Keskustelut Puukauppa Missä tukit?

Esillä 3 vastausta, 21 - 23 (kaikkiaan 23)
  • Missä tukit?

    Vuoden 2013 hakkuut olivat tilastojen mukaan noin 55 miljoonaa kuutiota Suomessa. Tästä määrästä tukkia oli n 22 miljoona kuutiota ja kuitua 33 miljoonaa.
    Suhde on erikoinen.
    Jos ajatellaan metsän kiertoajan yli, niin mielestäni pitäisi tulla jotakin tällaista hehtaarilta: 1. harvennus 50 kuutiota kuitua, 2. harvennus 50 kuutiota kuitua ja 30 tukkia ja päätehakkuusta 70 kuutiota kuitua ja 180 tukkia.
    Näin kiertoajallaan hehtaari tuottaisi 170 kuitumottia ja 210 tukkimottia. Eli jatkuvuustilassa tukkia tulisi noin 55% (2013 vain 40%).
    Tuskin hakkuut ovat keskittyneet normaalia voimakkaammin harvennuksiin. Hakataanko keskimääräistä huonompia metsiä?

  • Metät kunnossa!

    En ole koskaan aikaisemmin myynyt kolmelle suurelle tukkia, mutta nyt houkutti A-tyven hinta. Malliksi tehtiin yhdeltä kuviolta 110 m3 tukkia ”suurelle”, josta A-tyveä oli kolmasosa.
    Uskoisin mittaustuloksen tulevan ihan lähiaikoina, joten sitten pääsen kertomaan oman mielipiteeni!
    Tuttu motokuski ei ole sahoille menneistä tukeista yli ”turvaprosentin” raakkia saanut aikaan menneinä vuosina.

    jees h-valta

    MJO on sentään pystynyt huomioimaan karut tosiseikat ihmiselon lyhykäisyydestä verrokkina esim. kuusimetsän kasvuun päätehakkuuseen. Vaatii kyllä uskoa ja lujaa ottaa kaikki nuo puuntakusen kasvatukselliset huomioon jos tietää että ite kasvaa koiranputkea kun joku jopa täysin vieras bisnesdiileri vetää juuri lopullisella asennolla varustetun kuusikon sileäksi kymmenen-viidentoistavuoden pääoman (pienen) sitomisella. Kun siitä kakkosharvennetustakaan et kummoista myyntihintaa aivan jokapuolella saa.

    Visakallo Visakallo

    Kukin metsäkuvio uudistetaan ajallaan, ja sillä tavalla ne muodostavat väkisinkin eri sukupolvet ylittävän ketjun.
    On toki melko harvinaista, että olisi tullut hyvin nuorena omistajaksi kokonaan paljaaksi hakatulle suuremmalle metsätilalle, jonka olisi sitten omana elinaikanaan kokonaan hoitanut ja kasvatellut päätehakkuuseen.
    Yleisemmin metsätiloissa on eri-ikäisiä kuvioita, joita sitten vanhimmasta päästä uudistellaan.
    Itse pääsin aloittamaan aktiivisen puuntuotannon alle parikymppisenä, ja nyt yli 40 vuoden työrupeaman jälkeen olen itsekin yllättynyt tuloksista.
    Puut ovat todellakin hyvin hoidettuna kasvaneet huomattavasti nopeammin kuin mitä osasin aikanaan odottaa.
    Aivan samaan tulokseen on päätynyt myös Suomen virallinen metsäntutkimus.
    Puuntuotanto on harvoin aivan pelkkää puunkasvatusta ja myyntiä, sillä myös metsätiloja ostetaan ja myydään koko ajan.
    Metsäteollisuuden uudet näkymät ovat nyt johtaneet siihen, että tällä hetkellä kaikkein kysytyimpiä metsätiloja ovat hyvään tuottokuntoon laitetut runsaspuustoiset tilat.
    Olen siis vallitsevaan tilanteeseen erittäin tyytyväinen.

Esillä 3 vastausta, 21 - 23 (kaikkiaan 23)