Keskustelut Metsänhoito Miten jatkuvalla kasvatuksella menee nyt?

Esillä 10 vastausta, 41 - 50 (kaikkiaan 56)
  • Miten jatkuvalla kasvatuksella menee nyt?

    Kun tulin Metsälehden keskustelupalstalle vuonna 2008, oli jatkuva kasvatus lähes päivittäinen puheenaihe.
    Esitettiin hyvinkin monentasoisia ja jopa kiihkeitä mielipiteitä ko. kasvatusmenetelmän paremmuudesta, ja joitakin vastamielipiteitäkin taisi myös olla.
    Miten on nyt, kuinka moni siirtyi jatkuvaan kasvatukseen?
    Houkuttiko silloin kielletyn hedelmän maku enemmän kuin itse menetelmä?

  • Visakallo Visakallo

    Suomessa kasvatettu sahatavara viedään suurimmaksi osaksi maastamme pois.
    Mistähän mahtaa johtua, että rakennukset homehtuvat vain täällä Suomessa?

    Visakallo Visakallo

    7.9.2016 Maaseudun Tulevaisuudessa kerrotaan poiminta- ja pienaukkohakkuiden epäonnistumista Joensuun seudulla.
    Heinä valtasi pienaukot ja tukehdutti olemassa olevat taimet.
    Kyllähän tämä hyvin tiedossa oli silloin kun uutta metsälakia ajettiin läpi kuin käärmettä pyssyyn.
    Toisaalta on hyvä, että asia on nyt nähty, eikä samoja virheitä toisteta enää sopulilauman tapaan.

    mettämiäs

    Samassa jutussa mainittiin, että ”huomattava osa jatkuvan kasvatuksen hakkuista on maastotarkastuksen perusteella tasaikäisrakenteisia hakkuita” eli näyttää olevan metsäammattilaisten keskuudessa ihan sama ilmiö kuin tällä keskustelupalstallakin; ei aikuisten oikeasti tiedetä, mitä näillä eri-ikäisrakenteisten metsien käsittelyllä oikeasti tarkoitetaan.

    metsänvartija

    Ei ainakaan MV;lla ole edes mielenkiintoa ko.kasvatustyyliin.

    Istutus metsiköiden tuotos on aivan eri luokkaa.

    Jovain

    Tuolla edellä MaalaisSeppo ja Puun takaa tiedustelevat mitä tarkoitan sääntelyllä. Kysymys on samasta asiasta kuin tuolla korruptiopalstalla.
    Lähden siitä, että jatkuva kasvatus yleistyisi, jos metsänomistajat voitaisiin hyväksyä samaan sopimuspiiriin metsäosastojen kanssa. Eli samoilla kauppa ja sopimuehdoilla metsänomistajien kaluston hankinta ja puun toimitukset yleistyisivät ja tarkoittaa myös kilpailun lisääntymistä.
    Täälä hetkellä teollisuus torjuu jatkuvan kasvatuksen jo yksin hinnoittelulla. JK puusta ei makseta ja sen ei katsota soveltuvan teollisuuden puuhuollon piiriin.

    MaalaisSeppo

    Työpaikalla sattui toisinaan, että verkkolevyasemiin tuli häiriöitä. ATK hekilösto nimitti ko levyasemia korruptoituneiksi. Sama ilmiö alkaa levitä usiampaan tämän palstan keskusteluketjuihin.

    Jovain

    Jatkuvalla kasvatuksella menee heikosti, mutta korruptio se se rehottaa tälläkin keskustelupalstalla.

    rame

    Tiedä häntä korruptiosta mutta palkkansa eteen häärääviä lobbareita kyllä löytyy palstalta.

    Metsuri motokuski

    Voisiko se olla että jos ajatukset eivät osu yksiin omien kanssa, niin kyseessä on korruptio tai lobbari ?

    antinpoika

    Jk on vakiinnuttamassa paikkansa hyvää vauhtia yhtenä menetelmänä muiden joukossa.

Esillä 10 vastausta, 41 - 50 (kaikkiaan 56)