Monimuotoisuus jatkaa köyhtymistään

Vastaan AJ:lle tänne Vanhas-ketjun kommenttiin.

Lajimääristä vanhoissa ja muissa metsissä ei ole kyse, vaan lajeille Taulukossa 5 on arvioitu niille paras elinympäristö sen mukaan, miten niissä menestyvät parhaiten.

Eihän tässä nyt vain luulla sellaista, että vanhoissa metsissä olisi Taulukon 5 mukainen määrä lajeja.

AJ:ltä kysyn sitten, mitä tuo taulukko 5 sitten esittää? Ja ketkä oikeat asiantuntijat (Aki Ikonen) ovat tehneet tulkinnan?

Siis miksi on jaettu kaikki arvioidut 9500 lajia näin vanhojen metsien ja muiden metsien kesken?

Miksi vanhoissa kangasmetsissä on arvioitu 801 lajia eikä esim 5000? Miksi muissa kangasmetsissä on arvioitu 3149 lajia eikä vain 500 lajia?

Saa toki muutkin vastata.

Minua kiinostaa tietää mitä se sitten esittää, jos ei sitä, miten itse olen sen ymmärtänyt, että voidaan lopettaa tästä keskustelu.

Punaisen kirjan 2019 sivu 4.

file:///C:/Users/Eero/Downloads/Suomen%20lajien%20uhanalaisuus%20-%20Punainen%20kirja%202019.pdf

Metsälajeista v-merkinnän saaneet 12 % (1312/10752) lajit suosivat vanhoja tai luonnontilaisen kaltaisia metsiä. Kangasmetsien lajeista suurempi osuus 20 % (972/4933). Tämä ei tarkoita että v-lajit eivät voisi elää nuorissa kangasmetsissä tai lajit ilman v:tä eivät voisi elää vanhoissa tai luonnontilaisissa. Vain harva laji on niin erikoistunut, että sille kelpaisi vain v tai ei v. Ne elävät sikin sokin, kun luonnossa ei ole näitä lokeroita mitä Punaisessa kirjassa.

V-merkinnän saaneita 1312 /10752 ja kun arvioituja oli 9499 niin vanhojen metsien v-lajeja on 1163/9499 Taulukko 5 mukaan.

Eli juuri näinhän se meni minun tulkintani mukaankin, että vanhoihin metsiin on valittu niissä parhaiten menestyvät v-lajit 1159, joka on summa vanhoista kangasmetsän lajeista 801 ja vanhoista lehdoista 246  vanhoista tarkemmin määrittelemättömistä metsistä 116.

Tämä ei tarkoita että v-lajit eivät voisi elää nuorissa kangasmetsissä tai lajit ilman v:tä eivät voisi elää vanhoissa tai luonnontilaisissa. Vain harva laji on niin erikoistunut, että sille kelpaisi vain v tai ei v. Ne elävät sikin sokin, kun luonnossa ei ole näitä lokeroita mitä Punaisessa kirjassa.

Juuri näinhän se on minun tulkintanikin ollut. Lajit voivat esiintyä ristiin vanhoissa ja muissa metsissä, mutta silloin lajit eivät ole niiden parhaissa elinympärisöissä ja ovat vähälukuisia ja lajien yksilömäärät myös vähälukuisia.

Koska vanhat metsät on esisijainen elinympäristö vain 1159 lajille arvioiduista 9449 metsälajista, niin kyllä siitä automaattisesti seuraa, että ne muut kuin v-lajit ovat harvinaisempia vanhoissa metsissä ja lajien yksilömäärät myös.

Vanhat metsäthän pitäisi arvioda kaikkien arvioitujen 9499 lajin mukaan ja kuinka monta lajia sitten on näistä muiden metsien elinvoimaisista lajeista vanhoissa metsissä uhanalaisia tai hävinneitä?

Seppo Vuokon mukaan vanhoissa metsissä kasvilajeja on vain n.30 kaikista 120 kasvilajista eli 90 lajin luokka vanhoissa metsissä olisi hävinnyt (RE)

Suomen metsien monimuotisuus heikkenee vanhojen metsien mukana ollessa.

Vanhojen metsien suojelua tarvitaan lisää, koska niissä elävien lajien uhanalaisuus on suhteellisesti suurempaa kuin nuorten metsien lajien. On loogista, kun ajattelee miten olemme muuttaneet metsäkuvaamme.

Ovatko metsäalan ohjeet ajantasaiset ja riittävät, kysyy lukija HSal Lehtomäki-ketjussa:

Tätä eipäs-juupas keskustelua on käyty jo riittämiin. Nyt olisi metsäteollisuuden ja -omistajien aika yhdessä laatia ohjeet kestävälle metsien hoidolle, jolla turvataan metsäluonnon monimuotoisuus, estetään vesien sameneminen ja rehevöityminen sekä hiilinielujen hupeneminen. Tämä olisi lähtökohta, jolle voitaisiin tehdä vaikutusarviot ja lainsäädäntöä sekä valvoa sen noudattamista.

AJ:

Luonnonsuojelulaki suojaa tietyt kohteet ja metsälaki ns. erityisen tärkeät elinympäristöt: pienvesien lähiympäristöt, tietyt suoelinympäristöt, rehevät lehtolaikut, kangasmetsäsaarekkeet, rotkot, kurut, jyrkänteet ja louhikot. Metsälain kohteet ovat luonnontilaisia tai sen kaltaisia ja erottuvat muusta metsästä.

Ohjeet ovat olemassa ja niitä täydennetään uuden tiedon pohjalta: puuta ostavien metsäyhtiöiden sisäiset ohjeet ja omavalvonta, Tapion metsänhoidon suositukset ml. talousmetsien luonnonhoito, metsäsertifioinnin vaatimukset (3 eri sertifikaattia, joista valita ja joita seurataan ulkopuolisen auditoinnin avulla), sekä ohjeet metsätalouden vesiensuojeluun ja kunnostusojituksiin.

Lakeja ja ohjeita täydentävät suojeluohjelmat ja ennallistaminen. Suojelua, ennallistamista ja hiilinieluja saadaan kyllä ostettua metsänomistajilta haluttu määrä, jos niille löytyy rahoitus verovaroista ja yksityisiltä hiili- ja luontoarvomarkkinoilta.

TA:

Parempi olisi, että yhtiöt eivät itse valvoisi omaa toimintaansa. Raakkujen yliajon tapaiset räikeät luonnonsuojelurikkomukset eivät ole ainut ongelma. Myös aivan muodollisesti lain mukaisia toimepiteitä on, jotka ovat ongelmia. Metsähallitus on räikein niiden aiheuttaja, mutta kun ala saa valvoa itse omaa toimintaansa, siinä ei luonnonsuojelua pidetä kuin pelkkänä imagotekijänä, jossa pitää näyttää siltä että luontokin otettaisiin huomioon, mutta oikeasti luonnonsuojelun ei haluta alentavan taloudellisia tuottotavoitteita.

Ennallistaminen on hyvä asia, mutta tärkeintä on suojella hakkaamatonta metsää, kunnes suojelutavoitteet saavutetaan, eikä niin, että ensin hakataan ja sitten ennallistetaan. Samoin lajistoseurantaa tulee olla, mutta enemmän pitää kiinnittää huomiota luontotyyppien säilymiseen, eikä yksinomaan yksittäisiin lajeihin. Metsäisistä luontotyypeistä hyvin monet ovat nykyisin uhanalaisia.

Toivottavasti suhdanne myös pysyy heikkona, jotta hakkuut eivät taas kiihdy. Ei metsänhakkuiden määrä saisi olla markkinavoimien heiluteltavana, vaan sitä pitäisi säännellä niin, että luontoa ei tuhota liikaa silloin, kun on vahva suhdanne.

Erimielisyys hiilivarastoista liittynee pelkästään siihen, että metsätalouspainotteiset mielipiteet korostavat pelkkää metsätalouden rahantuottoa. Kyllä ne varastot ovat tärkeät, jotta niitä ei hakkuissa päästetä ilmakehään. Kun kestää kymmeniä vuosia niiden sitoutuminen uuteen kasvavaan puustoon, on selvää että ilmastonmuutoksen aikaskaalassa se on liian pitkä aika. Tähän hiilitaseen merkitykseen ei pitäisi sotkea talousmetsäoppeja, vaan pitäytyä puhtaasti luonnontieteessä.

Ojitukset pitäisi ehdottomasti lopettaa. Suotkin rupeavat luovuttamaan ilmakehään hiiltä, jos turpeen annetaan hapettua. Samoin hakkuita pitää vähentää reippaasti ja suosia jatkuvaa kasvatusta. Ei ole olemassa muita ohjeita kuin ojitusten lopettaminen ja ojien tukkiminen, jotka estäisivät vesistöjen tummumisen.

http://www.hs.fi/mielipide/art-2000011524940.html