Keskustelut Metsänomistus Missä vaiheessa MHY pakkomaksun poisto on

Esillä 2 vastausta, 11 - 12 (kaikkiaan 12)
  • Missä vaiheessa MHY pakkomaksun poisto on

    ”Metsänsä ostanut” nostaa esille, missä pakollisen metsänhoitomaksun poistaminen etenee.

    Nyt on ollut käsittelyn siirtymispuheiden innoittamana MHY kentässä joillakin seuduilla toivekkuuden herättämistä, että metsänomistajien pakolla hallitseminen jatkuisi. Miten olette kokeneet, haaveillaanko vielä laajemminkin tällaista metsänomistajien pakkovallasta?

    Taas toisaalta, jotkut MHYt tiedottavat avoimesti pakollisuuden ajan olevan ohi. Eräskin MHY laittoi vapaehtoisuuteen perustuvia jäsenanomuskaavakkeita yhdistyksen jäsenille.

    Ministeri on ilmoittanut, ettei valtio/verottaja ei voi olla jäsenmaksujen kerääjä yhdistyksien puolesta.

    Aihe ”pakollinen metsänhoitomaksu” sammui käytönnässä täällä palstauudistuksen yhteydessä, kun ministeri ilmoitti, että pakollisuudesta luovutaan. Metsänomistajat luottavat ilmeisesti tähän, ompa maa- ja metsätalousministeri mistä puolueesta tahansa?

    Kuka oikeastaan yrittää siirtää lain kumoamisen tältä vuodelta?

    Hyväuskoisuuttani en jättänyt viime vuoden lopulla vapautushakemusta

    Tämä palsta on menny tosi hankalaksi, tekstiä enintään 2000 lyöntiä. Laitoin suoraa lainausta 1.10 Työryhmäraportissa, missä ei ollut metsänomistajilla edustusta.

  • jees h-valta

    Kyllä maailman meno jo pitää sen verran järkevää olla ettei tämmöisiä organisaatioita sentään pakolla pönkitetä.
    Näistä touhuista on todella iäisyys ja tämä jäänne on sieltä iäisyydestä unohtunut jäänne.
    Onpa santulla tosiaan metsänomistajaa halveksiva asenne. Taitaa mhy- verkkarissa tutista?

    jees h-valta

    Nämähän tietenkään eivät asioina ole toistensa sidoksissa vaan ne on vain ajallisesti kytketty jostain syystä keskenään. Mutta ennen tapahtuvaksi ainakaan turha kuvitella.

Esillä 2 vastausta, 11 - 12 (kaikkiaan 12)