Monimuotoisuus jatkaa köyhtymistään

Mielenkiintoisia rinnastuksia. Monessako noista sinä Petkeles olet mukana?

Kommentteja suojelukeskusteluun HS.fi:ssä. Piia Elonen alusti otsikolla

Komealta näyttävä suojelu­prosentti alkaa hapertua, kun sitä tutkii tarkemmin

Matti Heikurainen:

”Prosenttikeskustelu on vähän liian yksinkertaista. Pitäisi puhua metsien luontolaadun parantamisesta. Senkin takana on isompi tavoite – metsien tarjoamien ekosysteemipalveluiden jatkuvuus yli sukupolvien. Tarkoitan kaikkia ekosysteemipalveluita puun tuotannosta pölytykseen, ravinteiden kierrätykseen, veden laatuun, luontoelämyksiin jne. Kun asetetaan jokin prosenttitavoite, niin se on vuoren varmasti tehoton tavoite suojelun varsinaisten tavoitten saavuttamisen kannalta. Prosenttikeskustelusta tulisi päästä vähän korkeammalle analyyttiselle ja tieteelliselle tasolle. Kohti ekosysteemipalveluiden optimointia luonnon kantokyvyn rajoissa.”

A.Jalkanen:

Juuri näin: prosenteista ja lajien laskemisesta pitäisi jo päästä keskustelussa ja myös toteutuksessa eteenpäin.

Ekosysteemipalvelujen optimointi kuulostaa teoriassa hyvältä. Laskelmat osoittavat, (esim. Jyväskylän ja Itä-Suomen yliopistoissa tehdyt) että jos muille hyödyille kuin puuntuotannolle lasketaan jotain arvoa, metsän käsittely kyllä sen seurauksena muuttuu. Metsänomistajalle hakkuutulot ovat kuitenkin yleensä metsän tärkein tai ainakin yksi tärkeä käyttömuoto. Muiden palvelujen kuin puun tuottamisesta ei kuitenkaan saa korvausta vaan ne pitää tuottaa ilmaiseksi muulle yhteiskunnalle.

Käytännössä optimointi siis vaatii että yhteiskunta hankkii ekosysteemipalveluita säääntelemällä metsien käyttöä ja hankkimalla omistukseensa suojelualueita. Kun rahaa on käytettävissä rajallisesti, työ pitäisi aloittaa kohteista, joissa hyöty on suuri eli on paljon uhanalaisia lajeja tai jotka ovat muutoin vaarassa muuttua pysyvästi. Tuota työtä tehdään muun muassa lisäämällä ja ennallistamalla Natura 2000 -luontotyyppiverkoston kohteita. Näissä on eriasteista sääntelyä riippuen suojelun tarkoituksesta; osalla kohteista taloustoimintakin kuten metsän hakkut on edelleen sallittua.

Prosenttipohjaisen suojelun laadun ja määrän parantamisen ohella voisi miettiä sitäkin, että uhanalaistilastojenkin kohdalla lajimäärien laskeminen peittää alleen paljon tietoa, joka pitäisi saada mukaan julkiseen keskusteluun. Ovatko kaikki uhanalaiset lajit yhtä tärkeitä? Ovatko äskettäin saapuneet tulokaslajit, levinneisyysalueensa reuna-alueen eliöt tai erittäin kapean elinympäristövaatimuksen eliöt yhtä tärkeitä kuin yleiset lajit? Elleivät ole, mitä tämä tarkoittaa ekosysteemipalvelujen ja monimuotoisuuden suojelun toteutuksen kannalta?

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009034428.html

”tuskin jaksaa alkaa propagoimaan.”

Ok.

Petkeles taitaa hieman ylenkatsoa palstalaisia. Siinä on vain se ongelma, että se ei ainakaan edistä niitä asioita, joita Petkeles täällä edustaa. Sanottakoon kuitenkin, ettei hän ole lajissaan ainoa.

Tässä meikäläisen vastine Piialle:

Nykyään metsiltä yritetään vaatia monenmoisia ”suorituksia”. Minun mielestäni kaksi tärkeintä ovat tuottaa erilaisia hyödykkeitä ihmiskunnalle ja osallistua ilmastonmuutoksen torjuntaan.

Edullinen puupohjainen paperi mahdollisti niin lehdistön kuin tieto- ja kaunokirjallisuuden ennen näkemättömän kukoistuksen. Piia Elosen työnantaja on eräs näistä metsätaloudesta hyötyjistä. Lehdistön hoitama mainonta mahdollisti uusien innovaatioiden tulon markkinoille. Ei meillä olisi paljon mitään uutta ellemme olisi saaneet lukea niistä lehdistä ja nähdä mainoksia. Tietysti monet muut metsäteollisuustuotteet tekevät elämästämme mukavaa, esimerkiksi vessapaperi on aika tärkeä hyödyke. Myös puupohjainen lämmitysenergia on tarpeen täällä pohjoisessa. Rakentaminenkin vaatii puuta.

Maapallon metsiä on hakattu suruttomasti ja samalla päästetty turhan paljon hiiltä ilmakehään. Nyt olisi aika korjata tilannetta. Mitä pitäisi tehdä? Paras tapa hyödyntää metsiä tässä on harjoittaa puurakentamista, jolloin hiiltä sitoutuu kiinteisiin rakenteisiin. Samalla korvataan päästöjä aiheuttavia betonia ja terästä.

Nämä tärkeimmät metsäekosysteemin palvelut tuntuvat täysin unohtuneen nykyisessä suojelukeskustelussa. Mistä saisimme tarvittavat tuotteet? Pian loppuisi myös hiilinielut, sillä ikääntynyt metsä ei hiiltä enää sido.

Menestyäkseen metsämme eivät tarvitse mitään ihmeellistä suojelua. Tämän tiedämme niiden historiasta. Metsämme olivat alennustilassa pari sataa vuotta kestäneiden rajujen käsittelyjen jäljiltä vielä 1950. Elpyivätkö ne tästä suojelun avulla? Eivät todellakaan. Vaan tekemällä hakkuuaukkoja ja alkamalla kasvattaa tarmokkaasti uutta metsää. Nyt metsissämme on puuta miljardi m3 enemmän.

Tämä ylenmääräinen suojeluvaatimus ei todellakaan perustu mihinkään metsien tai metsäluonnon tarpeisiin vaan kyseessä on täysin poliittinen pyrkimys, joka jos toteutuisi johtaisi täysin arvaamattomiin seurauksiin niin luonnolle, ihmisille kuin kansantaloudelle.