Keskustelut Harrastukset Mitä metsäntutkimuslaitoksen tulisi juuri nyt tutkia?

Esillä 3 vastausta, 31 - 33 (kaikkiaan 33)
  • Mitä metsäntutkimuslaitoksen tulisi juuri nyt tutkia?

    Metsäntutkimuslaitos ja riistantutkimuslaitos toimivat nimellisesti erillään vielä vuoden 2015 alkuun. Laitokset tutkivat asioita periaatteellisesti lähinnä oman sektorin lähtökohdista lähtien. Nämä ja muutamat muut tutkimuslaitokset yhdistyvät silloin luonnonvarakeskukseksi. Tämän jälkeen omia sisäisiä intressiriitoja tuskin sisällytetään tutkimusohjelmiin.

    Nyt olisi vielä aikaa selvittää vanhoja kaukaa kierrettyjä tutkimusaiheita. Metlalle sopisi tutkittavaksi esimerkiksi: Hirvet ja työllisyys! Hirvien vaikutus raakapuun tuottamisen kustannuksiin.

    Onko nykyisen konsensuksen aikana jäänyt muita tärkeitä metsätalouteen liittyviä aiheita jäänyt tutkimatta?

  • tamperelainen tamperelainen

    Metsäntutkimus taitaa talloa paikoillaan,ei taida parhaat ylioppilaat hakeutua maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan.Akateemisesti luokittelisin metsätalouden auringonlaskun alaksi.Ennesvanhaan metsäopinnot pätevöittivät pankinjohtajaksi.Nykyään finassitaloja johtaa lipevät geelitukkaiset ekönomit,kivijalkapankit ovat harvinaisuuksia.

    Suden jälki

    Metsäala on tulevaisuuden ala. Ajatusmaailma vaan täytyisi muuttaa uusiksi. 150 vuotta ollaan tehty tervaa ja lankkua.
    Nyt PITÄISI tehdä:

    1. Ihoa uudistavia entsyymejä
    2. Keskikehon lihanuijaa kohottavia tuotteita
    3. Luonnonmukaisia shampoita
    4. Geeniteknologiaan liittyviä solunuudistajia, jotka pystyvät säilymään pakkasessa
    5. Uudistuskykyisiä geenejä
    6. Männyn pakkasenkestävyystestejä
    7. Millä aineilla mänty kestää 50 asteen pakkasen.
    8. Miten paju juurtuu oksapistokkaasta
    9. Miksi pihlajan voi kuoria ja silti se tekee uuden nilan
    10. Kuinka juuristo toimii

    Eucalytys tulee ja voittaa. Nykyinen palkkataso ja puun hinta on liian korkea suomalaiselle metsäteollisuudelle.
    Tai oikeastaan se ei ole edes metsäteollisuutta tai suomalaista.
    Rahan perässä juoksevat ja sieltä ostavat oman pallinsa eteen, mistä halvimmalla saavat. Raha on kansainvälistä.
    Suden Jälki 040-52 79 620

    jees h-valta

    Suden jälki vain unohtaa ettei mikään taho elä kaupallisesti noilla teeseillä.

Esillä 3 vastausta, 31 - 33 (kaikkiaan 33)