Monimuotoisuus jatkaa köyhtymistään

Visakallo: ”Muutos hömötiasten määrässä on tapahtunut muutaman viime vuoden aikana. En usko metsien käsittelyn olevan niiden vähemiseen syynä, ja jokin muu asia on siihen vaikuttanut.”

Olen samaa mieltä muiden tekijöiden vaikutuksesta. Se ei silti sulje pois sitä, että metsätaloudellakin voi olla vaikutusta. Siksi jokaisen olisi hyvä jättää kaikissa hakkuissa ja hoidossa tekopökkelöitä. Niitä ei tarvitse säästää vain päätehakkuiden yksinoikeudeksi. Esim. polttopuuta varten runkoja kaataessa on hyvä tilaisuus 1,5 metrin kantoja jättää.

Potentiaali tällaisten pökkelöiden määrän kasvulle on valtava, kun ajatellaan vuosittain kaadettavien puiden määrää.

Ja jotta ei mentäisi binäärikeskusteluun, tietenkään kaikkien ei tarvitse kaikista rungoista pitkää kantoa jättää. Mutta siellä, missä tiedostavalla kaverilla on mahdollisuus noita tehdä, voi helposti paikata naapurin jäärän puutteita jättämällä itse vähän enemmän.

Polttopuusta ainakin itselläni on ylitarjontaa, joten tyven jättö metsään ei ole mistään pois. Ja tuleehan siitä hyvä mieli, kun tällaisia juttuja voi tehdä. Joku voi jopa ajatella sen olevan oma käyntikortti, jossa muutkin huomaa luontoa erityisesti huomioidun.

Mitään ei siis tässä voi hävitä, vain voittaa. Siten itseänikin hämmästyttää, että vasta joku vuosi sitten tämän hoksasin. Nyt sitten pökkelöitä onkin jo varmaan kymmeniä. Harvassa paikassa näin kuitenkin kehoitetaan tekemään ja vielä harvemmin metsässä liikkuessa näin näkee tehdyn.

Glalta esimerkillistä toimintaa. Vielä parempi mieli tulee jos huomaa osan noista pökkelöistä tulleen asutetuiksi. Asuinpaikan lisäksi tiaiset tarvitsevat ruokapaikkoja ja suojaa saalistajilta kuten varpushaukalta. Tähän olisi hyvä saada lisävalaistusta: millainen on hömötiaisen hyvä ravintola kesällä ja talvella? Onko se esimerkiksi puronvarren sekametsä jossa ei ole raivaussahaa ulkoilutettu, ainoastaan suurimpia puita poistettu.

Hyvä kysymys Ranelta. Vastaus on tietenkin ei. Yksityiskohtien sijaan pitää katse kiinnittää kokonaisuuteen eli toimivaan ekosysteemiin, johon kuuluvat yhtä lailla mikrobit, kasvit, kasvinsyöjät kuin pedotkin. Ehkä Rane muistatkin että olen agiteerannut kettujen, ilvesten ja näätien puolesta täällä jo pitkään. Ne ovat oleellinen osa monimuotoisuutta samoin kuin ne lentävät pedotkin.

Luonnonvarapolitiikan yksi suuri vaikeus on siinä että se on jongleerausta, jossa on kyettävä pitämään useampi kuin yksi pallo kerrallaan ilmassa. Jos tuijotetaan vain yhtä asiaa kerrallaan, kuten vaikkapa avohakkuiden vastustamista, ei hommasta tule mitään.

Kts. myös Tiekartta puutiaistautien ekologiseen torjuntaan os. https://metsanomistaja.blogspot.com/2017/03/

Sinäkin Anneli otat ikäänkuin annettuna asiana, että luonnon monimuotoisuus on vähentynyt.  Ja että ihminen voisi sitä nykyisissä metsissä jotenkin säädellä. Voihan sitä yrittää, mutta kokonaisuus on kuitenkin luonnonvoimien käsissä, kun metsiä ei systemaattisesti hävitetä kuten tapahtuu tropiikissa.

Kuten olen aiemmin monta kertaa kirjoittanut, niin onhan luonto nykyään monessa suhteessa paljon monipuolisempi kuin silloin 1940-luvulla, kun aloin liikkua metsissä.   Koivupökkelöitä on toki ainakin paikoin vähemmän, mutta johtunee siitä, että silloin 40-luvulla tuntui vielä kaskeamisen vaikutus.   Havupuulahoa taas enemmän.  Suuria ja vanhoja puita on nyt selvästi enemmän.  Aukot monipuolisinen eliöstöineen ovat tulleet uutena elementtinä.   Vanhat luonnonmetsät saattoivat olla hyvinkin yksipuolisia.

On vaarallista hyväksyä kriikittä tuo oppi luonnon monimutoisuuden häviämisestä silloin, kun puhutaan Suomen tai yleensäkin boreaalisista havumetsistä.  Eri asia on tropiikin sademetsät.  Kun sademetsä hakataan, niin  auringon paahde kuivattaa alueen eikä uutta metsää synny.  Mehän tiedämme, että kyllä täällä se aukko ainakin jossain vaiheessa metsittyy.  Metsätalous hoitaa homman nopeasti.  Luonto yleensä hitaammin.

Pitäisi haastaa tämä Suomen metsien monimuotousuuden katoamista koskeva oppi, joka ei johda oleellisiin parannuksiin mutta sen sijaan moniin suomalaisia koskeviin huononnuksiin.

Näillä ”ekosysteemkipalveluilla” yritetään vain hämätä monimuotoisuuskeskustelua ja edistää Arvometsän bisneksiä  Kritisoin siis perusteetonta väitettä monimuotoisuuden vähenemisestä.  Sitä vastaan pitää siis mielestäni kamppailla eikä ottaa annettuna asiana.

Hyvin vaikeaa on nähdä millaisia uusia ”ekosysteemipalveluja” Etelä-Suomen metsät voisivat tuottaa.