Lahopuuta saadaan nopeasti lisää ennallistamalla, joten sitä ei tarvitsisi tulkita tiukasti kohteita valittaessa. Sen sijaan luonnontilaisuutta (vaikka pitkää historiaa ilman hakkuita) ja oikeasti vanhoja puita (erityisesti lehtipuita) ei saada mitenkään muuten kuin odottamalla, joten ne ovat tärkeitä kriteereitä.

Syntyy hakkuissa toki paljon lahoavaa ainesta ja iso karikesyöte maaperään, mutta ei synny sellaista lahopuun jatkumoa, jota monet eliöt tarvitsevat eli pystyssä ja kumollaan olevaa runkopuuta.

Tavallaan avohakkuun lahopuu auttaa muodostamaan tätä arvokkaampaa lahopuuta. Hakkuutähteet ja kannot tarjoavat lisääntymisalustan metsätuhoja aiheuttaville kuoriaisille, jotka siirtyvät reunametsiin synnyttämään lahopuuta, myös pystyssä olevaa.

Tuo 30 m3/ha oli siis vaatimus suojelualueiksi lunastettaviin metsiin, ei talousmetsiin. Nuorikin metsä voi itseharvenemisvaiheessa tuottaa mukavasti lahopuuta. Talousmetsissä lahopuun lisääminen kannattaa keskittää paikkoihin joissa se ei haittaa operointia.

Kommentteja HS Suomussalmella -juttuun

Kimmo Horko

Korjataan jutun pahimpia virheitä ja vaillinaisuuksia:

1) Jutussa sekoitetaan hiilivarasto ja hiilinielu. Hiilinielu tarkoittaa kasvavaa, yhteyttävää metsää ja varasto metsää/maaperää johon hiili on sitoutunut, vaikka ei enää nieluna toimisikaan. Vanha metsä ei todellakaan ole hiilinielu, varasto kylläkin.

2) Väite siitä, että vanhassa metsässä on kaikenikäistä puuta on väärä. Kirjoittajalta on unohtunut neljännellä luokalla opetettava biologian käsite metsäsukkessio. Eli alkuvaiheessa kuvion valtaavat ns. pioneerilajit ja lehtipuusto. Myöhemmin kuuset, jotka varjopuuna menestyvät, vaikka valtalajina olisikin lehtipuu. Lopulta kuuset vievät muulta puustolta valon, neulaset happamoittavat maan ja sukkession loppuvaiheessa metsä on synkkä kuusimetsä, jossa maanpinnalla ei ole kuin peittävä sammalmatto. Tämä vaihe päättyy lopulta metsän kuolemiseen metsäpalon tai tuholaisten toimesta ja kierto alkaa alusta.

3) Vanhassa metsässä elää vanhan metsän lajisto, joka on lukumäärällisesti murto-osa vaikkapa lajistosta, joka viihtyy 5 vuotta sitten avohakatulla kuviolla. Toki mikäli vanhoja metsiä ei ole, niin niistä riippuvaiset lajit katoavat.

4) Ja jotta totuus ei unohtuisi Suomen metsät kasvavat merkittävästi enemmän kuin mitä sieltä puustoa poistuu. Toki paikallisia eroja on, mutta kokonaiskuva koko Suomen tasolla on tämä.

AJ:

Pieni tarkennus kohtiin 2 ja 3. Kohdan 2 kuvaus ja siitä seuraava lajien köyhyys kohdassa 3 pätee ehkä jollain lailla talousmetsissä. Nykykäsitys pohjoisten luonnonmetsien sukkessiosta on kuitenkin erilainen, ja poikkeaa siitä mitä meille opetettiin kouluaikana (kts. Aakalan artikkeli). Nyt arvellaan että kasvupaikasta riippuen metsässä esiintyy erilaisia pieniä ja isoja uudistavia häiriöitä, jotka tuottavat erilaisia puuston rakenteita.

Yksi paljon käytetty häiriöitä kuvaava malli on ruotsalaisten kehittämä palofrekvenssimalli nimeltään ASIO. Alueet kehittyvät erilaisiksi sen mukaan palavatko ne: ei koskaan (Aldrig), harvoin (Sällan), joskus (Ibland) tai usein (Ofta). Tyypillisiä harvoin palavia ovat kosteat korvet ja usein palavia kuivat mäntykankaat.

Vanhan luonnonmetsän lajiston lukumäärä ei välttämättä ole pienempi kuin nuoren metsän. Vanha luonnontilaisen kaltainen metsä sisältää paljon ekologisia lokeroita, joita em. uudistumista edistävät häiriöt eli metsätuhot ovat tuottaneet. Maisemassa voi olla se Mönkkösen mainitsema muutama vanha puunrunko, mutta muu puusto voi ollakin nuorta tai eri-ikäistä. Luonnonmetsä voi siis tavallaan sisältää samalla alueella kaikki sukkession vaiheet samassa metsikössä. Tähän myös jatkuvassa kasvatuksessa voidaan haluttaessa pyrkiä.

Tuomas Aakala. 2021. Metsien luontainen rakenne, kehitys ja haasteet monimuotoisuuden turvaamiselle talousmetsissä. Metsätieteen Aikakauskirja.

*
Kimmo Horko:

Arvostan Annelin kommentteja ja hän on metsäasioissa hyvin usein oikeassa. Kommentoin kuitenkin tuota kohtaa: ”Alueet kehittyvät erilaisiksi sen mukaan palavatko ne: ei koskaan (Aldrig), harvoin (Sällan), joskus (Ibland) tai usein (Ofta)”.

Tämähän oli nimenomaa se, mitä metsäsukkessiosta opetettiin. Eli uudistuminen tapahtuu metsäpalojen kautta. Eihän talousmetsääkään käsitellä yhtenä isona metsänä vaan useiden kuvioiden metsälönä, jossa on eri kasvuvaiheessa olevaa puustoa.

Lisäksi kun huomioidaan, että Suomessa metsäpalot sammutetaan aina, myös luonnonsuojelualueilla, niin eikö lopputulema ole se, että hoidettu, kymmenien eri kuvioiden talousmetsä on monipuolisempi ja lajistoltaan runsaampi kuin suomalainen luonnonsuojelualue?

AJ:

Kiitos Kimmo. Tuomas Aakalan artikkelista saa laajemman kuvan pohjoisen luonnonmetsän häiriöistä. Metsäpalo on niistä yksi, mutta puita kuolee meidän oloissa paljon myös muilla tavoin: yksittäisiä puita vanhuuteen, pienaukkoja hyönteistuhoista, isoja aukkoja myrskyistä. Metsäpalo on meillä yleensä pintakulo, joka ei tapa kaikkia puita. Toisin on Kanadassa ja Venäjällä: erilaiset puulajit, erilainen ilmasto, enemmän palokuormaa.

En uskaltaisi yleistää ihan noin pitkälle, että talousmetsä olisi monimuotoisempi kuin suojelualue. Talousmetsän monimuotoisuus on erilaista ja siitä ei ole puutetta. Suojeluun on valittu luontomme parhaita kohteita eli niitä, jotka ovat jo harvinaistuneet, kuten lajirikkaat lehdot. Monimuotoisuutta voidaan lisätä talousalueillakin, mutta on erityisen tärkeää suojella jäljellä olevat arvokkaat metsät ja myös ennallistaa niitä.

Sen sijaan voidaan sanoa varmasti: jos avohakkuista jossain luovutaan, metsämaisema yksipuolistuu ja sen sisäinen vaihtelu vähenee. Nykyisillä talousmetsien hakkuutavoilla on kaikilla olemassa vastine luonnonmetsän häiriöissä. Lopputulos on toki hyvin erilainen elävän puuston ja lahopuun määrän suhteen. Nykyisissä metsänhoidon ohjeissa kuitenkin kannustetaan jättämään avohakkuulle runsaasti elävää ja kuollutta puuta.

*

AJ: [TA kertoi että Muoniossa kunta maksoi Metsähallitukselle että metsää jätetään hakkaamatta matkailun turvaamiseksi.]

Erittäin hyvä nosto. Kunnissa voidaan tehdä omannäköisiä ratkaisuja ja myös paikalliset matkailuyritykset voivat olla mukana rahoittamassa niitä. Metsähallituksen pitäisi kuunnella herkällä korvalla paikallisia tarpeita. Emme me osaa neuvoa mitä Suomussalmella tulee tehdä, vaan kompromissi pitää syntyä siellä paikallistasolla.

Samoin pitää syntyä kompromissi valtakunnankin tasolla hakkaamisen ja säästämisen kesken. Hakkuiden vähentäminen tulee heti erittäin kalliiksi, ilmastonmuutoksen haitat ja monimuotoisuuden hupenemisen haitat ja kulut sen sijaan realisoituvat vasta pitemmällä aikavälillä. Siksi ne on helpompi jättää huomiotta.

Meidän ei kuitenkaan pidä maksimoida metsiemme hiilivarastoja, vaan optimoida metsien kaikkia hyötyjä yhtä aikaa. Ilmasto on globaali, joten jos me ylisuoriudumme ja osa maista samanaikaisesti alisuoriutuu, jälkimmäiset keräävät taloudelliset hyödyt. Fossiilitaloudesta eroon pyrkiminen varmaan sai Iranin sodasta lisäpuhtia, eli etenee, vaikka tuskallisen hitaasti.

Vielä kommentti nollahiilinieluihin. Ehkä luonnonmetsissäkin saavutetaan ”steady state”, jossa hiilivarasto ei enää olennaisesti kasva. Maanpäällinen puuston hiilivarasto vaihtelee häiriöiden tahdissa. Samalla lailla se vaihtelee talousmetsässä hakkuiden tahdissa, mutta siinä tasapainotilassa kokonaishiilivarasto on alhaisemmalla tasolla. Talousmetsässä halutaan säilyttää (metsätilalla, alueella, Suomessa) metsän kasvu mahdollisimman suurena. Tämä vaatii sen että hakkuut ja muut poistumat ovat suunnilleen yhtä suuri kuin kasvu. Jos hiilinielu on suuri, pitkällä aikavälilllä metsä vanhenee, kasvu alenee ja metsätuhojen riskit voivat kasvaa.

https://www.hs.fi/feature/art-2000011836508.html