaessaan omaan laskuunsa puuta.

    Mitkä valtakirjakaupan kulut on ja mitä Mhy tekee asiakkaalle töitä, mitkä tuo lisäarvoa puunmyyjälle verrattuna siihen, että hoitaisi puukaupan itse tai käyttäsi apuna jotain metsäpalveluyritystä myydessään vaikka Mhy lle.

    Nythän tänä päivänä paremmin pärjäävät Mhyt on jo venyttäneet lain tarkoitusta, milloin ja millaista puukauppaa saa tehä ja hyödyntäen metsänomistajan sumuilematonta luottamusta Mhy bräntiin 🙂

    Eiköhän nyt ole ollut useimmillla kaupan perusmaksu ja sitten 0,5-2 euroa kuutio, miten paljon on sovittu Mhy tehtäväksi. Nyt on ollut se pakollinen metsänhoitomaksu, miten sen vaikutukset on olleet, on mahdoton sanoa.

    jees h-valta

    Jos oikein muistan 0,60 euroa/m3 taisi olla viimeksi kuulemani. Saattaa vaihdella eri mhy:kin.

    Metsänsä ostanut

    Yli 10v sitten hain metsänoitomaksusta vapautumisen 10 vuodeksi, nyt jysähti ensi kertaa lasku kun vapautusaika loppui, aivan turha lasku!
    Pitääkös erota MHY:stä varmuudeksi(eri paikkakunnilla)? Luulin, että uusi laki astuisi voimaan 2014, mutta sitä ei olekkaan vahvistettu ja jos se vahvistetaan(toivottavasti) niin se tulisi voimaan 2015 alusta.
    Ei tarvitsisi alkaa taas tekemään suunnitelmia metsiin.
    Edellisen tein itse ja läpi meni vapautusanomus!

    Santtu

    Mielenkiintoista luettavaa. Kyllä se vaan MTK ei näytä luopua lypsylehmästään 🙂 MTK tehnyt jopa säännöt meidän yhdistyksille. MTKn tekemien sääntöjen mukaan ei ilmeisesti voi MHY kuulua muuhun yhteisöön kuin MTK n 🙂 Voiko tosiaan MHY tehdä edes päätöstä MTK yhteydestä jos toimii oikein.

    Kyllä sitä äkkiä kumminkin voi paljo tapahtua MTK vastustuksesta huolimatta metsänomistajien MHY ssä, vai mitä Rane 🙂 Oiskohan tapahtunut mitään kehitystä, jos Kepu olisi ollu hallituksessa?

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 20)