Monimuotoisuus jatkaa köyhtymistään

Metsästyksen harrastajilla on vahva usko asiaansa, jonka metsästäjien lehdet ja perimätieto opettavat heille, eli että keskikokoiset pedot olisivat metsäkanalintujen paha uhka. Keskikokoiset petolajit syövät pääasiassa muuta kuin niitä. Riistantutkijat ovat myös analysoineet riistakolmioaineistoista petojen ja metsäkanojen määrien yhteyksiä ja tulokset eivät muistaakseni olleet kovin vakuuttavat.

Metsäkanalinnut ja kotimaiset pedot ovat sopeutuneet lajinkehityksensä aikana toisiinsa, joten todellisena haittana ovat ekosysteemiin lisänä tulleet vieraspedot minkki ja supikoira. Näiden haittaa voidaan vähentää tehopoistolla paikallisesti, esimerkiksi luodoilla ja lintukosteikoilla. Laajemmin ja vähemmällä vaivalla: lisäämällä ravintoketjuun huippupedot ilves ja ahma. Nämä hoitanevat pois myös kapiset ketut.

Niiden lisäksi lintukantoihin vaikuttaa elinympäristöjen muuttuminen, kuten riekon kohdalla laajat ojitukset. Myös ilmastonmuutos, joka joinakin vuosina haittaa pesinnän onnistumista keväällä. Mikä on esimerkiksi valkohäntäpeuran rooli ilmiössä – ainakin se muuttaa kasvillisuutta ja syö muniakin, jos pesä kohdalle sattuu. Ihminenkin muuttaa kasvillisuutta, eli toisaalta lisää avohakkuilla leppiä, toisaalta hoitotoimin vähentää niitä. Taimikonhoidon ohjeissa kehotetaan nykyään jättämään taimikkoon yhtä monta puulajia kuin oli työtä aloitettaessa.

(Pahoittelen että en osaa nimittää kettua, näätää tai mäyrää pienpedoiksi, koska niiden lisäksi meillä on oikeasti pienet eli kärppä ja lumikko.)

Kyllä aktiiviset metästäjät, jotka liikkuvat luonnossa, aivan  varmasti parhaiten  tietävät oman alueensa lintu-  ja petoeläintilanteen, ei heidän tarvitse lehtitietoihin tukeutua. Tämäkin tuttu metsästäjä valitti metsäkanalintujen vähyyttä ja kertoi laittavansa loukkuja latojen viereen, siellä latojen alla niitä supeja ja mäyriä majailee. Alueellisia vaihteluja supien ja lintujen kannoissa luonnollisesti on.

Longplay kritisoi perjantaikirjeessään (tilaajille) Metsä Groupin uudistavan metsätalouden käsitettä. Se tarkoittaa artikkelin mukaan uudistavan kestävyyden tutkijoille eri asiaa kuin mitä metsäyhtiölle. ”Uudistavan kestävyyden ajattelutavassa yksi perusperiaate on, että toiminnalla ei saa olla haitallisia ulkoisvaikutuksia muihin ekosysteemeihin.” (Sana ’muihin’ taitaa olla tässä turha.) Jos tätä sovelletaan tiukasti, jouduttanee lopettamaan kaikki taloustoiminta.

Tutkijoilta on tulossa artikkeli, jossa määritellään uudistavan metsien käytön periaatteet Suomessa. Se olisi metsien käyttöä, jossa metsämaiseman ekologinen tila nousee hyvälle tasolle. Esimerkiksi 40 % metsistä tulisi olla luonnontilaisen kaltaisia. Bd-sopimuksen 30 prosenttia (10+20) ei siis heidän mielestään riitä. Metsäojituksistakin pitäisi ’irtisanoutua’.

Kirjeessä arvioidaan että kestävyyden käsite olisi muuttunut runsaassa käytössä epäselväksi. Tästä olen eri mieltä: kestävyyden perusta on edelleen yhtä pätevä kuin lähes vuotta sitten, kun Brundtlandin komissio julkaisi raporttinsa (1987). Ehkä tästä määritelmästä ei pidetä siksi kun siinä on kolme pilaria tasa-arvoisina; joidenkin mielestä kun ekologinen pilari on tärkeämpi kuin muut.

Kun määritellään tavoitteet ja tehdään seuranta tarkasti, kuten metsäsertifikaateissa ja MG:llä, ollaan oikealla tiellä. Kiistely terminologiasta vie keskustelun sivuraiteelle – samalla lailla kuin kävi äskettäin maahanmuuttokeskustelussa. MG:n uudistava malli vaikuttaa suureen pinta-alaan yhtön omissa ja yksityismetsissä ja on tavoitteissaan kunnianhimoinen.

Long Play on eri mieltä:

”sanojen synnyttämät mielikuvat vaikuttavat siihen, missä määrin valtiot näkevät tarvetta puuttua yritysten toimintaan. Jos yritysten toiminta on jo ”kestävää”, tai ”vastuullista”, tai vaikkapa ”uudistavaa”, poliitikoille syntyy helposti sellainen mielikuva, että asiat ovat jo hoidossa.

Ei ole sattumaa, että Suomessa metsiin liittyvää ympäristöpolitiikkaa on viime vuodet tehty velvoittavien lakien sijaan ensisijaisesti erilaisten suositusten ja vapaaehtoisten toimintaohjelmien kautta.

Se jättää yrityksille valtavan vastuun tilanteessa, jossa ekologisesti turvallisen toiminnan tila on vielä kaukana mutta armonaikaa sen saavuttamiseen on hyvin vähän.”

Joidenkin mielestä metsäluontomme ei ole nytkään ’turvattomassa’ tilassa, matkalla kohti ekokatastrofia. Mittareiden mukaan heikentyminen jatkuu (vrt. Metsäuutisissa mainittu tuore raportti, jonka Suomi on jättänyt Euroopan komissiolle luonto- ja lintudirektiivien toimeenpanosta), ja suunta pitäisi saada kääntymään.

PS. Lisätietoa uudistavasta metsätaloudesta metsäsuhdeklubissa Metsätieteen Päivänä 21.10.25 Viikissä. Puhun samassa sessiossa itse heti seuraavana Hesarin lukijoiden metsäsuhteista.