Monimuotoisuus jatkaa köyhtymistään

Lehdessä oli juttua haapojen kaatamisesta jäniksille ja rusakoille. Joka talvi olen kaatanut, nyt tuli joitain runkoja pystykarsittuakin. Näytti jo kelvanneen, kun oli kaluttu osin valkoiseksi. Lehden kuvassa vaan tehtiin moka, kun kaadettiin runko tyvestä. Samalla vaivalla olisi voinut jättää reilun metrin kannon. Niitä minä jätän nykyään aina kun mahdollista tyvestä n. 12…15 cm tai suurempiin runkoihin.

Tiistain luontoradiossa oli taas hilpeä hetki. Asiantuntija totesi huuhkajien alkaneen vähentyä 20 vuotta sitten, kun kaatopaikkoja alettiin sulkea ja peittää.

Ensimmäisen huuhkajan kaveri oli nähnyt aikanaan maatalon pihassa. Seuraavaksi alkoikin metsien hakkuiden surkuttelu. Sitä ei luontoväki ole huomannut, että toisaalla kasvaa järeitä metsiä hakattujen tilalle. Varmaan kaatopaikatkin on vanhojen metsien ympäröimää ja hakkuut huuhkajat suljetuilta kaatiksilta pois ajoi.

Kun oman paikkakunnankin kaatopaikka suljettiin, suuret rotat vaelsivat sieltä asfalttitietä pitkin etsimään uusia ruokapaikkoja. Muutaman nälkäisen rotan yli tuli silloin ajettua. Samantapainen vaikutus eri lajien esiintymiseen on ollut karjatalouden lopetuksella ja peltojen metsityksellä. Jostain syystä huomio kuitenkin kohdistetaan vain metsänhoitoon ja hakkuisiin, vaikka niillä ei aina välttämättä olisi mitään tekemistä koko asian kanssa.

Petkeles voisi jo vähitellen jättää tuon lapsellisen ylimielisyytensä ja alkaa keskustella asioista. Kyllä täällä tutkimusta arvostetaan paljonkin, mutta elävä elämä kulkee myös siinä rinnalla. Ei niitä voi toisistaan eriyttää.

Lisää hömötiaisten tarvitsemista metsien rakennepiirteistä.

”Hömötiainen syö talvisin hämähäkkejä ja muita selkärangattomia puiden oksilta. Hömötiainen on myös hamstraaja. Se tekee syksyisin satoja ruokakätköjä metsään törmätäkseen niihin talven ankarimpaan aikaan.

Aiemmin puiden pinnalla kasvoi naavaa, luppoa ja jäkälää eli puiden päällyskasveja. Niistä monet vaativat juuri vanhojen puiden jatkumoa. Sitä, että metsässä on eri-ikäistä vanhaa puuta riittävästi.

Jäkäliin oli hyvä kätkeä hämähäkkejä talven varalle, niissä eli myös monipuolinen ötökkälajisto. Ruotsissa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että selkärangattomien eläinten määrä myöhäistalvella riippui jäkälien määrästä oksilla. Nuoressa talousmetsässä päällyskasveja on paljon vähemmän. Niiden puuttuminen heijastuu myös muuhun eliöstöön.

Vaikka muutos metsän rakenteessa on ollut suuri, Raimo Virkkala näkee, että toivoakin on. Uudet hakkuukäytännöt kuten jatkuva kasvatus voivat luoda uusia mahdollisuuksia hömötiaisen selviämiselle. Luonnontilaisessa metsässä kasvaa havupuiden seassa lehtipuita. Varsinkin vanhat haavat ja pajuista raidat ovat arvokkaita: niiden pinnalla elää paljon päällyskasveja.”

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/03/08/homotiainen-on-erittain-uhanalainen-koska-se-ei-loyda-hakatuista-metsista

Tulkitsen edellä olevan niin että hömötiaisen elvytys vaatisi laajoja vanhoja metsiä vaan sitä voidaan auttaa järjestämällä peitteisinä kasvatettaviin metsiin  toisaalta asuinpaikaksi lehtilahopuujatkumo eli tekopökkelöitä, ja toisaalta ruokaravintoloita ja ruuan varastointipaikkoja, eli vanhoja lehtipuita ja havupuita jäkälineen ja naavoineen.

Biodiversiteettistrategiassa puhutaan suojelualueista, puolisuojelluista ja talousmetsistä. Jos suojeltujen pinta-ala olisi keskimäärin vähintään 10 % ja puolisuojeltujen (jatkuvapeitteiset ja vain poimintahakattavat eli aina peitteiset) vähintään 20 %, näistä kertyy yhteensä vähintään kolmannes aluetasolla tarkasteltuna. Yksittäinen pieni metsätila eli kiinteistö voisi kuulua mihin tahansa näistä luokista kokonaankin, mutta pääsääntöisesti jokaiselta tilalta löytyisi kaikkia hoitoluokkia. Tällöin pinta-alat ovat jo niin suuria, että niillä alkaisi olla merkitystä vaateliaammille lajeillekin.

Metsäasiantuntijat FB-ryhmässä esitettiin ajatus että meidän metsänhoito on niin pienipiirteistä, että viherkäytävät ja kytkeytyneisyys hoituvat jo sitä kautta. Pääosin varmaan näin onkin, mutta normaalin talousmetsän jatkumo ei riitä kaikille lajeille. Joko niiden leviäminen on heikkoa tai elinympäristövaatimus on niin tiukka, että se täyttyy vain harvoissa kohteissa. Metsien luonnonhoito ja lajien suojelu olisi kustannustehokkaampaa, jos oppisimme tunnistamaan metsätaluetasolla maiseman mahdollisuudet ja käyttämään niitä.