Monimuotoisuus jatkaa köyhtymistään

Kuukkeli on käynyt Rovaniemen eteläpuoleisessa suomessa niin vähälukuiseksi että en jaksa nähdä sillä vaikutusta hömppäsiin.

Tikkoja on joinain vuosina aivan valtavia määriä ja se varmasti vaikuttaa. Ryöstävät kyllä muidenkin tinttien pesiä.

Hesarin jutussa ” Nyt tuli mitta täyteen” professori Mikko Mönkkönen kertoo mikä hallituksen metsien suojelun kriteereissä on pielessä. Se että ne jättävät paljon suojelun arvoisia metsiä suojelematta.

”Mikä kriteereissä on pielessä?

Monikin asia, sanoo Mikko Mönkkönen. Mutta ennen kaikkea vaatimukset puuston keski-iästä ja lahopuista. Hallituksen päätöksessä vanha havupuuvaltainen metsä on sellainen, jossa valtapuuston keski-ikä on 140–160 vuotta, Lapissa 200 vuotta. Lehtimetsissä [ja etelässä] riittää vähän nuorempikin puusto.

Mutta meillä on runsaasti vanhoja luonnontilaisia metsiä, joiden valtapuusto on nuorempaa”, Mönkkönen sanoo. Vanhoissa metsissä luonto on uudistanut puustoa. On ollut esimerkiksi metsä­paloja, joissa osa puista on kuollut, osa jäänyt henkiin. Vanhassakin metsässä on siis kaikenikäisiä puita. Mönkkösen mukaan vanhaksi metsäksi voidaan tutkimusten mukaan luokitella metsä, jossa on parikymmentä vanhaa puuta hehtaarilla.

Tutkijat kritisoivat myös vaatimusta lahopuun määrästä. Tutkimusten perusteella on selvää, että vanhoissa metsissä lahopuun määrä vaihtelee suuresti. Hallitus poimi päätökseensä tuon vaihtelun ylärajat ja teki niistä vähimmäis­vaatimuksen.

Niinpä merkittävä osa valtion vanhoista metsistä ei täytä hallituksen kriteereitä ja jää siksi suojelun ulkopuolelle.”

http://www.hs.fi/feature/art-2000011836508.html

Ongelma ratkeaa kun ei sovelleta näitä Orpon hallituksen kriteereitä, vaan valtion metsissä suojellaan Luonnonmetsätyöryhmän löytämät kohteet ja vielä kartoittamatta olevat vastaavat kohteet. Metsähallitus on kyllä kertonut, että suuri osa näistä on jo nyt käsittelyjen ulkopuolella. Kuitenkin ”metsävahdit” löytävät kuitenkin aina jonkun kiistakohteen, jota hakkuut uhkaavat.

Metsänomistajat pelkäsivät, että kriteerejä sovelletaan myös yksityismetsissä ja vastustivat siksi väljiä kriteerejä. Jos arvometsien suojeluun olisi tarpeeksi rahaa, tämä ongelma poistuisi suurimmaksi osaksi. Lisäksi ongelmana on mainehaittaa pelkäävä metsäteollisuus, joka ei uskalla hakata vanhoja eikä luonnontilaisia metsiä, jolloin näiden omistajat joutuvat harmaan suojelun uhreiksi. Ei hakkuita, ei korvauksia.

Kun nuorehkokin metsä voi olla luonnontilainen, lienee selvää että kohteilta ei tarvitse vaatia, että ne täyttävät sekä vanhan iän että luonnontilaisuuden kriteerin, vaan jompi kumpi riittää, jos kohde on hyvä. (Toisaalla kommentoin että lahopuuta saadaan tekemällä, joten se ei ole välttämätöntä olla korkealla tasolla valmiiksi.)

AJ:

Metsähallituksen tarve hakata paljon tulee eduskunnan sille määräämästä tuloutustavoitteesta, joka voitaisiin kohtuullistaa noin 100 miljoonan tasolle. Joidenkin mielestä myös Metsähallituksen hakkuusuunnittelussaan käyttämä korkovaatimus on liian korkea. Se johtaa hakkuisiin nuorena, jolloin tukkipuun tuotoskin jää pienemmäksi.

Arvokkaat vanhat metsät ja luonnontilaiset pitää rajata kokonaan talouskäytön ulkopuolelle. Jäljelle jäävällä talousmetsäalalla tulee hakata suunnilleen kasvun verran vuosittain, jotta pysytään korkeimman kasvun vaiheessa. Eli hiilinielu (kasvu miinus poistumat) olisi silloin suunnilleen nollatasolla.

Huomataan että tämä tavoite on ristiriidassa EU:n pysyvän metsien hiilinielutavoitteen kanssa. Pitää valita jompi kumpi, kun molempia ei voi saada yhtä aikaa. Jos halutaan että metsäteollisuus on mahdollista tulevillekin sukupolville, pitää valita runsaat hakkuut eikä hiilen varastointia metsissä.

On mahdollista. Mutta valtion metsien suojelu ei vie rahaa suoraan budjetista, vaan riittää että huojennetaan Metsähallituksen vuotuista tuloutusvelvoitetta. Nythän se on tulouttanut paljon, kun puun hinta on ollut korkea. 100 miljoonaa per vuosi riittäisi hyvin.

Lainaus jutusta.

”Suomussalmella 42,6 prosenttia valtion metsistä on ”rajattu metsä­talous­käytön ulkopuolelle”, kuten Metsähallitus asian ilmaisee. Siitä suojeltujen alueiden osuus on kuitenkin selvästi pienempi: 17,7 prosenttia. Muut hakkuiden ulkopuolelle jäävät alueet ovat esimerkiksi arvokkaita luontokohteita tai uhanalaisten lajien elinalueita, jotka Metsähallitus on itse rajannut hakkuiden ulkopuolelle.”

Prosenttien kanssa pitää olla tarkkana.Todellisuudessa hakkuiden ulkopuolella on paljon enemmän pinta-alaa kuin mitä tiukan suojelun prosentti kertoo. Myös yksityismetsissä. Nämä voitanee lukea mukaan ns. osittaiseen suojeluun: ne eivät ole juridisesti tiukkaa suojelua, mutta käytännössä eivät ole hakkuiden piirissä tai käsitellään varovaisin hakkuin.

Eikö olisi parempi niin, että kannustetaan ihan rehdisti niitä suojelemaan metsiään, joilla on siihen riittävästi varaa. Esim. UPM on näyttänyt tässä hyvää esimerkkiä, mutta onko se siitä kovinkaan paljoa saanut aitoa arvostusta etenkään luontojärjestöiltä ja oikein muiltalaan, onkin sitten eri juttu. Luonnonperintösäätiö on mielestäni tehnyt hyvää työtä saattamalla yhteen rahanlahjoittajat ja sellaiset pienemmät metsien omistajat, jotka haluavat niitä suojella.

Eikö 30 mottia sitten ole hyvä määrä?