Keskustelut Metsänhoito Monimuotoisuus jatkaa köyhtymistään

Esillä 10 vastausta, 3,311 - 3,320 (kaikkiaan 9,714)
  • Monimuotoisuus jatkaa köyhtymistään

    Merkitty: 

    Valtava määrä lajeja on uhanalaisia. Ihmekös tuo kun , metsien hakkuita jatketaan samalla kaavalla kuin aina ennenkin.

    Apulanta ja räkäpetäjä porukka ei tajua , että laji kato iskee omaan nilkkaan! Itketään liiallisesta hirvi määrästä. Samaan hengen vetoon huudetaan , että kaikki sudet on tapettava.

    Yksipuolinen puupelto , kuusen viljely altistaa puuston lukuisille kasvi taudeille ja hyöteisille , mm. kirjanpainajalle.

    Apulanta ja räkäpetäjä porukka : koskaan et muuttua saa!

  • A.Jalkanen A.Jalkanen

    Tarkastellaan vaikka kolmea tällä hetkellä kiinnostavaa markkinaa, eli puumarkkinaa, hiilensidontamarkkinaa ja monimuotoisuusmarkkinaa. Jos joltain alueelta myydään puut tehtaaseen, niiden puiden kasvua ei voi myydä hiilinieluksi tai varastoksi (paitsi jos puurakennuksen hiilinielusta saisi korvausta). Toisaalta jos puut jätetään pystyyn pysyvästi esimerkiksi vesistön suojakaistalle, ne toimivat iästään ja muista ominaisuuksistaan riippuen sekä hiilivarastona että nieluna ja samaan aikaan myös monimuotoisuuden kohentajana. Kukin metsäkuvio on tuotantomahdollisuuksiltaan erilainen.

    Kiinnostavaa tässä on että puun arvo hiilimarkkinalla on nousussa ja on jo korkeampi kuin puumarkkinoilla. Myös monimuotoisuusmarkkinan olisi hinnoiteltava puu oikein, jotta se voisi pärjätä kilpailussa metsäalueista – esimerkiksi Luonnonperintösäätiön.

    Timppa

    Siis yksikään Suomen puu ei toimi hiilivarastona.  Markkinat määräävät kuinka paljon maapallolta kaadetaan puita.  Jos ei Suomessa, niin sitten muualla.  On todellista itsepetosta puhua jostain suomalaisesta hiilivarastosta.

    Tuo hiilivarastoajattelu on ilmaston kannalta tuhoisaa, koska niitä ostavat jatkavat ilmaston pilaamista.

    Vain metsien hyvän tuoton seurauksena ilmakehästä poistuva ja pysyviin rakenteisiin hiili auttaa ilmasto-ongelmassa.  Mitä tehokkaampi tuotantoprosessi on, sitä parempi.

    Timppa

    Jotain positiivistakin.  Meillä Keski.Suomessa ei ole moniin vuosiin pesinyt räystäspääskyjä.  Tänä vuonna on ainakin kolme pariskuntaa.  Ruokkivat kiivassta tahtia poikasiaan.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Kyllä Timppa olet oikeassa. Tuota yhteisen yhden ilmakehän ajatusta olen joskus viljellytkin keskustelupalstoja kolutessani. Samaan kehikkoon liittyy se ajatus että hakkuita tulisi lisätä havumetsävyöhykkeellä etupäässä muualla kuin meillä. Tällöin meidän metsissä hiilivarastot ja kasvu voisivat hieman kasvaa ja jäisi enemmän tilaa erilaisille monimuotoisuustoimille ml. ennallistaminen.

    R.Ranta R.Ranta

    Timppa: ”Onko se sitten ”älämölöä” vai ei, mutta en ymmärrä metsänomistajaa, joka tietoisesti pyrkii heikentämään omaisuutensa tuottoa.  Toki et RR liene ainoa.”

    Teet Timppa reisimetsien omistajana aivan liian pitkälle yksinkertaistettuja  johtopäätöksiä. Millään allalla tuotannon määrä ei ole kannattavuuden synonyymi. Sellainen väittämä on käsittämätön.

    Jos paska- ja talouspaperien hinnat olisivat kymmenkertaisia tai jopa satakertaisia, niin niiden käyttö olisi aivan eri luokkaa kuin nyt. Markkinataloudessa kysyntä ja tarjonta määrää hinnan.

    Halpa hinta johtaa käsittämättömään roskan määrään. Pakkaukset monissa tuotteissa maksaa enemmän kuin itse tuote ja roska-autoilla riittää puuhaa.

    Visakallo Visakallo

    R.Ranta: ”Millään allalla tuotannon määrä ei ole kannattavuuden synonyymi.”

    Miksi sitten lähes kaikilla aloilla suuret syövät pienet?

    Rane

    ”Mitä enemmän on kokemusta karttunut ja jotakin oppinutkin, niin sen nöyremmällä mielellä suhtautuu ulottumattoman monimutkaisiin asioihin. Varmoja vastauksia on vähän, jos ollenkaan.”

    Jep.Vieläkin odottelemme niitä sinun NNA-laskelmia joiden perusteella päädyit jaksolliseen kasvatukseen.Ilmeisesti niitä laskelmia on vähän jos ollenkaan?

    Gla Gla

    Reima: ”Kun halutaan tuottaa mahdollisimman paljon myytäävää runkopuuta ja parantaa puun tuotantoedellytyksiä tavalla ja toisella, niin se on joltakin toiselta pois. Se on minusta itsestään selvyys. Sen kiistäminen on naurettavaa. 

     Maailma on paljon, paljon monimutkaisempi, mitä täällä puuntuotantoon vihkiytyneet pintaliitäjät ymmärtämättömyyttään selittävät.”

    Eipä tuohon ole mitään lisättävää.

    tamperelainen tamperelainen

    Nuo sopisi vaikka vihervasemmiston luonto-oppaan aforismeiksi

    Timppa

    Tällöin meidän metsissä hiilivarastot ja kasvu voisivat hieman kasvaa ja jäisi enemmän tilaa erilaisille monimuotoisuustoimille ml. ennallistaminen.

    Entäs ne metsurit, jotka joutuisivat kilometritehtaalle?

    Insinööri ajattelee, että ensisijaisesti kannattaa harjoittaa mahdollisimman tehokasta tuotantoa, jossa on kaikki resurssit tiptop-kunnossa.  Siis suomalaista.

Esillä 10 vastausta, 3,311 - 3,320 (kaikkiaan 9,714)