Keskustelut Metsänhoito Miksi avohakkuita tarvitaan

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 110)
  • Miksi avohakkuita tarvitaan

    Merkitty: 

    Ajattelin joukkoistaa Verde-lehden artikkelin tekoa eli pyytää kommentteja raadilta, olkaa hyvät ja kiitos paljon jo etukäteen!

    ”Miksi metsä ei ole halkoliiteri ja mihin avohakkuita tarvitaan”

    Nykyistä vilkasta metsäkeskustelua seuranneena metsänomistajana ja metsänhoidon tutkijana haluaisin koettaa selittää, miksi avohakkuita edelleen tarvitaan kestävän metsätalouden osana. Jaan metsän tuottamat hyödyt professori Timo Pukkalan määritelmän mukaan, eli taloudelliset hyödyt, monimuotoisuushyödyt ja säätelypalvelut (käytän tässä tekstissä termiä ekosysteemipalvelut). Pukkala ei erottele sosiaalisia hyötyjä erikseen, koska kaikki edelliset osiot tuottavat myös sosiaalisia hyötyjä. Kestävyyden mittaamiseksi Pukkala on kehittänyt myös mainiot mittarit, joilla voidaan määritellä esimerkiksi metsäsuunnittelun yhteydessä metsätalouden positiiviset ja negatiiviset ulkoisvaikutukset.

    Ilmaston kannalta metsän kasvu on tärkeämpi asia kuin hiilivarasto

    Metsä ei ole halkoliiteri: se ei ole puuvarasto vaan elävä, yhteyttävä ja hengittävä organismi. Jos tehdään hakkuu, metsän puuvarasto kyllä vähenee hakkuun verran hakkuun hetkellä. Harvennushakkuun jälkeen jäljelle jääneet puut vahvistavat kuitenkin heti juuristoaan ja latvustaan, muutamassa vuodessa niiden kasvu nopeutuu, ja voi jopa ylittää harventamattoman metsän kasvun, kun kullekin puulle jää enemmän resursseja käyttöön. Pitkällä aikavälillä metsän kasvu ja hiilinielu on suurin mahdollinen, jos kaikki alueen metsiköt ovat nuorehkoja suurimman vuosittaisen kasvun vaiheessa olevia. Käytännössä tämä tila ei ole mahdollista ylläpitää, vaan metsiä pitää myös uudistaa, joten osa metsistä on aina optimiin verrattuna vanhempia ja osa nuorempia.

    Ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta metsä ei ole varma hiilivarasto. Alaskan, Kanadan ja Venäjän luonnonmetsistä näemme että vanhan metsän hiilivarastoa verottavat usein hyönteistuhot ja metsäpalot. Pienemmässä mittakaavassa tämä ilmiö näkyy myös Keski-Euroopan metsissä yksipuolisesti kuusesta koostuvilla alueilla. Siksi metsiä kannattaa hoitaa ja käyttää. Metsiä pitää perustaa lisää alueille joilta niitä on hävinnyt. Metsien käyttöä ei kannata lisätä niinkään meillä vaan Pohjoismaiden ulkopuolisilla alueilla pohjoisella havumetsävyöhykkeellä – alueilla jotka ovat nyt alisuoriutujia ilmastonmuutoksen torjunnassa.

    Jatkuvapeitteinen ja jaksollinen täydentävät toisiaan

    Jatkuvapeitteinen metsä poikkeaa tasaikäisestä jaksollisesta metsästä siten, että siinä eri ikäiset puut eivät sijaitse eri metsiköissä vaan samassa metsikössä lomittain. Monesti ajatellaan että näin metsikkö olisi koko ajan kasvun kannalta optimitilassa, mutta käytännössä kasvu jää jaksolliseen metsään verrattuna alemmalle tasolle, koska lomittain kasvavat eri kokoiset puut haittaavat toistensa kehitystä. Meillä on tällä hetkellä kasvatettavista pääpuulajeistamme vain kuusi sellainen, jonka uudistuminen onnistuu kunnolla muiden puiden varjoon.

    Ilmaston lämmetessä saamme kyllä kasvatettavaan valikoimaan etelämpää jalopuita, joilla on se mukava ominaisuus, että ne uudistuvat luontaisesti varjoon.

    Jatkuvapeitteisyydellä saavutetaan kyllä etua turvemaametsissä, joissa se onnistuessaan tasoittaa pohjaveden pinnan vaihteluita ja vähentää näin ollen ojituskustannuksia, turpeen hajoamista ja ravinnepäästöjä. Lisäksi peitteisestä metsästä hyötyvät jotkin metsälajit, jotka kaihtavat avoimia alueita kuten kuukkeli, liito-orava ja näätä, ja ne pieneliöt jotka tarvitsevat kosteaa tai varjoisaa elinympäristöä.

    Miksi avohakkuu kuuluu kestävään metsänhoitoon?

    Taloudelliselta kannalta se on tarpeen, koska kuten edellä todettiin, jatkuvapeitteinen metsä kasvaa hitaammin ja avohakkuussa pieneltä metsäalalta saadaan korjattua kustannustehokkaasti suuri puumäärä. Viime vuosina puun myyjä on ollut alkutuottajana maanviljelijöihin verrattavassa asemassa: puusta on ollut ylitarjontaa ja myyntihinnat ovat jääneet selvästi jälkeen metsänhoidon kustannuskehityksestä. Pääomaveron tasoa on myös nostettu. Taloutta ei olisi varaa enää heikentää vaarantamatta intoa sijoittaa rahaa metsäteihin ja metsänhoitoon.

    Monimuotoisuutta tarvitaan ekosysteemin toiminnan turvaamiseen ja koska eliöillä on itseisarvo. Monimuotoisuuden kannalta avohakkuu on helpoin keino saada aikaan monimuotoinen ja monilajinen sekametsä, joka kestää parhaiten metsätuhoja. Jatkuvapeitteisyys lisää pitkään jatkuessaan kuusen osuutta metsikössä. Kuusikko on metsäpalon sattuessa kohdalle alttiimpi muuttumaan latvapaloksi. Avohakkuuttomasta maisemasta puuttuvat lisäksi taimikoiden muodostamat luonnolliset palokatkot. Etelä-Suomessa kuusen osuutta ei kannata enää lisätä myöskään kuusenkirjanpainajakuoriaisen ja kuusenjuurikäävän (sienitauti) riskin vuoksi. Etelämpää tulee ilmaston lämmetessä uusia tuholaisia riesaksemme, esimerkiksi perhonen nimeltään havununna ja sientitauti etelänversosurma. Näitä vastaan paras vakuutusturva on nuorekas sekametsä. Myös suojelualueverkosto (pienet ja isot alueet) on hyvä apu, koska niissä elää metsätuholaisten luontaisia vihollisia.

    Entä ekosysteemipalvelut? Näiden kannalta peitteinen metsä on monesti parempi. Virkistäytyjälle se on ydinhabitaatti; vain keväinen korvasienten etsijä etsiytyy tuoreelle avohakkuulle. Vesistöjen varsilla peitteinen metsä nappaa avohakkuualueelta tulevat ravinteet ja kohentaa maisemaa. Säästöpuuryhmässä ja tärkeissä elinympäristössä peitteisyys tuottaa uhanalaisten eliöiden tarvitsemaa resurssia. Niihin voidaan keskittää tällä hetkellä kaikkein kiireellisimmin lisättävä metsien monimuotoisuusresurssi: vanhat järeät puuyksilöt.

    Miten tästä eteenpäin

    Millainen sitten olisi kaikki metsän tuottamat hyödyt turvaava tasapainoinen metsämaan käyttö? Toteutetaan Suomen Luontopaneelin biodiversiteettistrategiassa ehdotettu jako maakunnittain: 10 % metsämaasta tiukasti suojeltua, 20 % osittain suojeltuja pysyvästi peitteisiä elinympäristöjä ja jatkuvapeitteisinä hoidettavia metsiä, loput 70 % normaalia talousmetsää. Jos ”jatkuvapeitteiseksi” määritelty alue ei uudistu eli taimia ei synny, se olisi kuitenkin oltava mahdollista uudistaa myös avohakkuun ja metsänviljelyn kautta. Tarkastellulla, esimerkiksi maakunnan kokoisella, alueella olisi kuitenkin aina riittävä määrä peitteisenä käsiteltävää aluetta ja sitä voidaan seurata eri organisaatioiden metsävaratietojärjestelmien avulla. Pysyvästi peitteisen metsän pinta-alaan tulee erittäin paljon lisää aluetta jo PEFC-metsäsertifikaatin vastikään levennetyistä vesistöjen suojakaistoista.

    *

    Jos lukija haluaa perehtyä tarkemmin metsänhoidon historiaan maassamme, pari lukusuositusta. Seppo Vuokko: ”Viljellen ja varjellen” ja Tapani Tasanen: ”Läksi puut ylenemähän”. Kirjoista näkee että metsämme ovat paljon paremmassa tilassa nyt kuin moneen sataan vuoteen. Lisäksi Timo Pukkalan artikkeli ”Assessing the externalities of timber production”.

    *
    Kirjoittajan esittely

  • Petkeles Petkeles

    Huomaa, että Jalkasen palstalla hengailu on tehnyt tehtävänsä. Alussa mainitaan, että metsä ei ole puuvarasto ja loppuosa tekstistä käsittelee metsää puuvarastona. Ja avohakkuu ratkaisee vanhan lahokuusikon biodiversiteettiongelmat. Aivan kuin MTK-Lepän kynästä.

    Visakallo Visakallo

    Eli, mikä olisisi Petkeleksen mielestä ratkaisu suomalaiseen metsänhoitoon? Siltääkö se metsätaloutta, ja jos sisältää, niin missä muodossa?

    Timppa

    Tuo 10 % on jo varmaan toteutunut, kun otetaan huomioon viralliset suojeluaslueet, metsälaki- ja sertifiointikohteet sekä metsänomistajien epävirallinen omaehtoinen suojelu.  Kannattaa aina muistaa, että boreaalinen havumetsä ulottuu täältä Tyynelle Valtamerelle ja siinä on suuria vaihteluja.  Siksi ihmisten keksimät prosentit eivät perustu muuhun kuin haluun käyttää valtaa.  Kasvatetaan siis puita siellä missä ne kasvavat parhaiten ja suojellaan sellaisia alueita, joista suojelukustannus on vähäisempi.  Ei siis mitään maakuntakohtaisia.

    Seuraava 20 % suojelua on tarpeeton.  En kyllä haluaisi  pudottaa meidän metsien kasvua millään jatkuvapeitteisellä kasvatuksella, koska hiilinielu pienenee, mertsätn kuusettuvat ja lopulta kuitenkin ne on uudistettava.  Kannattaa olla rehellinen ja todeta, että metsätalouden merkitys kasvaa jatkossa, kun muut luonnonvarat ehtyvät.

    Meikäläinen sota-ajan lapsena pitää kaikenlaista hyödytöntä puuhastelua todella valitettavana.

    Tällaiset terveiset siis minulta.  Toivottavasti et pahastunut, mutta kysyjä ottaa aina riskin siitä millaisen vastauksen saa.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    En tietenkään pahastu, ja eihän Timpan terveisissä uutta ollutkaan. Itse pidän metsätuotteiden markkinoilla pysymisemme kannalta tärkeänä, että metsätalouden monimuotoisuushuoliin vastataan uskottavalla tavalla. Luulen että edellyttää alueellistakin eikä vain uhanalaisimpia lajeja ja luontotyyppejä kattavaa valikoimaa tiukkaa suojelua. Joudumme ehkä tekemään asian eteen jonkin verran tarpeetontakin puuhastelua, kun emme tällä hetkellä tiedä mikä on tarpeeksi.

    Timppa

    Jatkan vielä siitä peitteisenä kasvattamisesta.  Ehdotus on jotain tällaista:

    ”Suomen metsiä kassvatettiin valtaosin peitteisenä 1950- ja -60-luvuille.  Johtavat metsätieteilijät tuomitsivat käytetyn hakkuutavan ns Harsintajulkilausumassaan 1948 metsänhävitykseksi ja vaativat, että metsiä aletaan käsitellä ns metsälöhakkuina, joissa yksittäistä metsälöä kasvatetaan harventamalla sitä siten, että parhaita puita kasvatetaan aina siihen vaiheeseen, kun niiden kasvu hiipuu, minkä jälkeen alue hakataan ja uuden metsän kasvuun lähtö varmistetaan.  Tämän jälkeen alettiinkin siirtyä metsien uudistukseen aluksi pääosin siemenpuiden avulla.  Pian alettiin kuitenkin turvata uuden  metsän synty kylvämällä tai istuttamalla taimia.  Vuodesta 1950 metsiemme puumäärä on lisääntynyt 1,5 miljardista m3:stä 2,5 miljardiin ja kasvu 50 miljoonasta m3:stä yli 100 miljoonaan pääosin hakkuu- ja uudistamistavan muutoksen seurauksena.  Jos metsisämme siirryttäisiin laajemmassa mitassa takaisin peitteiseen kasvatukseen ei ole mitään syytä epäillä etteikö niiden kasvu alkaisi taantua.

    Jos haluttaisiin pitää metsiemme kasvusta huolta, niin jossain vaiheessa nuo pysyvästi peitteisiksi tarkoitetut metsät pitäisi kuitenkin uudistaa, mikä olisi työläs ja kallis toimenpide.  Kannattaa myös todeta, ettei jaksollisella tavalla kasvatetussa metsässä hakkuutyylin muutos ole mikään riskitön toimenpide.  On lukuisia esimerkkejä siitä, kuinka poimintahakkuun jälkeen auringon paahde ja tuulet ovat tuhonneet jätetyn metsän maanomistajan suureksi  tappioksi.

    Vaatimus jatkuvasti peitteisenä kasvatettavan osuuden lisäämisestä unohtaa siis aiemmat kokemukset metsiemme kehityksestä eikä sovellu nykyisiin metsiin,”

    Tässäpä tämä.  Jos tähän tyyliin kirjoitat Anneli, niin säilytät maineesi luotettavana metsätieteilijänä.  Kannattaa siis kirjouttaa niin kuin asia on.

     

    r

     

    Rane

    Jos emme olisi aikoinaan siirtyneet jaksolliseen kasvatukseen(avohakkuut) vaan jatkaneet harsinta-jatkuvan kasvatuksen harjoittamista niin meillä ei olisi  hiilinielua.

    Normandy

    Maaperän hiilinielun pieneneminen avohakkuun vaikutuksesta jää käsittelemättä. Se on usein kuultava argumentti, joten jotakin pitäisi sanoa.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Paljon puhuttu avohakkuun jälkeinen maapäästö on todellinen, mutta ei kerro koko totuutta metsikön saati metsälön ajallisesta tai paikallisesta kokonaishiilitaseesta. Metsiämme on käsitelty avohakkuuseen ja metsänviljelyyn pohjaavalla systeemillä vuosikymmeniä, mutta maaperän hiilivarasto ei ole silti hävinnyt. Miksi? Koska puusto imee kasvuunsa hiiltä ilmasta ja siitä iso osa palautuu maaperään karikkeina eli kuolleina juurina, kantoina ja oksina.

    Kaikkien metsään jäävien jakeiden eli karikkeiden, ns. hukkapuun ja luonnonpoistuman osuus metsien kokonaispoistumasta on suuri. Metsästähän viedään hakkuissa pois vain maanpäällinen runkopuu, joka on noin 60 prosenttia puun biomassasta.

    Avohakkuun jälkeen perustettu uusi metsä kasvaa lisäksi yleensä nopeammin kuin avohakattu vanha metsä, joten hiilen kiihtyvä imeminen ilmasta korvaa pian avohakkuun jälkeisen muutaman vuoden kestävän maaperäpäästön. Asiasta tarvitaan lisätutkimuksia, mutta yleisperiaate menisi ehkä näin mikäli metsän uudistamisesta ja taimikonhoidoista huolehditaan.

    Kävisikö tämä yllä oleva sepustus täydennykseksi metsämaan hiilinieluista? Se on sisällöltään sama kuin tämän aamun kommenttini ketjussa:

    http://www.hs.fi/politiikka/art-2000008866002.html

    Timpan kommentissa myös tärkeää asiaa, jonka huomioin. Viittaus monesti mainittuun Peitsa Mikolan artikkeliin ”Harsintametsätalous” myös mukaan.

    Visakallo Visakallo

    Petkeles ei nytkään vastannut kysymykseeni, mikä olisi hänen näkemyksensä Suomelle sopivasta metsänhoidosta ja -taloudesta. Onko niin, että häneltä on kielletty kertomasta omia tai edustamiaan näkemyksiä, vai onko niin, ettei niitä omia näkemyksiä ole olemassa?

    Puuki

    Maaperäpäästöjen lisääntyminen avohakkuun jälkeen on (vielä) epäselvää, kun on semmonenkin tutkimus jonka mukaan CO2-päästöt ei lisääntyneetkään.  Riippuu varmaan mm. kasvupaikasta ja maankäsittelytavasta .  Auraus ei ole enää valtamenetelmä vaan harvinainen ja tapahtuu säätöaurauksena.  Sen tilalle on tulleet laikku -ja kääntömätästys joilla maan pintaa paljastuu paljon vähemmän.   Lisäksi maanmuokkaus lisää suht. nopeasti aukkoihin kasvillisuutta  joka kerää hiiltä ilmasta kiertoon, samoin tekee vesakon kiihtyvä kasvu kasvatettavan taimikon  lisäksi.

    Sekapuustojen kasvatus ei onnistu kunnolla muuten kuin kuusikkoja uudistamalla.  Metsien terveyden kannalta on  tärkiää vähentää kuusten osuutta ja lisätä lehtipuiden määrää ja männyn kasvatusta lehtomaista kangasta karummilla  kasvupaikoilla varsinkin.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 110)