Keskustelut Metsänhoito Monimuotoisuus jatkaa köyhtymistään

Esillä 10 vastausta, 2,711 - 2,720 (kaikkiaan 9,714)
  • Monimuotoisuus jatkaa köyhtymistään

    Merkitty: 

    Valtava määrä lajeja on uhanalaisia. Ihmekös tuo kun , metsien hakkuita jatketaan samalla kaavalla kuin aina ennenkin.

    Apulanta ja räkäpetäjä porukka ei tajua , että laji kato iskee omaan nilkkaan! Itketään liiallisesta hirvi määrästä. Samaan hengen vetoon huudetaan , että kaikki sudet on tapettava.

    Yksipuolinen puupelto , kuusen viljely altistaa puuston lukuisille kasvi taudeille ja hyöteisille , mm. kirjanpainajalle.

    Apulanta ja räkäpetäjä porukka : koskaan et muuttua saa!

  • A.Jalkanen A.Jalkanen

    Metsäasiantuntijat-ryhmässä näin arvion, että Suomessa olisi 340000 km puroja ja jokia, lisäksi lammet ja järvet. Jos näille jätetään kaikille muutama metri suojakaistaa, ei liene vaikeuksia saada kokoon biodiversiteettistrategian vaatimaa 20 % pinta-alasta puolisuojeltua? Lisäksi hieman lisää tiukasti suojeltua aluetta Etelä-Suomen maakuntiin ja vähän lisää jatkuvapeitteistä kasvatusta ojitetuille turvemaille.

    Gla Gla

    ”Origo väärässä kohtaa käyrästössä. ”Yhtälöön” olis pitänyt lisätä vaikka + 5  x-muuttujan puolelle.”

    Periaatteessa näin, jos tila y-akselin suunnassa olisi loppunut. Parempi silti olisi ollut nostaa käyrien lähtöpiste +5 kohdalle ja skaalata käyrät käytettävissä olevan tilan mukaiseksi eli tiivistää korkeussuunnassa.

    Itse tehtävähän oli yksinkertainen eli yhdistää termit käyriin, eikä saanut spekuloida metsän kehityksellä.

     

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Mielestäni on aina havainnollisinta jos akselit lähtevät nollasta kun kuvataan pitkäaikaismuutoksia. Juuri siksi kun ihminen on tottunut siihen, varsinkin maallikot.

    Puuki

    5 m lisää 340 000 km;iin antaisi vasta melko vaatimattomat 0,7 % lisää suojelupinta-alaan metsäpinta-alasta.  Ei pitäisi alkaa lisätä suojelua jonkin tietyn %-luvun mukaan vaan niiden tarkoituksenmukaisen toimimisen perusteella.   Lisäsuojeluun harvinaisia lehtotyyppejä (joita ei todellakaan ole liki 50% metsäluontotyypeistä  pinta-alojen suhteessa) ja vesistöjen suojakaistat muokatuilla aloilla ~ 10 + 10 m muokkaamatonta  jotta toimivat kunnolla.  Lisäksi metsitystä lisää varsinkin niihin maihin joissa metsät on pääosin jo hakattu rakennusmaaksi ja pelloiksi.

    Miten niin se tehtävä oli yksinkertainen? Termit oli annettu jo valmiiksi käyriin yhdistettyinä. Ei sitä tarvinnut enää tehdä.

    Gla Gla

    Tehtävä 9.1

    Metsäpaloja syttyy sekä luontaisesti että ihmisen aiheuttamana. Kuva 9.A kuvaa metsän muutosta palon jälkeisen sukkession aikana. Yhdistä kuvan 9.A käyrät 1–4 käsitteisiin A–D. Vastausta ei tarvitse perustella.

    A: biomassa
    B: nettohiilensidonta
    C: lajimäärä
    D: hajoavan aineksen määrä

    Kunpa minäkin olisin saanut vastaukset kysymyspapereissa. En saanut, joten sain lakin rimaa hipoen. Älliä ei ole päässä, eikä todistuksessa.

    Puuki

    Joo, niinpä näkkyy sano sokkee. En lukenut kuin käpyrän kuvan alustekstit huolimattomasti ja niissä oli kerrottu mitä mikin käyrä tarkoittaa.  Sain käsityksen että niiden suhteita olisi tullut verrata ihan ominsanoin.  Se olikin siis mallivastaus . Ihan p..stä oli koko kysymys sitten.

    PS erreyksiä sattuu paremmillekin.  Älliäkin on ollut joskus paperissa. Mutta aika vaikuttaa vaihtelevasti itse kuhunkin.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Itse olisi laatinut tehtävän jossa on käppyrät erikseen talousmetsälle ja luonnonmetsälle ja vastauksessa pitää vertailla niitä.

    Petkeles Petkeles

    Hyvin on mahtanut palstalaisilla mennä koulut aikoinaan ja tuloksia täällä niitetään.

    Puuki

    Hyvinpä niin. Saa nyt petkeleen kaltaisetkin ”erehtymättömät” pudokkaat boostia väliintuloihinsa. Eikö ollutkin jotain hyötyä kuitenkin ?  Muistelepa varsin milloin olet viimeksi laittanut itse jonkin ihan asiallisen viestin palstalle ?

    (PS Tympisi se ihteänikin jos olisin laittanut hyvän videon palstalle kumoamaan huonommin osaavien käsityksiä, ja joku olisi sitten kumonnut sen oman pääidean samassa videossa esiintyneellä asialla.   Mutta siitä on jo aikaa joten eiköhän kaunat kannata koettaa  unohtaa jo tässä  vaiheessa. )

    Gla Gla

    ”Itse olisi laatinut tehtävän jossa on käppyrät erikseen talousmetsälle ja luonnonmetsälle ja vastauksessa pitää vertailla niitä.”

    Tuo ei olisi ollut enää 4 p tehtävä.

    9.3 oli hyvä, mutta se olikin 11 pisteen kysymys:

    Pohdi, millä tavoin eliöyhteisö kehittyy vaiheittain metsäpalon jälkeen, ja miten paloalueen ympäristötekijät muuttuvat kehityksen myötä.

Esillä 10 vastausta, 2,711 - 2,720 (kaikkiaan 9,714)