Keskustelut Metsänomistus Missä paras metsän tuotto?

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 128)
  • Missä paras metsän tuotto?

    Mielehkiihtoista vertailla eri paikkakuntien metsän tuottoa metsään.fi sivustolla. Kysymys lienee keskimääräisistä tuotoista. Pienillä alueilla saattaa kyllä olla isojakin makroilmaston eroja.

    Toisaalta hyvällä metsänhoidolla voidaan metsän tuottoa parantaa.
    Kotikunnassa ha / 5-vuosituotto on 191 €, suurin tuotto eri paikkakunnista löytyi 895 € !
    Miten tuottaa keskustelijoiden metsä?

  • Jätkä

    Arnoldin esimerkissä huipputuotto kylläkin saadaan maapohjasta, ei metsästä.
    Puun hintaan vaikuttaa myös paikallinen käyttäjä. Esim keskisuuri sahalaitos voi hyvinkin nostattaa tukin hintaa mm. lyhyiden maantiekuljetusten tuoman säästön turvin.
    Jo parikin euroa kuutiolta vaikuttaa yleensä suotuisasti ostotarjouksen hyväksyntään.
    Aikoinaan joissakin pitäjissä isännät päivittelivät verokuutiometrinsä hintaa, se kun oli selvästi kalliimpi kuin naapurissa. Hinta muodostui puukauppojen perusteella, eli olisi pitänyt olla ylpeä kalliimmasta puukuutiosta.

    harrastelija harrastelija

    Jos tuohon metsään.fi taulukkoon palataan, niin luotan aika tavalla yleiseen metsävaratietoon – sinisilmäinen kun olen.
    Metsän tuoton tarkkuus paranee koko ajan ja esim. laser-keilaus kattaa yhä suuremman osan metsistä.

    Oman havainnon mukaan ruo Salpausselan vaikutus näyttää olevan metsälle hyväksi.
    Pienellä haulla suurin tuotto löytyi Kärkölän kunnan alueelta ja Lahden ympäriltä.
    Myös Keski-Suomesta löytyy hyviä tuottoja. Yleensähän Keski-Suomea onkin kutsuttu metsäsuomeksi.

    Sen sijaan esim. Etelä-Suomen rannikkoalue häviää vertailussa.

    Timppa

    Kyllä Keski-Suomessa on tosiaan erikoisen kasvavia maastoja. Esimerkiksi entisen kotipitäjäni Muuramen Rannankylä, missä kasvoi se Suomen pisin kuusi. Siellä joissakin paikoissa pistää erityisesti silmään puiden pituus ja tasapaksuisuus. Täytyy olla sekä geneettistä että ympäristövaikutusta.

    Vastaavasti samalla kohtaa Päijänteen itäpuolella maastot ovat yleensä selvästi vähemmän kasvavia.

    Oleellista kuitenkin on, että käytetään maapohjan kasvupotentiaali täysmääräisesti hyväksi. Silloin huonomminkin kasvavasta maapohjasta saadaan hyvä tuotto.

    jees h-valta

    Kun saamme markkinoille nuo geenimanipuloidut hybridihaavat voipi alkaa puhua jo metsän tuotosta sen oikeassa muodossaan. Jopa 80% lisää massaa vain pienellä yhden geenin mulkkauksella.

    jees h-valta

    Tuolla isossa usassahan geenimanipulointi on viljalla jo arkipäivää kuten täällä glyfosaatin huvittelukäyttökin. Joten samassa veneessä keikutaan ja tuskinpa panisin pahakseni jos kymmenessä vuodessa sadan motin asemasta kasvaisikin lähes tuplat tavaraa. Siinä pääsisi kymmenen vuoden kasvatuksella päätehakkuuseen aivan kelpo puumäärällä. Edes hirvet ei kerkiäisi syödä mainittavaa lovea.

    Jätkä

    Olen toiminut metsän kimpussa Hämeenlinna, Lammin, Padasjoen, kuhmoisten, Jämsänjokilaakson ja Korpilahden metsissä ja väitän, että puustot ovat todella hyvälaatuisia ja kasvavat ainakin noilla main.
    Kanta-hämeessä yleensä on tosi kovasti kasvavat maapohjat ja kumpuilevat.
    Lammilla Evon valtionpuistossa Männikköä päätehakattaessa sai yleensä tehdä ensin kolme maksimitukkia ja sitten apteerailla, millaiset tukit vielä latvasta tulee.
    Ostaja on usein keksinyt ihmeelliset katkontaohjeet paksuus / pituus, jotka sekoittavat kunnon tukkien teon.
    Ei sillä eikä millään, mutta sellaisesta männystä tyvitukki on yleensä A-laatua, mutta ne parikin ”välitukkia” menee C 2 -laatuun. Latvasta tulee vielä ehkä C1 ja B-laatu, hyvässä lykyssä kaksi B-laatua.

    jees h-valta

    Pienikin heitto ”latvassa” tekee paljon haittaa myös tyvelle.

    torppari

    wua jos latvassa on vikkoo nii kyllä se vaekuttaa koko helekatin puun jakamissee..et woe venyttee mittoja .. välttämäti tyvestä ei tule sitä pitintä pölliä missä ei paksuus vielä hupeniskaa ku on huomijoetava seoroovat katkasukohat..tottakaet mahollisimman pitkät ja tasapaksut..wua joutuu tekemää kommpromissiä…..
    tämä on aenut puol asiassa joka puoltaa mehturin käättöö mottoon verratuna..ku on tullu vielä seleväks jotta motokuski ei pimmeessä niä ja latvoja ei vilikuilla ja kone pätkii sitä mitä pomo haluvaa

    mutta alakuperäes aeheeseen..sillo on paras tuotto metässä ku on puolilimasiks ostanu palstan ja silipasoo aakeeks ja myöpi aakon kalliilla poes

    pikkutukki

    Kaikilla muilla metsän tuotto vaikuttasi olevan parempi kuin mulla ! Sahat ykköstykkejä , terät teräviä , vertailevat autoja yms. Pitäisi avata ketju ; kuinka teroitan veitsen , että saan ohuita viipaleita leivästä ja punaleimatusta makkarapötköstä ?

    Jätkä

    Toisin kuin moni muu, minulla on varaa myöntää virheeni.
    C1 on ”oksainen tyvitukki” ja C2 on oksainen välitukki.
    On niin pitkä aika siitä, kun olen manuaalisesti tehnyt mäntytukkeja, että meni tunnukset sekaisin.

    Kuitenkaan en ymmärrä mettämiehen hyökkäilylle perusteita.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 128)